Maass’ on hanki ja … hallitus on lomalla. Mutta ilo jää lyhytaikaiseksi sillä pian ne palaavat. Tahdonpa minäkin tehdä muutaman huomion viime aikojen tapahtumista. Yksi tyypillinen temppu ja siis nimenomaan temppu, on viedä huomio muualle kun aiotaan tehdä jotakin todella merkittävää. Ei ollut vahinko, että eduskunnalle tuotiin ja medialle mainostettiin ”väkevien” juomien tuominen kauppoihin samalla kun yritettiin vaivihkaa ujuttaa läpi työttömyysturvan romutus. Käytännössähän aktiivimalli aktivoi ainoastaan päivärahojen leikkausta, ei mitään muuta. Kovasti epäilen, että meidän herramme olivat kyllä tietoisia, mitä vaikutuksia kyseisellä mallilla tulee olemaan, mutta omatuntoon voi vedota vain niiden kohdalla, joilla sellainen sattuu olemaan. Onko heikompaan asemaan tuupattujen potkijoilla omatuntoa? Epäilen, epäilen.

Tällä hallituskaudella on järjestelmällisimmin – sitten 30-luvun – ajettu sosiaaliturvaa alas. Tottakai on helppoa vedota siihen, etteivät tuloerot ole viime aikoina kasvaneet. Tämähän näkyy helposti vaikkapa verotilastoista. Mutta tilastoista on tehokkaasti ja järjestelmällisesti piilotettu varallisuuserojen muutokset. Miksi herrat kasvattaisivat isoja tulojaan, koska niistä voi joutua jopa maksamaan veroja, varallisuudesta tai sen kasvattamisesta sen sijaan ei makseta mitään. Mutta kaiken varalta luokkahallitus tekee kaikkensa, ettei varallisuuden keskittymisestä voisi saada mitään tietoa. Eiköhän liene aika hyvä osoitus, kun seitsemän rikasta suomalaista omistaa saman verran kuin 1 850 000 köyhää. Eikä siinä vielä kaikki. Nimittäin omaisuutta ei todellakaan rasiteta veroilla, sillä nämä seitsemän, joilla on sama omaisuus kuin näillä lähes kahdella miljoonalla köyhemmällä, maksoivat veroja yhteensä vajaat 8 000 000 euroa. Saman verran omistavat köyhät, maksoivat samaan aikaan noin 5000 000 000 euroa. Ero on siis 1 : 625. Eipä ihme, että varakkaat puolustavat rajusti etujaan. (Tiedot Seura.fi, Jarno Liskin artikkeli 4.1.2018)

Aikoinani tein töitä työttömien parissa. Muistanpa, miten etsimme avoimia työpaikkoja ja löydettyämme sellaisen, aloimme tutkia mahdollisuuksia sen täyttämiseen. Usein törmäsimme tilanteeseen, että työpaikka oli joko täytetty aikoja sitten tai työpaikka oli tarkoituskin täyttää talon sisältä, mutta tapana oli vain julistaa paikka avoimesti haettavaksi tai sitten työstä ei ollut aikomustakaan maksaa palkkaa, vaan työntekijän piti itse hankkia rahaa yrittäjälle, joka sitten antoi hankitusta rahasta takaisin pienen osan. Jokaista avointa työpaikkaa kohden on kymmeniä työttömiä ja heistä lähes kaikki ovat erittäin halukkaita tekemään kokoaikaista työtä ihan tavallisella palkalla, jolla juuri toimeen tulee, kunhan työpaikalle on mahdollista kulkea kohtuukustannuksin ja kohtuuajassa. Valtaosa työttömistä olisi valmis muuttamaan työn perässä, mikäli työsuhteella olisi jonkinmoinen mahdollisuus jatkuvuuteen.

 

Monien tutkimusten mukaan, lähivuosien aikana nykyisistä työpaikoista katoaa kymmeniä prosentteja, ehkä jopa puolet. Nykyinen työpaikkapula tulee siis kaiken todennäköisyyden mukaan pahenemaan. Luokkahallitusherramme ajoivat läpi kiky-sopimuksen, jolla työaikaa pidennettiin – täysin järjen vastaisesti. Työpaikat eivät lisäänny sillä, että samat työntekijät viipyvät niissä pitempään. Tai voisivathan hieman lisääntyä, mikäli työntekijöiden ostovoima kasvaisi samalla selvästi, mutta kikyllä leikattiin sitäkin. Työpaikat siis keskittyvät entistä harvemmille ja entistä suurempi joukko putoaa käytännössä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tältä joukolta viedään elämisen mahdollisuudet leikkaamalla nyt ensin työttömyyskorvausta, sitten karenssiautomaatilla ja vielä lopulta leikkaamalla toimeentulotukea. Ajatuksena on, että he suostuvat lopulta tulemaan ruokapalkalla ja kun siitäkin  tingitään niin kenties omin eväin töihin, jos vain saavat tulla. Tosin siinä vaiheessa ei taida evääksi olla muuta kuin lunta syötäväksi. Antavatko vallanpitäjämme edes valkoista lunta, niin paljon kuin he ovat meitä kusettaneetkin.