Tikit alahuulessa ja veriset vaatteet olivat tuliaisina, kun palasin 10 päivän juttumatkalta Ukrainasta. Huuli halkesi sunnuntai-iltana 15. helmikuuta päivänä, jolloin olimme suomalaisen valokuvaajan kanssa seuraamassa Ukrainan sodan tulitauon pitävyyttä kahdessa paikassa Donetskin alueella.
Itse tapahtumat on kuvattu Vantaan Sanomien jutussa (http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/270399-vantaalainen-valtuutettu-antero-eerola-pahoinpideltiin-ita-ukrainassa) sekä Helsingin Sanomissa (http://www.hs.fi/ulkomaat/a1425878949590).
Ukraina on maana oikeasti sekaisin, paitsi sodan takia, myös siellä missä varsinaista sotaa ei ole. Hyvin voimakas aggressiivisuuden ilmapiiri oli leimallista koko maalle.
* * *
Annoin pahoinpitelytapauksesta vain yhden haastattelun kotikaupunkini Vantaan paikallislehdelle Vantaan Sanomille, joka julkaisi jutun asiasta kolme viikkoa tapahtuneen jälkeen. En uskonut, että tämä voi olla iso asia.
Nyt tapauksesta on kuitenkin noussut melkoinen myrsky Venäjän mediassa. Koko päivän olen torjunut venäläisten toimittajien lausuntopyyntöjä. Yhtään haastattelua en ole heille antanut. Olen aivan ällistynyt, mutta toisaalta ehkä en.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että tapausta halutaan nyt käyttää hyväksi Venäjällä – sen osoittamiseen kotimaiselle yleisölle, miten kurjasti asiat Ukrainassa ovat. On hurjaa joutua yhtäkkiä pieneksi nappulaksi johonkin selvästi isompaan isoon peliin. Jäljet johtavat selvästi myös suoraan Suomessa vaikuttaville sylttytehtaille ja erääseen tunnettuun dosenttiin.
En käytä sanaa propaganda, koska se on kärsinyt pahan inflaation. Mutta jokainen ymmärtää, missä mennään.
Suomen valtamediassa monistetaan valitettavasti paljon – ja usein ilman mitään suodattimia – ukrainalaista ja ns. läntistä propagandaa. Sen mekanismit ovat vain hienostuneempia kuin venäläisen.
Ukrainassa asiat ovat kurjasti, mutta riippumatta kokonaan siitä, mitä yksittäiselle suomalaiselle tapahtuu. Vuosi sitten tapahtuneen vallanvaihdoksen jälkeen tavallisten ukrainalaisten elintaso on romahtanut samalla, kun vanhat oligarkit pitävät ovat edelleen vallassa. Maa on luisunut sotaan eikä esimerkiksi ketään niistä, jotka vuosi sitten surmasivat ihmisiä Maidanilla ole saatettu vastuuseen teoistaan.
Kuka Suomessa edes muistaa, että Ukrainan sota alkoi viime vuoden huhtikuussa virkaa tekevän presidentin Oleksandr Turtshinovin julistamasta ”terrorismin vastaisesta operaatiosta”? Ukrainan nykyinen hallitus uskookin, että se voi tehdä käytännössä mitä hyvänsä myös sotarintamalla, koska sillä ns. lännen ehdoton tuki takanaan.
On ikävää, jos nämä tosiasiat, täysin asiallinen kritiikki myös Ukrainan sisäisestä kehityksestä (ja yksi suomalainen toimittaja) valjastetaan osaksi Venäjän omia agendoja ja poliittisia pelejä.
* * *
Suomessa on nähty viime päivinä myös muuta suomalais-venäläistä mediakohua. Pääosa kuohuista on tosin esiintynyt meillä.
Venäjän ulkoministeriö ehti hermostua siitä, että Suomen hallitus myönsi vientiluvan oululaiselle yritykselle erityisten laseretäisyystähtäinten myyntiin Ukrainaan.
Itse en usko, että tällaisista tavaratoimituksista on aihetta ottaa ylimääräistä verenpainetta. Kaksoiskäyttömahdollisuus on, mutta niin on monella muullakin tuotteella. Miksi muuten yksikään media ei Suomessa ole selvittänyt, mihin tähtäimiä käytetään Ukrainassa?
Lähinnä matalaotsaisia ovat kuitenkin olleet ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja puolustusministeri Carl Haglundin (r.) kommentit asiassa. He ovat kysyneet, mistähän Itä-Ukrainan separatistit ovat saaneet nykyaikaisen aseistuksensa. Tähän me kai tiedämme vastauksen. Mutta reaktio ei Suomessa kai voi olla se, että me toimitamme muiden asevarusteiksi tulkitsemia laitteita sodan toiselle puolelle.
Suomea vedetään nyt myös toisella, hyvin kyseenalaisella tavalla Ukrainan konfliktin lähituntumaan. Viime viikolla hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätti, että Suomi lähtee mukaan Naton CMX15 – kriisinhallintaharjoitukseen.
Nato-maiden ohella sotilasliiton kumppanimaat Suomi, Ruotsi ja muun muassa Ukraina ovat harjoitelleet sitä, kuinka kahden ”etäällä Naton alueesta sijaitsevan kuvitteellisen valtion välille kehittyy kriisi, jolla on humanitaarisia sekä merelliseen turvallisuuteen liittyviä ulottuvuuksia”. Näin kertoo valtioneuvoston tiedote.
On täsmälleen väärä signaali tässä maailman ajassa, että Suomi harjoittelee Ukrainan minkäänlaisia kriisejä ja vielä Naton puitteissa. Sotilaallisesti liittoumattomalle maalle tämä on täsmälleen väärä seura. Suomen ei pidä mennä osaksi muiden aiheuttamia ja ylläpitämiä konflikteja.
Ukrainan kriisi – ja toivottavasti edes vähäksi aika tauonnut sota – nostaa Suomessa muutenkin outoja reaktioita. Yksi on meikäläinen vastaus EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin esitykseen, että EU:lle pitää saada oma armeija.
Kun EU:n ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini vieraili hiljattain Suomessa, hän vannoi EU:n olevan rauhanrakentaja. Nyt tätä rauhaa halutaan edistää unionin omalla armeijalla. Samaa argumenttia käytti myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kyse on omituisesta omituisesta orwellilaisesta uuskielestä. Sota on rauhaa, vankila on vapautta ja musta valkoista?
Vielä vaarallisemman perusteen esitti eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kokoomuksen nykyinen ykkössotahaukka Pertti Salolainen. Hänen mielestään se, että Venäjä rikkoo kansainvälistä lakia ja sekaantuu toisen maan sisäisiin asioihin, on peruste EU-armeijalle. Eli uusilla sotajoukoilla ratkaistaisiin Euroopan nykyiset kriisit? Vastuutonta ja valistumatonta puhetta.