Suomen näkökulmasta Euroopan unionin määräämät talouspakotteet Venäjää vastaan ovat lähes sulaa hulluutta. EU:n suuret jäsenmaat pakottavat ja me maksamme.

Tällä viikolla julkaistujen tietojen mukaan pitkäaikaistyöttömyys pääkaupunkiseudulla on kasvanut rajusti vuoden sisällä, Helsingissä yli 50, Vantaalla yli 20 ja Espoossa peräti 70 prosentilla. Tilannetta selittää se, että uusia työpaikkoja ei yksinkertaisesti synny, mikä pitkittää työttömyyttä.

Samasta kertoo työ- ja elinkeinoministeriön tuore työllisyyskatsaus. Sen mukaan työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa 35 000 enemmän kuin vuosi sitten. Suomessa on 337 000 työtöntä, mutta vain noin 32 000 avointa työpaikkaa. Kesän pahat uutiset elektroniikkateollisuudesta viestivät siitä, että käännettä parempaan tuskin on äkkiä odotettavissa.

Valitettavasti Suomen hallitus – EU:n joukon jatkona – toimii nyt sen puolesta, että todennäköisesti vielä moni suomalainen menettää työnsä. Tähän näyttävät johtavan väistämättä uudet Venäjän vastaiset talouspakotteet, mikäli niiden vaikutukset realisoituvat täysimääräisesti.

Yritysmaailmasta ja useilta asiantuntijatahoilta on saatu varoituksia, joiden mukaan pahimmillaan pakotteet voivat lohkaista Suomen bruttokansantuotteesta ainakin prosentin verran. Tällöin puhutaan tuhansista ja taas tuhansista työpaikoista.

Venäjää sanktioidaan nyt muun muassa siksi, että se ei käytä vaikutusvaltaansa Itä-Ukrainan separatistien taltuttamiseen. (Miten voisimme muuten pakottaa Yhdysvallat siihen, että se vaikuttaisi Israeliin, jotta se lopettaisi Gazan siviilien murhaamisen?)

Suomella tai suomalaisilla ei ole ollut mitään osaa siihen, mitä Ukrainassa tai sen johdosta suurvaltojen välillä nyt tapahtuu – ei minkäänlaista. Ei osaa, ei arpaa, ei edes puolikasta sanaa.

Silti meidät on nyt vedetty mukaan pakoterintamaan ja tästä rintamavastuusta me saamme maksaa suhteessa kaikkein kovimman hinnan. Suomi joutuu näin taakankantajaksi Yhdysvaltojen ja EU:n isojen maiden suurvaltapolitiikalle. Se ei ole reilu diili.

Suomea twitterissä johtava pääministeri Alexander Stubb sanoo pakotteiden olevan välttämättömiä. Välttämätöntä on siis se, että iso joukko suomalaisia mahdollisesti menettää työpaikkansa ja sen vastineeksi saamme mitä? Voiko irtisanomisilmoituksen työstään saava suomalainen lohduttautua sillä, että sainpa ainakin Putinin perääntymään? Tämä yhteys pitäisi nyt selittää.

Vähintä mitä Suomen hallituksen pitäisi nyt tehdä, on antaa eduskunnalle objektiivinen selvitys siitä, miten sen EU:ssa hyväksymät pakotteet vaikuttavat talouteen ja työllisyyteen. Samalla Suomen pitäisi valmistautua hakemaan muilta EU-mailta korvauksia siitä, että niiden ajamat pakotteet iskevät kovimmin juuri meihin.

Samalla myös sanktioiden vaikutus itse asiaan, Ukrainan kriisin ratkaisuun on kyseenalainen.

Pakote tulee verbistä pakottaa. Se tarkoittaa, että saa toisen väkisin tekemään jotain vastoin tahtoaan. Suurissa EU-maissa – ja ehkä meillä Suomessakin – on varmasti niitä, jotka haluaisivat nyt nähdä Venäjän menevän polvilleen, pyytävän anteeksi ja suutelevan EU-johtajien kättä. Näin tuskin kuitenkaan tapahtuu. Yrittämällä ajaa nurkkaan yhtä osapuolta ei voi syntyä yhteistä ulospääsyä.
 

Samalla on omituista, että Ukrainan hallitukselta ei vaadita mitään. Niin sanotun lännen suojeluksessa presidentti Petro Poroshenko käy sotaa omia kansalaisiaan vastaan, antaa väkivaltaisen äärioikeiston mellastaa maassa ja kieltää kokonaisen oppositiopuolueen toiminnan tavalla, jota on siivittänyt puhdas pelottelu ja väkivalta.

Ainoa ratkaisuvaihtoehto on kärsivällinen, tylsä neuvottelupöytään istuminen. Syyttely ja tuomitseminen eivät edistä sovinnon löytymistä.

Sivumennen sanoen myös Vasemmistoliitolla olisi hyvä olla linja suhteessa nyt syntyneeseen tilanteeseen.

Tänä vuonna vietetään Suomen kansan demokraattisen liiton SKDL:n perustamisen 70-vuotisjuhlaa. Yksi sen alkuaikojen keskeisistä tunnuksista oli Suomen lähes perikatoon vieneen sotapolitiikan vastustaminen. Vihanpito piti lopettaa ja rakentaa idänsuhteet uudelle ystävyyden pohjalle. Tästä voisi olla opittavaa myös tämän päivän vasemmistolla.

Naapureitaan ei tarvitse rakastaa eikä vaikeistakaan asioista pidä olla hiljaa. Silti väleissä pitää yrittää olla. Vasemmiston ei pitäisi lähteä mukaan oikeistolaiseen, Venäjän vastaiseen hysteriaan, jonka yksi motiivi Nato-ovien kolkuttelu. Ystävät pitää hakea läheltä ja vihollisia – jos niitä pitää olla – kaukaa.

Nyt näyttää siltä, että hallitus on vienyt meidät läntisen suurvaltapolitiikan täytäntöön panijaksi. Se ei ole Suomen ja suomalaisten etu.

Tuntemattoman sotilaan Lahtista mukaillen: ne yhdet kohjot Euroopassa menee ensin ja meidän nilkit painaa perässä.