Minulta on pyydetty tällä blogilla kirja-arviota Silicon Valleyssä elämäntyönsä yrittäjänä tehneen teknologia-asiantuntija Martin Fordin uudesta kirjasta: ”Robottien kukoistus”.

Teen sen erittäin mielelläni, sillä mielestäni kirja on yhteiskunnan tulevan kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeä. Kirjan arvoa lisää myös se, että sekä Financial Times että arvostettu talouslehti Forbes ovat valinneet sen vuoden talouskirjaksi ja myös New York Times ylisti tätä kirjaa – ei siis mikään vähäpätöinen teos.

Siitä huolimatta Kauppalehti ja Talouselämä olivat kirjasta ”sattumalta” aivan hiiren hiljaa. Hesari teki ”ihme kyllä” siitä kirja-arvion.

Ford kertoo kirjassaan havainnollisesti, kuinka perinteiset työpaikat ovat katoamassa ja eriarvoisuus kasvussa, vaikka osa tehdasteollisuudesta on palaamassa robotisaation ansiosta kehitysmaista länsimaihin. Tosin ne työllistävät vain murto-osan aiemmasta.

Ford esittelee tekoälyn kehitystä ja kertoo mitä on tapahtumassa sen johdosta terveydenhuollossa, koulutuksessa, taloudessa ja teknologiassa.

Fordin mukaan on todennäköistä, että kaikki rutiininomaisia työtehtäviä sisältävä työ tullaan automatisoimaan. Suurin yhteiskunnallinen muutos sitten teollisen vallankumouksen on käynnissä.

Kirja pitää pääpiirteittäin aivan samat asiat ja huolet joista kirjoitin jo 30 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (Tammi 1989) – mutta nyt Ford paljon perusteellisemmin ja uskottavammin.

(Kirjani ei saanut tuolloin ”vuoden kirja”-palkintoa, vaan ylenkatsetta Hesarin toimittajakoulusta juuri valmistuneelta taloustoimittajalta Hannu Sokalalta: ”Kirja ei ole perusteellinen, eikä varsinkaan analyysi. Se on lapsellisella tavalla hieman provosoiva. Se ei ole minkäänlainen visio tulevasta kehityksestä”).

30 vuotta sitten robotisaatio oli juuri otettu käyttöön ja tekoäly aivan alkuaskelmilla. Vaikka jo silloin kirjani 100 ensimmäistä sivua esitteli automaation eri sovellutuksia, internettiä ei oltu vielä keksitty. Oli vain yritysten ja yliopistojen sisäisiä tietokonepohjaisia tiedonvälitysyhteyksiä, jotka eivät vielä keskustelleet keskenään.

Ennakoin sen kuitenkin tapahtuvan ja näin automaation syrjäyttävän ihmisen niin tehdasteollisuudessa kuin myös palveluissa tietokonepohjaisena itsepalveluna. En kuitenkaan pystynyt tuolloin näkemään, että tekoäly tulisi kehittymään niin valtavasti, että se pystyisi tulevaisuudessa syrjäyttämään myös korkeaa osaamista vaativat asiantuntijatyöt.

En arvannut tuolloin, että tietokoneiden kehitys olisi niin valtava. Ford kertoo kirjassaan kehityksen nopeudesta, että tuoreessa tutkimuksessa Martin Grötshel Berliinin Zuse Instituten tutkimuslaitoksesta sai selville, että jos yritysten mutkikkaan tuotantosuunnitteluohjelman selvittämiseen olisi käytetty vuoden 1982 tietokoneita ja ohjelmistoja, ongelman ratkaisemiseen olisi kulunut 82 vuotta.

Vuonna 2003 sama ongelma voitiin ratkaista noin minuutissa – suunnilleen 43 miljoonaa kertaa nopeammin kuin vuonna 1982. Samalla aikavälillä tietokonelaitteistojen nopeus noin tuhatkertaistui, mikä tarkoittaa sitä, että algoritmeissa tapahtuvien parannusten osuus suorituskyvyn kasvusta oli noin 43 000-kertainen.

Kirjoitin tekoälyn tuomista uhista vasta vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassani: ”Ahneuden aika – kuinka pääoma tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi”.

Erityisen ansiokasta Fordin kirjassa on tekoälyn kehityksen ja vaikutusten ennakointi tulevan työelämän kehityksessä. Uhkakuviensa pohjaksi Ford marssittaa mahtavan määrän empiiristä tilastotietoa Yhdysvaltojen työelämän kehityksestä, jollaista minulla ei ollut käytettävissäni vuonna 1989.

Puoli vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”, sen sijaan tilastotietoa oli. Siinä oli suurin piirtein samat graafit kuin Fordin kirjassa, vain painotus oli hieman eri. Fordin tilastot perustuivat pääosin Yhdysvaltojen työelämän kehitykseen ja omani pääosin Suomen.

Fordin kirjan pääsanoma oli lähes identtinen omaani ja Fordin kirjan nimi olisi voinut olla aivan sama kuin omani. Hän useissa kohdin kirjassa toteaa ostovoiman katoamisesta esimerkiksi seuraavasti:

”Ensisijainen tapa kuluttajien ostovoiman ylläpitämiseen on edelleen työpaikkojen takaaminen. Jos järjestelmä alkaa murentua, joudumme tilanteeseen, jossa liian pieni osa kuluttajista kykenee pitämään taloudellista kasvua yllä massamarkkinoista riippuvaisessa talousjärjestelmässämme”.

Siksi kirjan nimi: ”Robottien kukoistus” on huono. Se antaa väärän mielikuvan, että robotit olisivat ratkaisu tuottavuuden ja kaikkien kansalaisten elintason nousuun. Kirjan nimi on melkein samanlainen kuin EK:n propagandatoimiston ja Matti Apusen masinoima tilaustyö: ”Robotit töihin” –raportti.

Fordin kirjan nimeksi olisi sopinut kannessa pienellä kirjoitettu alakaneetti: ”Teknologia ja massatyöttömyyden uhka” – sillä uhkakuvia kirja on täynnä.

Ford toteaa, että ”Jos tekniikan vaikutuksia ei tunnisteta, niin seuraukset ovat pelottavia. Joudumme kenties kohtaamaan pahimman mahdollisen uhkakuvan: tilanteen, jossa äärimmäisen eriarvoisuuden, tekniikasta aiheutuneen työttömyyden että ilmastonmuutoksen vaikutukset puhkeavat suunnilleen samaan aikaan ja tavalla tai toisella lisäävät toistensa vaikutusta ja vahvistavat toisiaan”.

Ford menee kirjassaan automaation, robotiikan ja muutkin tietotekniikan sovellukset lävitse perusteellisesti. Robotiikka on jo levinnyt kaikkialle tehdastuotantoon ja hävittänyt sieltä miljoonia työpaikkoja sekä kehittyneissä että kehitysmaissa.

Robotisaatiolla on jo ollut jo merkittäviä vaikutuksia Kiinan tehdasteollisuuteen. Noin 16 miljoonaa eli noin 15 prosenttia Kiinan tehdastyöläisistä menetti työpaikkansa vuosien 1995-2012 välisenä aikana.

Esimerkiksi Apple –laitteiden merkittävin sopimusvalmistaja Foxconn ilmoitti, että se aikoo tuoda tehtaisiinsa jopa miljoona uutta robottia.

Robotit on tehty yleensä tiettyyn tehtävään, mutta nyt samalta ”alustalta” voidaan koota halvalla erilaisia robotteja (ROS -ohjelmisto-alustalle) erilaisiin tehtäviin kuten siirtämään laatikoita varastossa, imuroida tehdashalleja, opetusrobotteja, pakkaamaan tarvikkeita, purkamaan pommeja, tekemään laadunvalvontaa, etäläsnärobotteja, teollisuusvartijarobotteja, paistamaan burgereita, jne.

Ihmisen kilpailukyky robottiin nähden heikkenee edelleen tekniikan kehittyessä. Robottien hintaa voidaan laskea ja tehoa lisätä siirtämällä laskentateho ja sisäinen muisti robotista pilvipalveluiden tehokkaimpiin tietokoneisiin. Se mahdollistaa robotille monia ominaisuuksia kuten konenäön, -”tunnon”, koneälyn ja robottien opettamisen samanaikaisesti ”joukkona”.

Ford keskittyy tekoälyn viimeisiin saavutuksiin ja niiden vaikutukseen korkeaa osaamista vaativiin työtehtäviin. Suuri joukko korkeakoulutettuja joutuu huomaamaan, että myös heidän työpaikkansa on tulilinjalla.

Tietotekniikka vaikuttaa jo korkean taitotason ammatteihin – mukaan luettuina asianajajien, toimittajien, opettajien, kielenkääntäjien, tutkijoiden ja farmaseuttien, radiologian, lääkärien jne. toimialoihin. Suurin osa näistä on jollakin tasolla rutiininomaisia ja ennalta arvattavia ja vain suhteellisen harvalle maksetaan luovasta työstä eli ns. uteliaisuusajattelusta.

Kone voi pätevöityä myös sinun tekemiisi työtehtäviin samaan tapaan kuin oppilas tekee harjoituskokeita ennen oikeita kokeita. Aluksi koneälyä voidaan käyttää vain apuna, mutta myöhemmin niillä voidaan korvata ihminen kokonaan.

Kun niitä käytetään ”apulaisina” sekin tarkoittaa, että jotta koneitten investointikustannukset kuoletettaisiin, henkilökuntaa täytyy vähentää ainakin puolella. Jäljelle jäänyt ”parivaljakko” voi silti työskennellä tehokkaammin. (Sote -uudistuksessa tietokoneinvestoinnit ovat jopa 10 miljardia euroa).

Ford ennakoi, että ”voi hyvin olla, että jonain päivänä koneoppimisalgoritmi ilmaantuu tutkimaan aineistoa ja opettaa työn itselleen käymällä läpi tiedot, jotka ihmisedeltäjät ovat jättäneet jälkeensä työpaikkansa tietokoneen muistiin”.

IBM:n shakkitietokone Deep Blue voitti vuonna 1997 shakin maailmanmestari Garri Kasparovin. Se on tietokoneelle helppo nakki, sillä pelissä on tarkkaan määritellyt säännöt. Tekoäly päihitti myöhemmin myös maailman parhaat pokerinpelaajat.

Seuraava IBM:n kone Watson oli jo edeltäjäänsä paljon kehittyneempi. Se päihitti ihmisen jo Jeopardy –pelissä. Siinä juontaja antaa vastauksen, johon kilpailijoiden pitää keksiä oikea kysymys.

Siinä hyödynnetään lähes rajatonta tietomäärää, ja sen pelaamiseen vaaditaan kehittynyttä kykyä jäsentää kieltä vitsit ja sanaleikit mukaan lukien.

Watsonin kyvykkyys puhutun puheen ymmärtämisessä ja menestyä Jeopardyssä on sekä vaikuttavaa että käytännönläheistä. IBM on suunnittelemassa Watsonille merkittävää roolia lääketieteen ja asiakaspalvelun kaltaisilla aloilla.

Tekoäly AlphaGo rökitti samaan aikaan verkossa parhaita lautapeli gon osaajia. Tuloslukemat eivät anna sijaa selityksille: 60-0. Oppivan AlphaGon kehitti hakuyhtiö Googlen yhtiö DeepMind. Ohjelmaa voi soveltaa moniin toimialoihin , sanovat tekijät.

Ford kertoo kirjassaan, että palkkojen osuus kansantulossa pienenee (kuten Suomessa), koulutetut eivät löydä koulutustaan vastaavaa työtä, ja joutuvat tyytymään palvelualan ns. paskatyöpaikkoihin (kuten Suomessa) sekä aleneviin palkkoihin, rikkaat vievät tuottavuuden hedelmät (kuten Suomessa) veroparatiiseihin, eriarvoisuus kasvaa (kuten Suomessa), Työtunnit eivät kasva USA:ssakaan, vaikka tuotanto kasvaa (kuten Suomessa), ostovoima hiipuu ja kasvun ja työllisyyden edellytykset hiipuvat (kuten Suomessa), jne.

Ford lyttää taloustieteilijöiden opit ja uskomukset: ”Kun taloustieteilijät keskustelevat tekniikan vaikutuksista työpaikkoihin, kuuntelija törmää usein ilmaukseen ”vapautunut”.

Toisin sanoen työntekijät, jotka menettävät alhaisen taitotason työnsä, vapautuvat hankkimaan koulutusta ja uusia mahdollisuuksia”.

Oletus tietenkin on, että ”länsimaiden dynaamisessa talousjärjestelmässä pystytään aina luomaan riittävästi suuripalkkaisia ja korkean taitotason työpaikkoja, joihin vastavapautuneet työntekijät voivat työllistyä – jos ne ovat onnistuneet hankkimaan tarvittavan koulutuksen”.

Tätä uskomusta levittävät myös suurin osa meidän eturivin taloustieteilijöistämme, kuten Etlan Mika Maliranta, Antti Kauhanen, Vesa Vihriälä ja tietenkin Evan Matti Apunen.

Suomessa poliitikot ovat aivan pihalla teknologisesta kehityksestä. Poliitikoista ehkä Erkki Tuomioja on jo hieman perillä digitalisaation tuomista uhkakuvista, mutta jostakin syystä hänkään ei puhu aiheesta julkisuudessa.

Ylellä oli hiljattain tekoälyn uranuurtajan professori Timo Honkelan haastattelu. Yle teki ilmeisesti jutun, koska Honkela on vakavasti sairas (kuolemaan johtava aivokasvain), jolloin sillä oli ”viihdearvoa” – tekoäly taisi olla toisella sijalla..

Ohjelmassa häneltä kysyttiin tekoälyn työllisyysvaikutuksista: ”On ennustettu, että puolet nykyisistä työpaikoista häviää tekoälyn kehittymisen seurauksena seuraavan 10-20 vuoden sisällä. Honkela vastasi, että ”pitemmällä aikajaksolla lähestytään jopa sataa prosenttia”.

Nykyinen hallitus on täysin ulkona digitalisaation yhteiskunnallisista vaikutuksista. Hallitus puhuu ”digiloikasta” joka Suomen pitäisi ottaa, jotta kilpailukyky paranisi. Yhteiskunnan tukirahoilla (Seura 23/2017) miljonääriksi tullut Juha Sipilä on laittanut jopa työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän perustamaan tekoälyohjelmaa valmistelevan ohjausryhmän, jotta kiihdytettäisiin tekoälysovellusten kehittämistä. Tavoitteena on, että olisimme siinä maailman kärkimaita ja yrityksemme olisivat ketteriä ja innovatiivisia sen soveltamisessa.

Tämän hetken taloustieteilijöiden uskomusten mukaan voi tietysti teoriassa saada kilpailukykyä tekoälyllä ja digitalisaatiolla maapallon laajuisessa markkinaosuustaistelussa.

Talousprofessoreilta ja poliitikoilta unohtuu tässä yhteydessä mainita se ikävä tosiasia, että tekoälyn ja digitalisaation ensisijaisena tarkoituksena on nostaa tuottavuutta ja se tapahtuu aina vähentämällä kallista ihmistyövoimaa ja johon kohdistuu pääosin verotus ja sosiaalikustannukset.

Se on johtanut siihen, että talouskasvu ja markkinat ovat hyytyneet maailmanlaajuisesti nollasummamarkkinoiksi (ostovoima on kadonnut).

 

Jotta tekoälystä ja digitalisaatiosta olisi kilpailukyvyn kannalta hyötyä, Suomen pitäisi vallata kaikilta muilta mailta niiden markkinaosuudet ja siirtää massatyöttömyys sinne. Kun digitalisaatio etenee kaikkialla nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla, kaikki maat lopulta kärsivät.

Näin ollen Lintilän ja Sipilän ehdotukset osoittavat täydellistä ymmärtämättömyyttä ja vastuuttomuutta, kun he usuttavat Suomea tähän järjettömään hevosenleikkiin. Etukäteen tiedetään vuorenvarmasti, että vain yksi tai kaksi maata voivat voittaa pysähtyneillä markkinoilla, ja kaikki muut maat ovat varmoja häviäjiä. Näin markkinat tuhoavat samalla oman kasvualustansa.

Keinoäly ja digitalisaatio eivät enää palvele kansalaisia vaan pelkästään pääomaa. Kepulaisista kansan edustajista on tullut kokoomuslaisia pääoman edustajia.

Tekoälyn kehittäjistä on tullut vain pääoman ”palkkatappajia”, joille maksetaan siitä, kuinka paljon työntekijöitä pystytään ”eliminoimaan” tuotantoketjusta. Tekoälyllä tehdään työntekijästä täysin tarpeeton kuluerä, joka haittaa kilpailukykyä ja se on hävitettävä aina kun vain on mahdollista.

Näin varmistetaan, että tekoälyn tuottavuushyödyt (osingot) kanavoituvat vain rikkaille pääoman omistajille eikä enää kansalaisille ostovoimaksi.

Tekoälyn ja digitalisaation kehittäjien edusmiehistä on tullut entisajan konkistadoreja, jotka ryöstävät kaiken kullan (tuottavuushyödyt = osingot) valloitusretkensä kustantamille kuninkailleen (pääomalle = pankit ja monikansalliset yhtiöt)).

Jos Lintilä ja Sipilä eivät kykene osoittamaan, kuinka tekoälyn ja digitalisaation tuottavuushyödyt ohjautuvat ja ohjataan kaikkien kansalaisten ostovoimaksi ja kansalaispalkaksi, heidän toimintansa on täysin MORAALITONTA ja vastuutonta.

Ford kertoo kirjassaan, että taloustieteilijä Emmanuel Saez Kalifornian yliopistosta julkaisi syyskuussa 2013 tutkimuksen, jonka mukaan vuosina 2009-2012 rikkain prosentti sai 95 prosenttia kansantulon kasvusta.

Ford esittää tärkeän kysymyksen poliitikoille: ”Jossain vaiheessa meidän on ehkä kysyttävä tärkeä moraalinen kysymys : pitäisikö kaikilla olla oikeus karttuneeseen teknisen kehityksen tiliin?

 

Voiko tekniikan kiihtyvä kehitys saada aikaan niin suuren murroksen, että yhteiskunnallista järjestelmäämme on muutettava perusteellisesti, jos haluamme, että yhteiskunnallinen kukoistus jatkuu myös tulevaisuudessa?”

Ratkaisuksi Ford esittää verotuksen täydellistä muuttamista, vähän saman tapaan kuin taloustieteilijä Thomas Piketty. Ford toteaa: ”Koska verotaakka lankeaa suhteettomasti työvoimavaltaisille aloille ja yrityksille, kannustin siirtyä ihmistyövoimasta automaatioon mahdollisimman pian kasvaa entisestään. Lopulta koko järjestelmä voi muuttua kestämättömäksi.

Siksi on siirryttävä veromalliin, jossa vaaditaan enemmän yrityksiltä, jotka ovat riippuvaisia tekniikasta ja jotka työllistävät suhteellisen vähän henkilökuntaa”.

Poliitikot eivät ole vielä ymmärtäneet tätä ristiriitaa mutta onneksi joku tietotekniikan ammattilaisista Fordin lisäksi on älähtänyt. Valveutuneimmat teknologiayhtiöiden pomot kannattavat perustuloa ja ”robottiveroa”. Teslan Elon Musk, Salesforcen pääjohtaja Marc Benioff, Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella liputtavat perustulon puolesta, Microsoftin perustaja Bill Gates ehdottaa jo ”robottiveroa”.

Tämä ei tietenkään sovi kokoomusvetoiselle Sipilän hallitukselle. Sehän veisi helpon rikastumisen mahdollisuudet ja rapauttaisi ”kilpailukyvyn”.

Juuri siksi Kauppalehti ja Talouselämä vaikenivat ”vapaan tiedonvälityksen mallimaassa” kirjasta täysin. Nehän saavat ilmoitustulonsa ja tilausmaksunsa pääoman edustajilta. Kummallista, että kapitalisessa Yhdysvalloissa maan tärkeimmät talouslehdet valitsevat Fordin kirjan silti ”Vuoden talouskirjaksi”.

Ford kuitenkin kumoaa tämän kokoomuksen hellimän verotusta koskevan uskomuksen: ”Ajatus siitä, että hiemankin korkeammat marginaaliveroasteet tuhoaisivat yllykkeet yrittäjyydelle tai sijoitusten tekemiselle, on lähtökohtana täysin perusteeton. Sekä Apple että Microsoft perustettiin 70-luvun puolivälissä (jolloin palkat yhdysvalloissa olivat korkeimmillaan) jolloin korkein veroprosentti oli Yhdysvalloissa 70 prosenttia”,

Ford kertoo, että tuore amerikkalainen tutkimus Gallupilta panee nykyisen tilanteen oikeisiin mittasuhteisiin. Listassa viidestätoista suurimmasta huolenaiheesta ilmastomuutos oli sijalla neljästoista. Ensimmäisenä oli talous, joka tietysti merkitsee suurimmalle osalle keskivertoperheistä työpaikkoja ja työstä saatua palkkaa.

Koska poliitikot ovat täysin tietämättömiä digitalisaation kääntöpuolesta ja sen aiheuttamasta hädästä kansalaisten keskuudessa, äänestäjiltä on mennyt luottamus heihin.

Ei ole kovinkaan suuri ihme, että yhdysvaltalaiset äänestivät Trumpin presidentiksi, Venäjää hallitsee Putin ja Britannia teki brexitit ja Ranskakin valitsi presidentiksi entisen investointipankkiirin. Suomessakin Perussuomalaiset saivat hetki sitten ”jytkyn” kunnes saivat lopulta ”sätkyn”.

Näiden uusien ”pelastajien” katteettomat lupauksetkin menevät äänestäjiltä läpi, kun luottamus perinteisiin poliitikkoihin horjuu pahasti. Kansalaiset etsivät hätäänsä uutta messiasta ja toivoa (joskus ymmärtämättömyyttään jopa ”toivo-puoluetta”).

Tulevaisuudessa miljoonat työnsä ja toivonsa menettäneet ihmiset tulevat aiheuttamaan lisääntyvää epävakautta, ääri-ilmiöitä ja terrorismia. Eikä Isissillä ja arabeilla tule olemaan yksinoikeutta epätoivoisiin mielenilmaisuihin.

Niin sanottujen ”oikeistopopulistien” muukalaisviha ei perustu todellisuudessa rodulliseen ”muukalaisvihaan”, vaan siihen, että he vievät robotisaation jäljiltä ne viimeisetkin vähän osaamista ja koulutusta vaativat ”paskatyöpaikat” joita vielä on jäljellä – ja tekevät sen kuinka pienellä palkkatasolla tahansa kunhan vain saavat oleskeluluvan ja mahdollisuuden jäädä maahan.

Yksikään suomalainen poliitikko ei ole tähän mennessä uskaltanut tai ymmärtänyt sanoa, että täystyöllisyys nykyisen digitalisaation ja tekoälyn aikakaudella on täyttä utopiaa ja äänestäjien aliarviointia. Suurin vastuu siitä lankeaa vallassa olevalle Kokoomus-puolueelle, medialle sekä taloustieteilijöille.

Jo 30 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani totesin, että ”Lienee selvää, että tulevaisuudessa ei kaikille riitä enää varsinaista tuottavaa työtä”. (s.278). Olen informoinut poliittisia päättäjiä asiasta vuosikymmeniä, mutta vasta nyt viimein asia on mennyt ”autettuna” joillekin heistä läpi.

Pääministeri Juha Sipilä totesi yllättäen (12.7. 2017) Hesarin haastattelussa: ”Tulevaisuudessa työ koostuu useista sirpaleista ja useista eri poluista. Nykyisen kaltainen työnkuva muuttuu merkittävästi” ja jatkoi: ”Monen asiantuntijan ja visionäärin mukaan jatkossa kaikille ei riitä markkinaehtoista palkkatyötä”.

Toisin sanoen poliitikot eivät voi laskea sen varaan, että yritykset työllistävät kaikki suomalaiset. Milloin taloustieteilijät myöntävät tosiasian?

Fordin kirja oli loistava analyysi ja visio poliittisille päättäjille siitä, mihin maailma on menossa ja josta suurin osa päättäjistä on täysin pihalla. Kirja pitäisi olla jokaisen poliitikon, taloustieteilijän ja työelämän tutkijan ja taloustoimittajan yöpöydällä – ja vielä hiirenkorvilla. Ainoa kirjan puute on, että se ilmestyi 30 vuotta liian myöhään.

Fordin kirjaa ei yksikään talousprofessori eikä taloustoimittaja voi asettaa hänen asiantuntijuuttaan kyseenalaiseksi kuten aikoinaan minun.

PS. Kirjan graafit ovat pääosin Fordin kirjasta, loput puoli vuotta sitten ilmestyneestä kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.