Amazonin metsäpalot ovat monessa keskustelussa nostaneet esiin saman ajatuksen: tarvitsemme maailmanlaajuisen oikeusjärjestelmän, jolla on valta tuomita valtioita tai suurytityksiä rikoksista ympäristöä vastaan.

Voisiko tämä vuosi olla historian käännekohta?

Ehkä juuri tänä vuonna 2019 ihmiset kyllästyivät oikeistopopulistisiin hallitsijoihin, jotka lupasivat antaa vallan kansalle, mutta olivat vielä entisiäkin korruptoituneempia. Ehkä ilmastokriisin näkyvät seuraukset herättivät ihmiset huomaamaan, etteivät hallitukset saa aikaiseksi suunnanmuutosta. Ehkä epätoivon määrä on kasvanut riittävästi; ehkä tänä vuonna tajusimme että suuryrityksillä on liikaa poliittista valtaa ja liikaa likaisia intressejä, ehkä kyllästyimme lukemaan kuinka muutama miljardööri kerää kaikki talouskasvun voitot.

Laaja systeeminen muutos tuntuu aina mahdottomalta, kunnes se onkin yhtäkkiä todellisuutta. Valta on edelleen ihmisten enemmistöllä; meillä on edelleen valta pysäyttää talouden rattaat ja vaatia muutosta.