Tasavallan presidentin Sauli Niinistön ensimmäinen uuden vuoden puhe osoitti, että hänellä on vielä matkaa oikeiston ehdokkaasta koko kansan presidentiksi. Tämä näkyy siinäkin, miten kokoomuslaiset ympäri Suomen ovat pyörtyilleet ihastuksesta Niinistön edessä.
Mutta mitä Niinistö todella sanoi? Erityisesti esiin on nostettu ahneuden vastainen sanoma.
Ilta-Sanomat hehkutti etusivullaan Niinistön ”näpäyttäneen johtajia ahneudesta”. Itse puheessa ei ole mitään mainintaa minkäänmoisista johtajista.
Yhtä hyvin olisi käynyt otsikko: ”Niinistö näpäytti työn vieroksujia laiskuudesta”. Presidentin mukaan ”on vaikea ymmärtää sitä ajattelua, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän”.
Toisin sanoen asiaton oleskelu kielletty? Onko presidentti siis ryhtynyt rautatieaseman yövartijaksi?
Mutta kuka Suomessa edustaa oleskeluyhteiskuntaa? Kuka jättää mahdollisuutensa käyttämättä? Kuka odottaa muiden kattavan pöydän? Mistä näitä pummeja sikiää?
Työnvieroksujien paheksunnaltaan Niinistö ei huomioinut sitä, miten monella ihmisellä ei ole mahdollisuutta ahkeruuteen, koska palkkatyötä ei ole. Suomessa täysin kannattavatkin yhtiöt pistävät ihmisiä ulos, vaikka omistajille riittää osinkoja jaettavaksi. Silloin otetaan toisilta pois mahdollisuuksia ja rikotaan ihmisten kovalla työllä itselleen kattama pöytä.
Työ on toimeentulon lähde ja se tarkoittaa osallisuutta yhteiskuntaan. Parhaimmillaan se tuottaa ihmiselle ylpeyttä ja lupauksen paremmasta elämästä. Siksi vasemmistokin on aina ajanut sitä, että mahdollisimman monella olisi työtä. Työväenliikkeen kantasana on työ. Silti kaikki työ ei ole arvokasta, vaikka Niinistö porvarillisten ahkeruusarvojen läpi niin väittääkin.
Työ, jolla ei elä, joka polttaa ihmisen loppuun tai alistaa tekijäänsä, ei ole arvokasta, ainakaan ihmisarvoista. Työllä pitää olla reilut ehdot ja sen pitää elättää tekijänsä. Sellainen työ on arvokasta.
Niinistön mielestä niukat ajat vaativat miettimään, voiko jostain edusta luopua. Tarkoittaako se silloin työntekijöiden pekkaspäiviä tai lounasseteleitä vai yritysjohtajien kultaisia kädenpuristuksia, optioita, sitouttamis- ja kannustuspalkkioita ja omistajien osinkoja? Jos ahneudesta puhutaan, jälkimmäiset ovat sitä itseään.
Porvarilliseen ajatteluun kuuluu, että ahneus saadaan kuriin vapaaehtoisesti, kun ahnehtijoiden omatunto ja hyvä sydän herättävät heidät kohtuuteen ja hellämielisyyteen.
Mutta ahneus on rakennettu sisään kapitalismiin. Sitä ei saada kuriin ahnehtijoiden hyvällä tahdolla vaan sääntelyllä, jossa tarvitaan veroja ja lakeja.
Samalla Niinistö vannoi tukevansa suomalaisten yritysten ja yrittäjien kansainvälistä menestystä ”kaikin keinoin”. Ihanko kaikin? Onko oikein, että presidentti valjastaa ulkopoliittisen toimintansa vain yhden eturyhmän ajamiseen, vaikka he olisivatkin hänen vaalikampanjaansa rahoittaneet?
Dokumenttielokuvassa ”Rouva Presidentti” Tarja Halonen sanoo hyvin, ettei usko ketjuun, jossa sellainen maa, joka on paras yrittäjille, on paras myös kaikille muille. Se on terve lähestymistapa.
Sanottu ei tietenkään sulje pois sitä, että presidentillä on tärkeä rooli suomalaisessa vienninedistämisessä. Nyt sitä tarvittaisiin vaikkapa Venäjän suuntaan, jossa ollaan käynnistämässä kymmenien miljardien eurojen uusia laivahankintoja. Suomelta meni yksi iso tilaus sivu suun. Venäjällä niitä ollaan tekemässä useita. Niiden saamisessa tarvitaan meillä poliittisten päättäjien ja elinkeinoelämän laajaa yhteistyötä.
* * *
Kokoomuslaisten ohella onnesta ja ihastuksesta ovat pyörtyilleet myös muutamat oikeistolehtien pääkirjoitustoimittajat ja vaikkapa Timo Soini.
Helsingin Sanomien mukaan Niinistön puhe oli ”oikein kelpo suoritus” ja ”voimakas veto”, josta kuuli, että ”presidentti on protestanttisen etiikan läpilyömä”.
Päätoimittaja Mikael Pentikäisen mukaan Niinistön viestissä oli ”vahva arvoperustainen lataus” ja kyseessä oli ”vahvaa omaa pohdintaa henkinyt, paikoin lähes runollinen puhe”.
Sanoma-talosta lähetettiin muitakin solidaarisuusterveisiä. Ilta-Sanomien mukaan Niinistön puhe oli ”selkeydessään luokkaa parempi kuin Tarja Halosen uuden vuoden puheet” sekä ”isällisen opettavainen ja välittäväinen”. Lisäksi se osoitti lehden mielestä, miten Niinistö on ottamassa arvojohtajan roolin.
Nopeastipa se kävi, vaikka presidenttikautta on kestänyt vasta alle vuoden. Tarja Haloselle ei edes 12 vuotta riittänyt. IS:n mielestä Niinistö onkin heti kohonnut politiikan yläpuolelle, mutta Haloselta se ei koskaan onnistunut. Politiikkaa on niin monenlaista ja –väristä.
Hesarissa myös jaettiin kiitoksia siitä, miten Niinistö toivotti puheensa lopussa jumalan siunausta.
”Vahva, suora ja henkilökohtainen arvopuhe sopii kuitenkin päättää siihen, mihin itse uskoo, vaikka se ei miellyttäisi jokaista kuulijaa”, päätoimittaja Pentikäinen kirjoittaa.
Eli presidentti puhuu henkilökohtaisesti, vain omissa nimissään? Jos näin on, silloin hän ei ole koko kansan presidentti.
Myös paavinuskoinen Timo Soini innostui jumalan siunauksista. Ilta-Sanomissa hän antoi puheelle ysi miinuksen, mutta jumalan siunauksen toivottaminen veti miinuksen pois. Näin ne suomalaisen yhteiskunnan arvokonservatiivit ryhmittyvät Niinistön taakse. Koko kansan presidentti ei silti voi antautua heidän vietäväkseen.
Jumalan siunauksen toivottaminen on tuontitavaraa Amerikasta eikä sovi suomalaisiin oloihin. Täällä se osoittaa jopa jonkinlaista tahdittomuutta valtiovallan edustajalta.
Suomi on toki kristilliseen kulttuuripiiriin kuuluva maa. Suomi ei silti liene mikään pappisvaltio, jossa kristillisyys on valtion ideologia ja jota valtionpäämiehen pitää julistaa. Vasemmiston perinne on se, että suhde uskontoon ja ikuisuuskysymyksiin on syvästi henkilökohtainen asia.
Niinistöllä on vielä matkaa koko kansan presidentiksi.