Sipilän hallitus on perännyt ”digiloikkaa” jotta Suomi saataisiin nousuun ja syntyisi uusia työpaikkoja. Sitä ovat peränneet kaikki edellisetkin hallitukset, Valtionvarainministeriö, EK, Teknologiateollisuus, Sitra, Tekes ja tulevaisuustutkijat kuten esimerkiksi Risto Linturi.

Kaikki ovat kollektiivisesti uskotelleet, että teknologialla aikaansaatu tuottavuuden lisäys luo uutta kilpailukykyä ja sitä kautta kasvua ja uusia työpaikkoja.

Kukaan talousprofessori, ay-liikkeen edustaja tai taloustoimittaja ei ole asettanut uskomusta kyseenalaiseksi. Näinhän sen uusliberalistisen talousoppien mukaan pitäisi teoriassa tapahtua.

Digitalisaation puolestapuhujat ovat aina hehkuttaneet, että kun tietokoneet ja robotit hoitavat työn, ihminen voi keskittyä luovaan suunnitteluun ja korkeaa osaamispanosta vaativiin töihin. Ja vapaa-ajalla voivat kehittää itseään taiteen ja kulttuurin avulla, sekä rentoutua ja nauttia tästä uudesta lisääntyvästä vapaa-ajasta.

Toisin on kuitenkin käynyt. Digitalisaatio on ylikuormittanut toiset työstä ja toiset vapauttanut siitä kokonaan.

Nobelisti John Maynard Keynes visioi jo 1930-luvulla tulevaisuutta. Ratkaisun avaimena Keynes näki koron ihmeellisen vaikutuksen ja teknologisen kehityksen.

Kun talous jatkaisi kasvuaan 2 prosentin vuosivauhtia ja teknologia jatkaisi työn tuottavuuden lisäämistä, sadan vuoden kuluttua aineellinen elintaso olisi noussut moninkertaiseksi. Korkean elintason ylläpitäminen vaatisi yhä vähemmän työtä.

Nobelistin visiot eivät ole kuitenkaan ihan toteutuneet. Kehitys on kulkenut aivan päinvastoin. Työnantajat vaativat koko ajan lisää työaikaa ja työntekijöitä.

Sipilän kilpailukykypaketissa vaadittiin työntekijöiltä 100 ilmaista työtuntia vuodessa. Sipilä haki yhteiskuntasopimuksessa viiden prosentin tuottavuushyppyä jotta kilpailukyky paranisi.

Jos teemme 15–30 minuuttia pidempää työpäivää, 100 tuntia vuodessa enemmän töitä, sillä tulee viiden prosentin kilpailukykyloikka reilustikin, Sipilä sanoi.

Vasemmistoliiton kansanedustajan Jari Myllykosken mukaan ehdotus olisi johtanut siihen, että nykyisin tehtävään työmäärään olisi tarvittu 115 000 työntekijää vähemmän.

Myöhemmin toteutui 24 tunnin pidennys. Kun kaikkien työntekijöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla, laskennallisesti uhattuna oli 30 000 työpaikkaa. Siis työpaikkoja tosiasiassa häviäisi vaikka tarkoitus oli kasvattaa niitä nykyisillä nollasummamarkkinoilla.

Näitten ”digiuskovaisten” logiikassa on pientä epäjohdonmukaisuutta. Julkishallinnon digitalisaatiossa pyritään ”tehostamaan” toimintaa (eli vähentämään henkilökuntaa), kun taas yksityisellä puolella sen uskotellaan lisäävän työpaikkoja!

 

Monet julkisen sektorin tuottavuutta koskevat oletukset vaikuttavat huonosti perustetulta. Esimerkiksi informaatioteknologian lisääntyneen käyttöönoton sanotaan johtavan lähes automaattiseen tuottavuuden kasvuun julkisella sektorilla.

Tosiasiallisesti informaatioteknologian käyttö on vain lisännyt hallintokustannuksia ja sitä kautta heikentänyt tuottavuutta. Näin on todennut Valtiontalouden tarkastusvirasto vuonna 2010.

Tuottavuuspuheeseen liittyy monia käsittämättömiä epäjohdonmukaisuuksia. Yrityspuolella tuottavuuden sanotaan lisäävän kansantalouden työpaikkoja ja nostavan siten työllisyysastetta.

Saneerausten yhteydessä kuitenkin todetaan, että työntekijöitä potkitaan pois tuottavuuden kasvun myötä. Teknologian hyväksikäytön perimmäinen tarkoitus on kuitenkin aina korvata (verotuksellisesti) kallista ihmistyötä robotiikalla, automaatiolla, tietokoneilla, asiantuntijajärjestelmillä, tietokonepohjaisella itsepalvelulla, tekoälyllä jne.

Tämä on helppo todeta jo toteutuneella kehityksellä. 90-luvun alusta TYÖN MÄÄRÄ (=työtunnit) eivät ole lisääntyneet tunnillakaan, vaikka tuotanto on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi.

Epäjohdonmukaisuudet on helppo kuitata jonkinlaisena naiivina yltiöoptimismina sitä kohtaan, että työpaikkansa menettävät ihmiset päätyvät automaattisesti entistä tuottavampiin uusiin töihin. Enää ei löydy töitä edes akateemisesti koulutetuille, sillä meillä on jo 55 000 akateemisesti koulutettua työtöntä ja lähes parituhatta tohtoria.

 

Silti kaikki viralliset raportit hehkuttavat tuottavuuden parantamista jonakin ihmelääkkeenä. Valtionvarainministeriön ylijohtaja Martti Hetemäen muodostaman työryhmän kirjoittama ”Julkinen talous tienhaarassa – Finanssipolitiikan suunta 2010-luvulla” on laaja 150-sivuinen raportti. Se yrittää todistaa, että digitalisaatiolla saadaan rutkasti tuottavuutta julkisessa taloudessa. Raportti on puhtaasti uusliberalistista propagandaa joka on tuotettu veronmaksajien rahoilla.

Sille tehtiin heti perään 88-sivuinen jatko-osa: ”Julkisen talouden valinnat 2010-luvulle”, joka jatkoi edelleen valtiontalouden säästö-, yksityistämis-, ja ”tehostamislinjaa”.

EK:n Jyri Häkämiehen propagandatoimisto EVA Matti Apusen johdolla tuotti myös raportin nimeltä: ”Robotit töihin”, joka vakuutti, että robotin syrjäyttämän työpaikan tilalle syntyy aina uusia, entistä paremmin palkattuja työpaikkoja.

Todellisuudessa kävi kuitenkin niin, että samalla työtuntimäärällä työpaikat muuttuivat epätyypillisiksi palvelualojen ”paskatyöpaikoiksi”, joilla ei enää elä. Erilaisten tilastollisten kikkailujen avulla (työttömyystilastot ja työllisyystilastot) piilotettiin tosiasia, että ns. laaja työttömyys on kaksinkertainen virallisiin työttömyystilastoihin nähden.

Samaa poliittista tarkoitushakuisuutta on harrastettu laajemminkin. Euroopan komission vuonna 2010 ilmestynyt raportti: ”Eurooppa 2020 – älykkään, kestävän ja osallistuvan kasvun strategia”.

Raportissa perätään ”erityislaatuista kasvua”, joka ilmenee raportin alaotsikosta: ”älykkään, kestävän ja osallistuvan kasvun strategia”. Raportti on pelkkää sanahelinää ja uusliberalismin uskonvahvistusta, jolla ei ole ollut tähänkään asti toteutuneen kehityksen kanssa mitään totuusarvoa..

Jo Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1993 Euroopasta piti tehdä ”maailman innovatiivisin tietoyhteiskunta” ja sen piti siivittää Eurooppa ennennäkemättömään kasvuun. Kävikin aivan päinvastoin ja nyt rämmitään nollasummamarkkinoilla.

Sama trendinomainen talouden hiipuminen on tapahtunut myös Suomessa.

Sen jälkeen kun pääomat ja kauppa vapautettiin, sama talouden hiipuminen on tapahtunut koko maailman tasolla uusliberalististen talousprofessorien uskomuksista huolimatta.

Näissä talousraporteissa kaikki säästö- ja toimenpide- ehdotukset esitetään ”tieteellisinä faktoina”, välttämättöminä ja ”pakollisina valintoina”. Kilpailukykyä pitää lisätä aina palkansaajien kustannuksella ja kilpailu on itseisarvoinen hyve riippumatta siitä mistä kilpaillaan.

Kotimaan poliitikot ovat turvautuneet jopa kaupallisten konsulttitoimistojen ”puolueettomiin” raportteihin. Kataisen hallituksen hallitusohjelman taustalla oli McKinsey & Companyn ilmaiseksi (kukahan senkin todellisuudessa maksoi?) tekemä raportti: ”Suomen talous – saavutukset, haasteet ja prioriteetit” -raportti.

Siinä politiikan tekeminen ulkoistettiin konsulteille ja saatiin takuuvarmasti haluttu lopputulos. Raportissa jopa todetaan, että yritysten tärkein tehtävä on panostaa jatkuvaan tuottavuuden parantamiseen. Siinä tuottavuuden parantaminen on ihmelääke sekä valtionhallinnon että yritysten kaikkiin vaivoihin.

Digitalisaatiolla aikaansaatu tuottavuuden nousu on teoriassa ihan myönteinen asia. Ongelmaksi se tulee siksi, että tuottavuushyödyt eivät enää tule työpaikkojen ja sitä kautta työntekijöiden hyväksi.

Palkkojen osuus BKT:stä laskee kaikkialla ja kehittynyt tietotekniikka mahdollistaa tuotannon siirtämisen matalapalkkamaihin orjatyöksi. Tuottavuuden ja robotoidun ja automatisoidun tuotannon hedelmät (osingot) korjaa pääosin pääoman omistajat ja prosentti rikkaimmista.

 

Tämä sama kehitys on ollut todellisuutta Suomessa jo kohta 30 vuotta. Ay-liike on ollut asiasta käsittämättömän hiljaa.

Tällöin markkinoiden ostovoima katoaa ja samalla yhteiskunnan verotulot rapautuvat, koska verotuksen painopiste on ihmistyön verottamisessa. Digitalisaatio on käytännössä yksi veronkierron muoto.

Kukaan talousprofessori ei ole kyennyt uskottavasti selittämään, 30 vuoden aikana, kuinka digitalisaatiolla aikaansaadut tuottavuushyödyt ohjautuvat tai ohjataan kansalaisten ostovoimaksi.

Osaisikohan tulevaisuustutkija Risto Linturi? Hän on ainakin sanonut ymmärtävänsä digitalisaation yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Kansalaiset pakotetaan (markkinavoimat) jatkuviin säästötalkoisiin, kun poliitikot eivät huolehdi ja korjaa digitalisaation aiheuttamaa verotuksen ”järjestelmävikaa”.

Pääoman edustajat ja pankinjohtajat hymyilevät vain ”vinosti sisäänpäin” poliitikkojen ymmärtämättömyyttä. Oikeistopoliitikot ja rahamaailma ovat saaneet kaikki poliitikot manipuloitua uskomaan digitalisaation ja tuottavuuden parantamisen ihmevoimaan.

Digiitalisaatiohan on tuottavuuden parantamisen ylivoimaisesti tärkein komponentti.

Sekin on totta, että digitalisaatiolla ja tuottavuuden nostolla voidaan parantaa kilpailukykyä. Ongelmaksi vain tulee se, että digitalisaatio on vienyt markkinoilta työpaikat ja ostovoiman, jolloin tuottavuuden parantamisen avulla saadulla kilpailukyvyn paranemisella voidaan ainoastaan voittaa markkinaosuuksia jonkun toisen kustannuksella.

Kukaan taloustieteilijä eikä taloustoimittaja ei ole ihmetellyt ääneen sitä tosiasiaa, että on älyllistä epärehellisyyttä usuttaa kaikkia maita tähän hevosenleikkiin. Etukäteen tiedetään jo vuorenvarmasti, että nollasummamarkkinoilla on vain yksi tai kaksi voittajaa ja kaikki muut ovat varmoja häviäjiä.

Kun pysähtyneillä markkinoilla (käytännössä nollasummamarkkinoilla) nostetaan tuottavuutta, ei takuuvarmasti luoda uusia työpaikkoja.

Nyt Suomessa tuottavuuden kasvu on finanssikriisin jälkeen ollut pysähdyksissä. Sille löytyy kuitenkin luonnollinen selitys.

Suomessa poliitikot ja Lipposen hallitus tekivät 90-luvulla väärän strategisen päätöksen. Se tehtiin Sitran Esko Ahon ja Tekesin Veli-Pekka Saarnivaaran antamien suositusten perusteella. Kun tuotanto alkoi siirtyä Kiinaan ajateltiin, että Suomen pitää keskittyä korkeaa osaamista vaativien investointihyödykkeiden valmistamiseen. Tavaratuotanto voi rauhassa mennä matalapalkkamaihin.

Kun finanssikriisi yllätti, kukaan ei enää investoinut joten Suomen teollisuus on ollut kohta 10 vuotta koomassa. Suomen teollisuus on käynyt vajaateholla joka syö tuottavuutta. Teknologian kehitys ei suinkaan ole pysähtynyt joten tuottavuus ja työttömyys tulevat lisääntymään..

Jos maailman talous alkaisi elpyä, ei se pitkään aikaan vaikuttaisi Suomen teollisuuden työpaikkojen lisääntymiseen. Käyntiaste vain paranisi. Pitkällä aikavälillä tuottavuus on kasvanut keskimäärin vajaa 3% vuodessa.

Kun tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat, on täysin epärealistista olettaa, että kasvu toisi jatkossa digittalisaation aikakaudella uutta työtä ja työpaikkoja.

Silti poliitikot Ahon ja Lipposen hallituksista alkaen ovat luvanneet uusia työpaikkoja sadoin tuhansin – onnistumatta. Nämä poliitikkojen katteettomat vaalilupaukset pitäisi oikeastaan asettaa kuluttajasuojalautakunnan tutkittavaksi.

Nykyinen Sipilän hallitus on luvannut 110 000 uutta työpaikkaa ja kaikki poliitikot puolueisiin katsomatta vannovat digitalisaation ja tuottavuuden parantamisen nimiin.

Oikeistopuolueille se on tietysti fundamentaalinen ja ainoa ”totuus”, mutta jopa vihreiden Ville Niinistö ja vasemmistoliiton Li Andersson ovat vaatineet tuottavuuden nostoa ja lisää digitalisaatiota.

Olen varoitellut teknologisesta työttömyydestä jo yli 30 vuotta (Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä? Tammi 1989). Juuri äskettäin jopa maailman rikkain mies ja digitalisaation uranuurtaja Bill Gates varoitti teknologisesta työttömyydestä. Hän ehdotti jopa ”robottiveroa”. Milloin meidän poliitikot heräävät digiaikakauteen?

 

PS: Kirjoituksen graafit ovat pääosin uunituoreesta kirjastani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.