Vantaalla tehtiin viikolla yhdenlaista poliittista historiaa, kun perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Niinistö valittiin asukaspalveluista vastaavaksi apulaiskaupunginjohtajaksi.

Näin persut saivat tämän vaalikauden ensimmäisen, muhkean, perinteisen poliittisen virkanimityksensä.

Olin Vasemmistoliiton edustajana puolueiden muodostamassa raadissa, joka haastatteli ehdokkaat. Sen kokouksessa kysyin: onko kaikkien hakujen, haastattelujen ja testien lopputulos se, että lopulta perussuomalaisten edustaja valitaan? Syynä on persujen ja Vantaan valta-akselin demarien ja kokoomuksen sopimus.

Tämä kiistettiin. Valitettavasti täsmälleen näin silti kävi.

Nyt nähtiin sekin päivä, että perussuomalaiset kiivaasti puolustivat poliittisia virkanimityksiä.

Aiemmin on ollut toinen ääni kellossa. Vielä vuonna 2012 perussuomalaiset (eduskunnan nettisivuilla lakialoite 23/2012) esittivät poliittisten virkanimitysten kriminalisointia. Allekirjoittajina olivat myös kansanedustajat ja Vantaan valtuutetut Pietari Jääskeläinen ja Mika Niikko, jotka voimakkaasti ajoivat nyt poliittista virkaa omalle puolueelleen.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän nykyistä edellinen puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner perusteli aikanaan asiaa näin (suullisen kyselytunnin asia 130/2013):

”(…)Suomessa on rakenteellista korruptiota. Yksi sen ilmenemismuoto ovat poliittiset virkanimitykset, joilla on ainoastaan huonoja vaikutuksia.

Poliittiset virkanimitykset ovat erittäin epäoikeudenmukaisia ja karsivat päteviä hakijoita virkoihin. Parhaat kyvyt eivät edes pyri tärkeisiin tehtäviin, koska he tietävät, ettei heillä ole mahdollisuutta tulla valituksi, jos he ovat sitoutumattomia tai puolueen jäsenkirjassa on väärä väri.”

Nyt Vantaalla tehty päätös osoittaa, että persut ovat aivan yhtä persoja poliittiselle makealle kuin ne poliittiset ryhmät, joita he mielellään kutsuvat vanhoiksi puolueiksi.

* * *

Vasemmistoliitto esitti, että apulaiskaupunginjohtajan paikkaa ei täytetä. Puolueena emme ole koskaan periaatteessa vastustaneet sitä, että kansan äänestämät poliittiset voimasuhteet heijastuvat myös korkeimpaan virkakuntaan – kunnissa tai valtiolla. Pitää silti olla tilanteen tajua, milloin näin tehdään.

Vantaa on syvässä taloudellisessa kurimuksessa. Samalla kuitenkin palveluiden tarve koko ajan kasvaa. Siksi nyt tarvitaan vähemmän isopalkkaisia herran virkoja ja enemmän käsipareja peruspalveluihin. Samalla rahalla (noin 200 000 euroa), joka nyt uppoaa apulaiskaupunginjohtajan palkkaan ja autoetuun, saataisiin neljä uutta työntekijää esimerkiksi vanhustenhoitoon tai lastensuojeluun.

Viime viikolla Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunta päätti korottaa käytännössä kaikkia sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasmaksuja. Vain Vasemmistoliitto oli päätöstä vastaan. Sattumalta korotuksilta kerättäisiin sama 200 000 euroa, joka menee nyt kaupungin apulaisjohtajan virkaan.

* * *

Valinnassa on kuitenkin myös periaatteellinen puoli. Vantaa on Suomen monikulttuurisin kaupunki, jolla valittiin nyt korkein monikulttuurisuus- ja maahanmuuttoasioista vastaava virkamies.

Siksi on hyvin kyseenalaista, että nyt poliittisin perustein tehtävään valittiin nokkamies puolueesta, jonka keskeisiä poliittisia viestejä on maahanmuuton vastustaminen sekä maahanmuuttajien – siis kokonaisten ihmisryhmien leimaaminen ja syyllistäminen. Tämä viesti on ollut esillä puolueen ohjelmissa, eduskunnassa ja myös Vantaan valtuustossa.

Se ei ole hyvä viesti kaupungin omille maahanmuuttajille tai kaupungin ulkopuolelle.