Jo pari viikkoa jatkunut sotku ja sekaannus Viron ilmasotaharjoituksesta herättää yhä kysymyksiä ja historiallisia mielikuvia.
Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov järkytti suomalaisia vuonna 1978 ehdottamalla Suomen ja itänaapurin yhteisiä sotaharjoituksia. Tosin järkytys tuli vasta jälkikäteen, sillä media ei tuolloin esitystä juuri maininnut. Perimätieto kertoo kuitenkin presidentti Urho Kekkosen saunottaneen neuvostovieraita Kultarannassa niin perusteellisesti, että lopulta koko ehdotus jäi silleen.
Neuvostoliiton kanssa ei päästy yhteistoimintaan, mutta nyt olisi tarjolla mahdollisuus harjoitella entisen Neuvostoliiton ilmatilassa sitä, miten ilmasotaa käydään.
Asiasta syntynyt sotku ei ole ollut kunniaksi kenellekään, vähiten Suomen ulkopoliittiselle johdolle.
Vaikka puolustusministeri Carl Haglund (r.) on ehtinyt jo vakuuttaa, että selvyyttä harjoituksen sisällöstä on saatu amerikkalaisilta, vakavia kysymyksiä on edelleen vastaamatta.
Ensinnäkin kenelle amerikkalaiskenraali Frank Gorenc esitti suullisen kutsun? Haglund on julkisuudessa sanonut, ettei ministeriölle tai puolustusvoimille ainakaan. Nyt myös puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg kiistää, että hän tai ilmavoimien komentaja Kim Jäämeri olisivat saaneet kutsua.
– Kukaan Gorencin tavannut suomalainen ei tunnistanut jälkikäteen, että keskusteluissa olisi esitetty harjoituskutsua, Lindberg sanoo Keskisuomalaiselle.
Jos näin on, miten asia ilmaantui hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan listalle? Kuka oli sen sinne tuonut ja kenen esityksestä? Eduskunnan kyselytunnilla Haglund sanoi tuoneensa sen sinne, kun Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi asiaa tivasi.
Silloin ei voi olla totta se, että puolustusministeri luki asiasta vasta lehdistä, kuten hän itse ehti sanoa? Onko ministeri oikein tehtäviensä tasalla? Entä kuka vuoti asian julkisuuteen? Eikö tämä olekaan poliisiasia?
Esiin nousee myös periaatteellinen kysymys. Miten Yhdysvaltain asevoimat voi pyytää Suomen ilmavoimia harjoittelemaan kolmannen maan alueelle? Viron ilmavoimien komentaja Jaak Tarien sanoo julkisuudessa, että ”tiedonantovelvollisuus kuuluu Yhdysvaltain ilmavoimille”. Näinkö itsenäinen Viro on ulkoistanut valtioalueensa hallinnan toisen maan asevoimille?
* * *
Myös Suomen kannalta herää nyt periaatteellisia kysymyksiä. Kuinka syvälle toisen maan ilmatilaan Suomen on syytä mennä erityisen herkässä turvallisuuspoliittisessa ajassa ja paikassa?
Länsivallat eivät ole ensimmäistä kertaa vonkaamassa Suomea Baltian ilmatilaan. Tiedossa on, että jo vuonna 2012 sotilasliitto Nato yritti saada Suomea ja Ruotsia osallistumaan ilmavalvontaan alueella. Erityisesti aktiivisia olivat amerikkalaiset. Koska Baltian mailla ei ole omia taistelukoneita, ovat sen ilmatilaa vuodesta 2004 lähtien partioineet Nato-maiden koneet.
Nyt julkisuudessa pyörineessä harjoituksessa olisi kuitenkin kyse kahdenvälisestä hankkeesta Yhdysvaltojen, ei Naton kanssa. Tämä on Suomen ulkomaisissa sotilasprojekteissa se raide, josta vähemmän puhutaan.
Viimeisin esimerkki suomalais-amerikkalaisesta aseveljeydestä oli Sodankylässä tammikuun puolivälissä järjestetty ”talvisodankäynnin peruskurssi”, jossa amerikkalaiset harjoittelivat sotimista Suomen maaperällä.
Kytkös Yhdysvaltoihin oli myös aikanaan yksi perusteista, jonka takia Suomen Hornetit lähtivät Islannin taivaalle harjoittelemaan. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan mukaan ”ottaen huomioon Yhdysvaltojen merkittävä rooli Islannin puolustuksen takaajana, on harjoitustoimintaan osallistumisella merkitystä myös Suomen ja Yhdysvaltojen suhteisiin”.
Tärkein yhteistyön muoto ovat kuitenkin asehankinnat. Suomi on viime vuosien aikana hankkinut Yhdysvalloista sadoilla miljoonilla euroilla huippuluokan aseteknologiaa, Hornetien JASMM – rynnäkköohjuksia ja olalta laukaistavia ilmatorjuntaohjus Stingereitä.
Yhdysvaltain kongressissa kauppoja perusteltiin sillä, että Suomi on Yhdysvaltain ”liittolainen”.
Lisäksi Suomi osallistui viime vuoden kesällä Nimble Titan – nimiseen harjoitusprosessiin, jossa testaillaan Yhdysvaltojen ballistisen ohjuspuolustuksen toimivuutta. Tässä mennään jo melko kauas Suomen puolustusvoimien ydintehtävistä. Puolustusministeri Haglundin mukaan tällä voidaan kehittää erityisesti Suomen ilmapuolustusta. Juuri tästä amerikkalaiset ovatkin kiinnostuneita.
Seuraavaksi Yhdysvaltojen puolustusteollisuus aikoo korjata Suomesta jättipotin, kun ilmavoimien käytössä olevat Hornetit vanhenevat 2020-luvulla.
Tiedossa on, että Yhdysvaltain suurlähetystö kauppaa jo nyt aktiivisesti suomalaisille päättäjille viidennen sukupolven F35-hävittäjiä. Viime vuoden elokuussa lähetystö järjesti julkisuudelta vaietun tilaisuuden, jossa muun muassa kansanedustajille markkinoitiin amerikkalaiskonetta.
Vaikuttamistyö ei ole mennyt hukkaan, sillä ainakin puolustusministeri on käytännössä asettunut F-35:n taakse.
Jos Haglundin mieltymykset toteutuvat, siitä voi tulla vielä hirvittävä lasku suomalaisille. Amerikkalaisarvioiden mukaan F35 on ollut ihmiskunnan historian kallein asehanke. Nyt jo 400 miljardiin dollariin kohoava hintalappu on kaksi kertaa enemmän kuin ihmisen kuuhun lähettäminen maksoi.
Menestyskään ei ole päätä huimannut. Viime kesänä hävittäjät määrättiin lentokieltoon yhdessä koneista syttyneen tulipalon takia.
Jossain vaiheessa Suomessakin on mietittävä, millaisia poliittisia ja taloudellisia kustannuksia sotilaallinen yhteistyö amerikkalaisten kanssa meille tuo.
Suomen perinteinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen viisaus on ollut pysyä muiden intresseistä lähtevien konfliktien ulkopuolella. Se viisaus pitäisi kaivaa esiin nytkin.
Viron kautta ei ole syytä mennä amerikkalaisten kainaloon.