Koulun aloitus on täynnä innostusta, odotusta, jännitystä, uusia kohtaamisia, pieniä ja vähän suurempia ihmisiä. Koulupsykologin ensimmäiseen koulupäivään kuuluvat myös tilanteet, joissa aloitus onkin täynnä hätäännystä ja ahdistusta. Silloin kun kaikki ei suju odotetulla tavalla, esimerkiksi jännityksen halvaannuttamaa lasta on lähes mahdotonta saada kouluun asti tai uudesta luokasta ei löydy kavereita, vanhempien huoli voi olla käsin kosketeltavaa.

Suurimmalle osalle lapsista ja vanhemmista koulun alku on iloinen tapahtuma – niin iloinen, että jännityksenkin kestää tai melkein unohtaa. Silti ihmeellistä olisi, ellei pieni ahdistus ensimmäisenä päivänä eläisi jokaisen ekaluokkalaisen ja vanhemman mielessä. Uuteen ryhmään meneminen on aina jännittävää, mutta koulun aloitukseen latautuu vielä paljon enemmän.

Pienten lasten tehtävänä on oppia ja kasvaa, olla hoivattavana ja ohjattavana. Aikuisten maailmaan puolestaan kuuluvat velvollisuudet ja suoriutuminen: on suoriuduttava työtehtävistä, kilpailtava opiskelu- ja työpaikoista, selvittävä monesta tilanteesta ilman apua.

Koulussa kasvamisen ja suoriutumisen maailmat kohtaavat. Lapset ovat siellä ensisijaisesti oppimassa. Kuitenkin toisin kuin päiväkodissa, koulussa myös annetaan arvosanoja, verrataan suoriutumista tavoitteisiin ja asetetaan vaatimuksia läpipääsylle. Tavallaan koulun aloitus onkin ensimmäinen askel kohti sitä todellisuutta, jossa on velvollisuuksia ja riski epäonnistua odotuksiin vastaamisessa.

Ei siis ihme, jos hankaluudet koulun alkuvaiheessa tuntuvat pelottavilta paitsi lapsesta myös vanhemmasta. Ensimmäisen koulupäivän haasteet voivat saada symbolisesti paljon suuremman merkityksen, kuin mitä ne todellisuudessa ovat: Jos lapseni ei pärjää koulussa, pärjääkö hän myöhemmin elämässä?

Siksi koulun alkuvaiheessa on erityisen tärkeää muistaa, että koulun ydintehtävä on kasvattaa, ei mitata suoriutumista. Koulutulokkaan kuuluukin olla vielä monissa asioissa pieni ja keskeneräinen. Lukkiutuminen luokan ovella tai jännityksen purkautuminen kiukkuiluksi ei ole epäonnistuminen vaan kasvun paikka, jossa lapsi saa mahdollisuuden aikuisten tuella harjoitella selviytymistä uudenlaisessa tilanteessa.

Koulupsykologina minulla on ollut ilo nähdä monta kertaa, miten ammattitaitoinen opettaja pystyy rakentamaan ensimmäisestä luokasta turvallisen yhteisön, jossa keskitytään kaikessa rauhassa harjoittelemaan niin opiskelun kuin ihmisyydenkin taitoja. Jopa monenlaisten erityisvaikeuksien kanssa arki koulussa voi sujua mukavasti, kun rinnalla on turvallinen aikuinen, joka ohjaa, neuvoo, selvittelee ristiriitoja ja auttaa pärjäämään vaikeiden tunteiden kanssa. Alkuopetuksen luokista on suorituspaineiden maailmaan onneksi vielä matkaa.

Itse iloitsen siitä, että voin ensimmäisen koulupäivän innokkaan hälinän keskellä tarjota purkautumispaikan ahdistukselle, jota kasvun kohtiin väistämättä joskus kuuluu. Voin rauhoitella vanhempia, vakuuttaa ettei vielä kannata huolestua ja että on paljon aikaa harjoitella koulussa toimimista.

Myöhemmin aletaan yhdessä miettiä keinoja, joilla lasta parhaiten autetaan yli vaikeuksista – jos se vielä on tarpeen. Aika moni ensimmäisen koulupäivän huoli ratkeaa ihan itsestään, kun jännittävin hetki on ylitetty. Parhaassa tapauksessa kuulen vanhemmalta jo toisena koulupäivänä, että nyt uusia kavereita alkoikin löytyä, ahdistus vaihtui innostukseksi ja kyllä tästä sittenkin selvitään.