On nykyisin varsin tavanomaista sanoa, että meistä jokainen elää kuplassaan. Tällöin tarkoitetaan lähinnä varsin abstraktia kuplaa, joka on enemmänkin mentaalinen kuin fyysikaalinen, aineellinen, materiaalinen.
Mutta kun tarkastelemme asiaa lähemmin, niin huomaamme elävämme ainakin yhdessä ihan kouraankin tuntuvassa kuplassa, ilmakuplassa. Tätä kuplaa on totuttu kutsumaan ilmakehäksi. Tosin tällä kuplalla ei ole mitenkään tarkkaa ylärajaa, mutta jossain määrin kerrostunut ja ”sipulimainen” se on. Ilmatieteenlaitos kertoo, että ”ilmakehässä on pystysuunnassa useita selvästi toisistaan poikkeavia kerroksia. Kerrostuneisuus on seurausta lämpötilan pystysuuntaisista vaihteluista, joihin vaikuttaa etenkin otsonin määrän vaihtelu pystysuunnassa. ” Tarkemmin tuota ilmakuplaamme on pyritty kuvaamaan eri sfäärein (sfääri eli taivaanpallo, piiri, alue).
Maan pintaan rajoittuvaa ja siitä noin 10 km korkeuteen ulottuvaa aluetta, jossa mekin elämme, kutsutaan troposfääriksi. Tästä sitten noin 50 km:n korkeuteen ulottuu stratosfääri, otsonikerroksen ”koti”. Mesosfäärikisi sanottu kerros on sitten sen jälkeen ulottuen aina 100 km:n korkeuteen saakka. Revontulten ”koti” sijaitsee pääasiassa seuraavassa kerroksessa eli termosfäärissä aina 500 km:n korkeuteen ja korkeimmalle yltääkin lopuksi eksosfääri, aina tuonne 1000 km:n korkeuteen asti. Mutta ilmakehämme yläraja on kuitenkin erittäin epätarkka ja pallopinnaksi kovin määrittelemätön, tosin kuplaksi kuitenkin kohtuullisen sopiva.
Suurin ja varsin äsken havaittu ja kartoitettu kupla onkin sitten koko aurinkokuntamme sisältävä heliosfääriksi kutsuttu Auringon vaikutuspiiri. Tämän kuplan säde on luokkaa 150 – 200 Maan etäisyyttä Auringosta ( 150 – 200 AU). Se on eräänlainen aurinkotuulen täyttämä kupla. Lähes kaikki heliosfäärissä oleva materia on peräisin aurinkokunnasta, sillä vain sähkövarauksettomat tähtienväliset hiukkaset (atomit tms.) pystyvät läpäisemään sen. Satelliittiluotaimet Cassini, Voyagerit (1 ja 2) ja IBEX ovat mitanneet heliosfääriämme ja päätyneet havaintoon, että aurinkokunnan ulkoreunan eli heliosfäärin muoto on todellakin kuplamainen.
”Pitkulaisen komeettamaisen pyrstön sijaan heliosfääri on karkeasti kuplan muotoinen, mikä johtuu voimakkaasta tähtienvälisestä magneettikentästä”, kuvailee tutkimusta johtanut Kostas Dialynas. ”Tähtien välinen magneettikenttä on paljon voimakkaampi kun aiemmin arvioitiin.”
Heliosfäärikuplan ulkoreunaa kutsutaan heliopaussiksi. Kuplan sisäreuna on puolestaan termonaatiosokki, jossa aurinkotuulen vauhti alkaa pienetä tähtienvälisen aineen vaikutuksesta. Voyager 1 ylitti heliopaussin elokuussa 2012, joten ihmiskunnan ”satelliittisormi” on puhkaissut suurimman tähän astisista tunnetun ja mitatun kuplan.
(Lähteet: Ilmatieteenlaitos, Tähdet ja avaruus/Mikko Suominen ja Wikipedia)