Yrjö Janssonin säätiö palkitsi vuonna 2013 taloustiedepalkinnolla ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn kirjan ”Capital in the 21st Century” (Pääoma 21. Vuosisadalla). Nyt Into-Kustannus on julkaissut siitä suomennoksen: ”Pääoma 2000-luvulla”
Siinä asetetaan nykyisen neoklassisen talousopin lähes kaikki teoriat kyseenalaiseksi ja päälaelleen. Piketty tarkastelee kirjassaan vähän pitemmän ajanjakson kehitystä.
Sadan vuoden aika (1913-2013) oli ihmiskunnan historiassa poikkeuksellinen jakso, jolloin keskiluokka rikastui työtä tekemällä. Vain tuolloin talouskasvu oli pääomien tuottoja nopeampaa.
Nykyään ollaan taas palaamassa perijöiden ja koroilla eläjien yhteiskuntaan, jossa varallisuus keskittyy entisestään, ennustaa palkittu taloustieteilijä.
Pikettyn mukaan 1980-luvun talousteoriat perustuvat yksinkertaisiin oletuksiin taloudesta. Kyseiset teoriat kääntyvät päälaelleen, jos vaurauden ydin onkin jatkossa työnteon sijaan pääomien omistaminen.
Nykyisin vallassa olevat uusliberalistiset taloustieteilijät ja Björn Wahlroos ovat paasanneet vapaan pääoman siunauksellisuudesta ja rikkaiden rikastumisen ”positiivisista” vaikutuksista. He ovat uskotelleet, että ns. ”trickle down” –ilmiö pudottaa murusia rikkaitten pöydältä myös köyhien hyödyksi.
Muruset ovat pudonneet kovin huonosti rikkaitten pöydiltä. Neljäsosalla kotitalouksista on suuria taloudellisia vaikeuksia toimeentulossaan Sipilän ”hyvinvointi-Suomessa”.
Kaikki tilastot todistavat kuitenkin aivan päinvastaista. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam kertoo raportissaan (20.1. 2014) eriarvoisuudesta tilastoihin perustuen, että Maailman 85 rikkainta ihmistä omistaa enemmän kuin 3,5 miljardia köyhintä.
Talouskasvun hyödyt ovat valuneet finanssikriisin jälkeen jo valmiiksi rikkaimmalle eliitille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 95 prosenttia vuoden 2009 jälkeisestä talouskasvusta on päätynyt rikkaimmalle yhdelle prosentille kansalaisista.
Rikkaitten rahat eivät mene massojen kulutukseen, vaan osake- ja velkapapereilla keinotteluun aiheuttamaan seuraavia pörssikuplia. Kulutuksen puutteessa maailman BKT:n kasvu on pysähtynyt nollasummamarkkinoiksi.
Kun automatisoitunut tuotanto ei maksa veroja eikä sosiaalimaksuja, kaikkien valtioiden verotulot hiipuvat ja hyvinvointipalvelut rapautuvat. Globaali verokilpailu lisää pääomien voittoja ja eriarvoisuutta entisestään.
Piketty näkee eriarvoisuuden kasvussa talouskasvua heikentäviä elementtejä. Hän toteaa, että pääoman neuvotteluvoima työntekijöitä ja ay-liikettä vastaan kasvaa, kun työvoimaa voidaan korvata automaatiolla.
Nyt Juha Sipilä ja hallituspuolueet vaativat kilpailukykyä (palkkojen alennusta) ja valtion menojen supistamista. Oikeistopoliitikot väittävät, että yhteiskunnan hyvinvointipalvelut ovat pöhöttyneitä ja ylimitoitettuja, joten kansalaisten on laitettava suu säkkiä myöten.
Siitäkin huolimatta, vaikka Maailmanpankki ja Euroopan komissio rankkasivat vuonna 2013 Suomen julkishallinnon EU-maiden tehokkaimmaksi. Lisäksi yhteiskunnan menot eivät ole kasvaneet alkuunkaan BKT:n kasvun tahdissa.
Mistä sitten budjettivajeet johtuvat? Siksi, että digitalisaatio on käytännössä veronkiertoa. Samoin globalisaatio heikentää verotuloja. Yhdessä ne ovat aiheuttaneet myös veroeroosion, sillä hyväpalkkaiset teollisuustyöntekijöiden työpaikat (25-30€/h) ovat menneet matalapalkkamaihin ja tilalle on tullut palvelualojen ns. ”paskatyöpaikat” (n. 10€/h) ja tuntimäärä on niin pieni, että sillä ei enää elä.
Nämä epätyypilliset työpaikat eivät kerrytä verotuloja vaan niistä on tullut tulonsiirtojen kohde. Siis edes poliitikot eivät puhu julkisuudessa tästä digitalisaation aiheuttamasta verotukseen kohdistuvasta järjestelmäviasta. Päinvastoin, Sipilän hallitus panostaa ns. digiloikkaan, jolla kuvitellaan saatavan uusia työpaikkoja.
Digitalisaatio ja globalisaatio yhdessä ovat saaneet aikaiseksi sen, että palkkojen osuus BKT:sta on jatkuvasti supistunut. Edellisen laman alussa (v.1991) se oli 74,1 prosenttia (findikaattori), kun se on enää (v.2015) vain 60.4 prosenttia. Siis markkinoiden ostovoimaa oli hävinnyt melkein 14 prosenttiyksikköä. Samana vuonna Suomen BKT oli 209 miljardia euroa ja euroina palkkapotista hävisi lähes 30 miljardia.
Samalla hävisi myös yhteiskunnan verotuloja. Suomen 44 prosentin veroasteen (OECD ja tilastokeskus) mukaan yhteiskunnalta jäi saamatta verotuloja n. 13,4 miljardia. Se on noin kahden kestävyysvajeen suuruinen.
Äskettäin Suomen Pankki julkaisi huolestuttavan löydöksen: nykyisten kolmikymppisten tulokehitys on kääntynyt laskuun. Heidän tulonsa ovat jo muutaman vuoden ajan olleet poikkeuksellisesti pienemmät kuin 64–75-vuotiaiden eläkeläisten.
Sitä vastoin rikkaat kansalaiset ja isot monikansalliset yritykset eivät enää maksa veroja niin kuin ennen kuten niiden periaatteessa kuuluisi. Pienet yritykset maksavat edelleen voitostaan n. 20 prosenttia, mutta isot vain alle 10 prosenttia.
Poliitikot ovat mahdollistaneet niille puliveivaamisen veroparatiisien kautta. Isot yritykset ovat myös ”innovoineet” tuotantonsa matalapalkkamaihin, kun eivät ole osanneet tuotekehittää uusia markkinoille kelpaavia tuotteita ja palveluja..
Sipilän hallitus tavoittelee työllisyysasteen nostamista nykyisestä 68% tasosta Saksan 74% tai Ruotsin 75,5% tasolle, vaikka Suomen taso on jo reilusti EU:n keskiarvon yläpuolella (64,5%). Työllisyystilastot, kuten työttömyystilastot pitäisi vetää vessan pöntöstä alas, koska niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Ainoa oikea mittari, joka kuvaa edes vähän työn määrän muutoksia, on työtuntitilastot. Sen mukaan Suomessa työtunnit eivät ole kasvaneet 90-luvun alusta tähän päivään mennessä tunnillakaan, vaikka BKT on kasvanut lähes kaksinkertaiseksi.
Esimerkiksi Saksassa, maailman suurimmasta vientiylijäämästä huolimatta, työtunnit eivät ole kasvaneet vuosien 1995-2013 välisenä aikana. Saksassa työllisyyden kasvu ja työttömyyden aleneminen ei ole johtunut työpaikkojen kasvusta, vaan keskimääräisen työajan lyhentymisestä.
Tuoreen raportin Saksan työmarkkinareformit ovat pilkkoneet vain kokopäivätöitä osa-aikaiseksi (Minijob 450€/kk). Pahimmillaan saksalaiset työttömät on pakotettu ottamaan vastaan työtä yhden euron tuntipalkalla. Piika-yhteriskunnassa ei sentään ollut näin alhaista palkkatasoa.
Kun lasketaan tehtyjen työtuntien valossa työtuntien määrää, Suomessa tehdään enemmän töitä viikossa kun Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Irlannissa ja Itävallassa. Niissä tehdään vielä enemmän osa-aikaista työtä kuin Suomessa
Silti EK vaati lisää työtunteja Kiky –sopimuksessa väittäen, että Suomessa tehdään liian vähän töitä kilpailijamaihin nähden.
Ruotsinkin korkea työllisyysaste perustuu vain Suomea suurempaan osa-aikaisuuteen. Siellä myös eläkeläiset tekevät muutaman tunnin töitä viikossa, koska eläkkeet eivät tahdo riittää asuntolainojen hoitamiseen. Siellä velkoja ei lyhennetä vaan maksetaan ainoastaan korot (ns. elinikäinen velka).
Kun markkinaehtoista työtä ei enää digitalisaation johdosta synny, poliitikot keksivät kilvan erilaisia tempputyöllisyysohjelmia. On nuorisotakuuta, tukityöllistämistä, nollatuntisopimuksia, starttirahaa, projekti- ja vuokratyötä jne,
Sama ikävä kehitys on tapahtunut muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa kuten Yhdysvalloissa.
Piika- ja renkiyhteiskunta on tullut takaisin. Ainoa ero sääty-yhteiskuntaan on siinä, että ennen sentään kartanonherrat ja talonisännät joutuivat itse maksamaan pienen palkan lisäksi myös asumisen ja jotkut patruunat jopa koulun, urheilukentät, kirkon ja sairaalan.
Nyt parempiosaiset (työssäkäyvät keski- ja suurituloiset) voivat palkata näitä digitalisaation ja globalisaation syrjäyttämiä ihmisiä nälkäpalkalla erilaisiin parempiosaisia helpottaviin palvelutehtäviin. – ja yhteiskunta vielä sponsoroi tulonsiirroilla vain näille parempiosaisille mahdolliset riittävän halvat matalapalkkaiset palvelut. Näillä ns. ”paskatyöntekijöillä” ei ole varaa kuluttaa itse näitä tuottamiaan halpojakaan palveluita.
Tätä uutta torppariyhteiskuntaa synnytetään nyt kannustavuuden ja syrjäytymisen estämisen nimissä. Hyväntekijäyhteiskunta on palannut, mutta nyt ”vapaus”-nimikkeen alla. Hyväntekijänä eivät ole nyt enää rikkaat, vaan keskiluokkaiset veronmaksajat.
Neoklassinen talousoppi uskottelee, että aikanaan työnteolla kertyneen varallisuuden verottaminen uudestaan ja uudestaan johtaa verokiilaan eli saman työllä tehdyn tuloksen moninkertaiseen verottamiseen.
Yhdysvalloista ja Britanniasta on kuitenkin yli 20 vuoden kokemus siitä, että vaikka marginaaliveroaste on ollut 80-90 prosentin tuntumassa (1940-1980), yrittäjät eivät ole lakanneet yrittämästä. Silloin tulonjako on ollut USA:ssa tasaisin.
Ihmisen omiin kykyihin perustuvan vaurastumisen kannattajana Piketty esittää ongelman ratkaisuksi progressiivista pääomaveroa, perintöveroa ja progressiivista tuloveroa.
Aivan kuten allekirjoittanut ehdotti kymmenen vuotta sitten ilmestyneessä kirjassa ”Ahneuden aika – Kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi?”. Muutkaan kirjani näkemykset eivät juuri poikenneet Pikettyn kirjan havainnoista ja näkemyksistä.
Myös uusin kirjani: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” (VS-Kustannus 2016) kertoo saman asian (jutun graafit ovat tästä kirjasta). Kukaan talousprofessori tai poliittinen päättäjä ei ole 30 vuoden aikana osannut kertoa julkisuudessa, miten digitalisaatiolla aikaansaadut tuottavuushyödyt ohjautuvat tai ohjataan massojen ostovoimaksi.
Ostovoima on kuitenkin kasvun, yrittäjyyden ja uusien (edes teoreettisten) työpaikkojen tärkein edellytys. Työpaikat eivät kuitenkaan tulevaisuudessa kasva, koska digitalisaation avulla tuottavuus kasvaa nopeammin kuin markkinat.
Miksi valtamediat eivät kaiva oheisia graafeja esiin, julkaise niitä ja kysele päättäjiltä muutakin kuin vain loputtomia säästöleikkauksia?
PS. Jutun graafit ovat uunituoreesta kirjastani ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”.