Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari Nils Muiznieks arvosteli tällä viikolla julkaisemassaan raportissa Suomea useista ihmisoikeusongelmista. Niistä otsikoihin päätyi lähinnä komissaarin varoitus ”rasistisesta vihapuheesta, jota tietyt poliitikotkin Suomessa harrastavat.”
Ongelma onkin todellinen, mutta miksi tällainen hyssyttely? Miksi puhutaan ”tietyistä poliitikoista”, kun kaikki tietävät, keistä ja mistä puolueesta on oikeasti kyse. Vastenmielinen vähemmistöihin kohdistuva vihapuhe on ongelma vain sille yhdelle ryhmälle. Komissaarin ei olisikaan pitänyt moittia Suomea, vaan Perus-Suomea.
Kaikki – siis kaikki – poliitikkojen rasistisista vihapuheista saamat tuomiot Suomessa on langetettu perussuomalaisille poliitikoille – kunnanvaltuustoissa tai eduskunnassa. Miksi tämä on niin vaikea sanoa ääneen?
Samalla asialla on ollut myös Sanomalehtien liitto, joka on tällä viikolla jakanut kaikille kansanedustajille vihapuhetta käsittelevän kirjasen nimeltä ”Mitä voi sanoa?”.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan se antaa kansanedustajille eväitä keskusteluun sananvapaudesta ja vihapuheesta. Hänen mukaansa on ”hyvä muistuttaa myös omia äänestäjiään esimerkiksi siitä, missä kulkee hyväksytyn kriittisyyden ja laittoman vihapuheen raja.” Kunnallisvaalien kymmenien tuhansien ehdokkaiden keskuudessa on kuulemma suuri vaara ylilyönteihin erityisesti sosiaalisessa mediassa.
”Yksikin varomaton kommentti tai sana voi tuhota poliitikkouran”, Uimonen huolehtii.
On omituista puhua ”poliitikoista” tai ”ehdokkaista” yhtenä ihmisryhmänä. Meillä on eroja, varsinkin Uimosen tarkoittamassa yhteydessä. Painokuluja olisi säästetty, jos vihkonen olisi lähetetty vain perussuomalaisille. He ovat ilmiön Suomeen tuoneet. Eivät muut puolueet tällaista opastusta tarvitse.
Muissa Euroopan maissa ongelman kanssa on oltu tekemisissä jo vuosia. Erilaisia äärioikeiston masinoimia vihapuhekohuja on nähty ainakin Tanskassa, Hollannissa, Belgiassa, Ranskassa ja Italiassa.
Myös Suomessa niitä on saatu enemmän kuin kohtuullinen annos. Yleensä montaa viikkoa ei mene ilman persujen riveistä tulevia, jälleen uusia möläytyskohuja. Tästä viimeisin esimerkki oli puolueen tuntemattoman kuntavaaliehdokkaan fantasia muslimien elävältä keittämisestä ja joidenkin suomalaispoliitikkojen surmaamisesta.
Tällaiseen ei saisi turtua. Ei saisi tottua siihen, että persut nyt vain ovat kuin vauvan pylly: koskaan ei tiedä, tuleeko kiinteää vai löysempää lausuntoa. Vähemmistöihin kiinni käymistä ja kanssaihmisten uhkailua ei saa hyväksyä.
Kun skandaali lausunnoista on taas käsissä, on kohauttajilla aina sama vastaus: kyse oli huumorista ja sarkasmista ja ties mistä. Ei mene läpi, ei ole koskaan mennyt.
Sama kaava reaktioissa on yleensä myös puheenjohtaja Timo Soinilla tai muilla puolueen johdon edustajilla. Vastaus kulkee usein niin, ettei parin äänen varavaltuutettujen mielipiteisiin kannata kiinnittää huomiota. Mutta mistä johtuu, että tämä porukka hakeutuu juuri Perussuomalaisiin – ei mihinkään muihin puolueisiin?
Se johtuu siitä, että puolueella ei olisi nykyistä korkeaa kannatusta ilman avointa ulkomaalaisvastaisuutta sen elementtinä. Ja toisin päin: avoimesti muukalaisvihalla ratsastavilla poliitikoilla ei olisi poliittista puhujalavaa ilman Perussuomalaisia. Ja se porukka toimii Timo Soinin suojeluksessa ja ohjauksessa.
Mutta niin se vain on, että yksikään suomalaisen yhteiskunnan ongelma ei ratkea sillä, että niistä syytetään maahanmuuttajia tai mitään muutakaan vähemmistöä.