Paljon on julkisuudessa jo sanottu siitä, miten Perussuomalaiset puolueena jakaantui vajaa viikko sitten – rajusti ja riitaisesti.

Silti sivullista ihmetyttää eniten jonkinlainen vallanhimon ja amatöörimäisyyden yhdistelmä.

Koska hallitus uhkasi hajota, Timo Soini hajotti mieluummin oman puolueensa. Vain näin saavutetut ministeripaikat saatiin pitää.

Vaikka puolueloikkarit eivät ehkä ole seteliselkärankaisia, ei heillä ryhti pysy koossa muuten kuin ministeriauton takapenkillä.

Tämä on sävel siinä suhmurhumpassa, jonka perussuomalaiset jälleen kerran järjestivät. Poliittisessa skandaaliviihteessä he ovat kieltämättä hyviä.

Sirkushuveja riittää, mutta leipää ei ole näkynyt. Ainakin pienituloisten ja köyhien leipää puolue on hallituksessa nirhinyt minkä kerkeää.

Tällä linjalla Soinin siipiporukka haluaa myös jatkaa, sillä leivän sijasta oma makeanhimo kova.

Keskustan ja kokoomuksen tukena jatkaminen tarkoittaa, että myös hallituksen sote-uudistus saa lisää elinaikaa. Kyseessä on historiallinen julkisten palveluiden yksityistämishanke, joka avaa oven suomalaisen hyvinvointivaltion listaamiselle pörssiin.

Mutta sääliä ei tarvitse myöskään Jussi Halla-ahon johtoon jäänyt puolue. Heidän ainoa kiinnostuksensa kohde on maahanmuuttajien syyttely.

Suosittu väite on, että maahanmuuttajat tuovat mukanaan rikollisuutta. Vaikka maahanmuuttajat olisivatkin yliedustettuja rikostilastoissa, he jäävät aina aliedustetuiksi, jos vertaa nykypersujen puoluejohtoon.

Oma lukunsa on sekin, miten persut setvivät omia puolueriitojaan.

Soinilaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoi jo heidän ensimmäisen infonsa ensimmäisellä minuutilla, että tämän jälkeen henkemme joutuvat uhatuksi. Näin myös tapahtui.

Viestivätkö muuten maahanmuuttajat suhteessa suomalaisiin näin?

Itse olen seurannut politiikkaa ja ottanut siihen osaa ainakin 25 vuotta. Oma kokemukseni on, että vaikkapa kokoomuslaiset ja vasemmistoliittolaiset eivät koskaan puhu näin. Jos erimielisyyksiä on omien kesken tai puolueiden välillä, toisten kuolemaa ei toivota – ei ikinä. Ne puheet jätettiin sadan vuoden taakse.

Miten voi arvostella islamismin tuomaa turvallisuusuhkaa, jos itse uhkailee tai toivoo toisen suomalaisen kuolemaa?

***

Samalla myös Soinin ja hänen siipijenginsä amatöörimäisyys ihmetyttää.

Kun puolue kasvoi nopeasti, miksi siellä pidettiin kiinni vanhoista säännöistä, jotka jättivät järjestön auki valtauksille?

Jos päällä oli kaappauksen uhka, miksi sitä ei ryhdytty torjumaan omilla vastatoimilla? Miksi Soinin jengi ei kaappaa puoluetta takaisin?

Oikeasti: eduskuntaryhmän nopea hajottaminen valittiin siksi, että ministeripaikat olivat tarjolla vain nyt – eivät enää ikinä myöhemmin.

Näin päättyi SMP:n kolmas nousu. Ensimmäinen nähtiin vuonna 1970, toinen 1983 ja kolmas vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Tosin tämän kevään kuntavaaleissa puolue koki jo hallitusvastuun tuottaman tappion. Jytkystä tuli jöötti ja tilipäivästä mätky.

Jo 1980-luvulla hallitusvastuu aloitti SMP:n hajoamisen ja lopulta tuhon.

Soini tuntee historian ja on sen tekijä, kun sitä jälkipolville joskus kirjoitetaan. Se ei ole vähäinen saavutus. Vaan pitikö hänen vielä toistaa se?