Suomen ainoan työväenpuolueen Kokoomuksen poikakerholla (Katainen-Stubb) on sana hallussa ja hymy herkässä. Taisi olla juuri Katainen, joka taannoin nimitti mm. yliopistouudistusta ”fantastiseksi”. Totta mies puhuikin, sillä fantastinen farssi yliopistojen ympärillä jatkuu. Asiasta kirjoitti napakasti myös pääluottamusmies ja tiedemaailman aktiivi Antero Puhakka (”Fantastisen yliopistouudistuksen savuavilla raunioilla” – Karjalainen 7.4.2010).

Yhteistoimintaneuvottelut ovat päivän sana. Vain viikko pari takaperin Oulun yliopisto sai omat yt-neuvottelunsa käytyä. Tulos: Kajaanin perinteikäs ja jo 110-vuotias opettajankoulutuslaitos sai lakkautuspäätöksen. Mukava suonenisku Korpi-Suomen tyhjennys- ja tappolinjalla. Mutta uutta putkeen. Itä-Suomen yliopistossa (Joensuu-Kuopio) käynnistetään 13.4. alkaen yhteistoimintaneuvottelut koskien hallinto- ja tukipalveluja. Töitä pitää ” uudelleenorganisoida” kahden yliopiston yhdistymisestä johtuen. Yt- neuvottelujen piirissä on noin 380 henkilöä ja ne eivät
tiettävästi suoraan koske tutkimus- ja opetushenkilöstöä. Alustavan arvion mukaan henkilöstön vähennystarve olisi 80 henkilötyövuotta.

Nähtäväksi jää, kuinka paljon hallintoa tosiasiassa puretaan – ja kuinka moni avustavan henkilökunnan edustaja, esimerkiksi huonosti palkattu toimistosihteeri tai määräaikainen työntekijä saa kenkää? Epäilen, että johtotasolta siirrytään korkeintaan ennenaikaiselle eläkkeelle. Ristiriitaista on jo se, että näin Itä-Suomen yliopisto näyttää mallia eläkeiän”pidentämispolitiikassa”. Tiedemaailma, jos mikä, lienee alue, missä virtaa riittää vielä vanhempanakin. Vasen laita lavea-professori Antti Eskola on tästä hyvä esimerkki. Mutta kuten tunnettua yt-neuvottelijat tutkivat aina tarkkaan irtisanottavien syntymävuodet…samoin kuin kaikki määräaikaissopimukset ja ulkoistamismahdollisuudet.

Ihmeellistä on myös se, että vuodenvaihteen 2009-2010 tietämillä juuri Itä-Suomen yliopisto ja Joensuun yksikkö kerskaili sillä kuinka paljon rahaa yritysmaailmasta on tullut ja tulossa. Budjetin piti olla hyvässä mallissa ja rehtori Perttu Vartiainen (JNS) hymyili leveästi lahjoittajien kanssa Karjalaisen etu- ja takasivuilla. Mihin lie miljoonat kadonneet? Taisivat olla niitä taloustutkimukseen ”korvamerkittyjä”? Vartiainen on nyt oudon hiljaa ja yrittää vähätellä muutenkin yt-neuvottelujen alkamista ja merkitystä. Sen sijaan Antero Puhakka kirjoittaa Karjalaisen mielipidesivulla naulan kantaan: ” Syyttävä sormi kohdistuu Opetusministeriöön. Yliopistouudistusta tehtäessä luvattiin, että yliopistojen rahoitus turvataan. Nyt on kuitenkin käynyt selvästi ilmi, että eduskuntaa harhautettiin tältä osin. Tosiasiassa ainoastaan pääministerin Aalto high schooliksi ristimä yliopisto saa kuluvana vuonna käyttöönsä enemmän rahaa kuin viime vuonna. Kaikkien muiden osalta budjettirahoitus reaalisesti pienenee. Kehittyneemmässä poliittisessa kulttuurissa opetusministeri tekisi tästä oman johtopäätöksensä. Edellinen opetusministerihän älysi lähteä huomatessaan mihin yliopistouudistus oli Lappeenrannan teknillisen yliopiston osalta johtamassa.” Puhakan mielestä yliopistojen ”autonomia” kiteytyy lähinnä siihen, että Joensuun ja Kuopion yksiköt saavat aivan itse päättää mistä leikataan!

Pohjois-Karjalan aina sanavalmiit kansanedustajat kokoomus-Pekka Ravi ja keskusta- Anu Vehviläinen olivat aikoinaan innolla yliopistouudistuksen takana ja kehuivat sitä kilvan Kataisen ja Vanhasen kanssa. Luulenpa, että tulevien yt-neuvottelujen aikana hekin löytävät tärkeämpää tekemistä kuin ”Arjalan” eli kotimaakuntansa puolustamisen. Vehviläisen ”raidepolitiikka” esimerkiksi yöjuna-kysymyksissä herättää muutenkin jatkuvaa naurua maakunnassa, jossa YÖJUNA TAKAISIN –aktivistit keräsivät muutamassa viikossa reilut 20 000 nimeä adressiin. Kun olimme luovuttamassa tuota painavaa adressinivaskaa eduskunnassa pari vuotta sitten, Vehviläinen löysi juuri ja juuri varttitunnin aikaa kotimaakuntansa lähetystölle.

Yöjuna hävisi liikenteestä, mutta markkinatalous on tullut Joensuun yliopiston kampukselle jäädäkseen. Meno on armotonta. Ei riitä, että yliopistot yhdistyvät tai kilpailevat keskenään – myös niiden ns. ”painoalat” ja yksiköt on saatettu ”hajoita ja hallitse” –toimintamallin piiriin. Tulos tai ulos – käytäntö ei sivistysyliopistoon iskostu. Mutta eihän sivistyksestä nykymaailmassa enää kannata puhuakaan. Näin tilanteen näkee Puhakka:

”Se yliopiston eetos, jossa tavoiteltiin yhteiskunnan parasta, etsittiin tietoa ja totuutta sen itsensä vuoksi, näyttää menneen talven lumilta. Vain hivenen kärjistäen voidaan väittää, että yliopiston laaja-alainen sivistysihanne alkoi kadota opetusministeriön harjoittamaan tulosohjaukseen siirtymisen myötä. Uusimman yliopistouudistuksen jälkeen sivistysyliopisto onkin jo lähes täydellisesti hävinnyt. Yliopistojen arvo ei enää edes juhlapuheissa ole niiden tuottamassa sivistys- tai kulttuuripääomassa vaan raadollisemmin siinä, miten hyvin ne pystyvät tukemaan yhteiskuntaa sen kamppaillessa yhä paremmista sijoituksista kansainvälisessä taloudellisessa kilpailussa”.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Pääsiäisviikolla moni lehtimies ja –nainen pohti näköjään paperisen sanomalehden tulevaisuutta – ja verkkokeskusteluja.
Kansan Uutisten Jouko Joentausta (KU Viikkolehti 1.4.) painottaa, että muutosmylläkässä on oltava mukana. Jouko on tyytyväinen, että oman lehden verkkoversio on löydetty ja kävijämäärä – tai käynnit verkkosivuilla – nousevat kuukausittain jo 100 000 kerran tietämille. Se ei tietenkään ole paljon verrattuna Suomen Pravdaan. Silti esimerkiksi nettikeskustelut KU-verkkolehdessä ovat olleet mielenkiintoisia ja, harvinaista kyllä, useimmiten asiallisia verrattuna moniin muihin verkkofoorumeihin. Interaktiivisuus on myös nettilehden suoma uusi mahdollisuus ja palvelumuoto. Palaute osoittaa lukijoiden kiinnostuksen uutisointiin ja halun kannanottoihin, kommentteihin.

Perinteisen sanomalehden ystävänä olin itse kovasti pahoillani KU:n paperiversion ”kuolemasta”, mutta toki panostus KU Viikkolehteen ilahduttaa: se on kiistatta viikonlopun paras ja monipuolisin lukupaketti sanomalehtimarkkinoilla. Ei tule mieleenkään tuhlata vähiä euroja keltaisiin sanomiin ja tyhjänpäiväisiin juoruihin. Keltainen lehdistö on saavuttanut Suomessa jo ”sisältönsä” puolesta pääosin mertentakaisen roskasankojournalismin tason… Vaarana on, että verkkolehdet menevät perässä.

Suomen Pravdan ex-päätoimittaja Janne Virkkunen (HS 3.4.) näkee paperilehden eräänlaisena koostettuna kätevänä pakettina, jonka avaamalla saa toimitetun ydintiedon maailman tapahtumista. ” Sanomalehti antaa hetken minulle itselleni”, kiteyttää Janne. Olen paljolti samaa mieltä. Siksi avaankin tuon valmiiksi toimitetun paketin yleensä aamupuuron ja kahvin ääressä. Viikonloppuisin sängyssä. Amerikkalaiset lehtikeisarit Rupert Murdoch ja Ted Turner veikkailevat paperin väistyvän lehtimarkkinoilta parissakymmenessä vuodessa ja uusien sukupolvien jo tottuneen nettilehtiin. En tuota purematta niele! Erilaiset kätevämmät lukulaitteet tekevät vasta tuloaan eikä esimerkiksi minua saa näillä näkymin kukaan tihrustamaan päivän uutisia kännykän näytöltä, ei tottavie. En lue laajempia lehtijuttuja netistä kovinkaan paljon. Lehti on lehti, kirja on kirja.

Enemmän olen huolissani nettilehtien laadusta, tasosta – siitä, että kynnys sähköiseen itseilmaisuun verkossa on paljon matalampi kuin oli vaikka kirjepostia väsätessä. Milloin kirjoitit viimeksi kirjeen? Käsin? Millainen käsiala sinulla on? Nettilehti liukuu helposti myös teknisiin hienouksiin ja loputtomiin linkkeihin ja visuaaliseen ähkyyn. Reportaasit, kulttuurijutut, elokuva-ja kirja-arviot viihteellistyvät ja lyhenevät lyhenemistään. Haastatteluissa ”gonzoillaan” ja ”tervoillaan”, politiikassa syytellään ja ”tiuraillaan”. Sisältö alkaa olla sivuseikka. Mikään liikkuvakaan kuva ei enää puhuttele, pelkästään hätkähdyttää. Näin siksi, että nettilehden toimittaja on yhtä altis visuaaliseen leikittelyyn kuin kuka tahansa netissä asuva.

Myös verkkokeskusteluissa usein vain karjutaan ja provosoidaan – niin olen tehnyt itsekin monta monituista kertaa eri keskustelupalstoilla. Nettietiketti ja ASIA unohtuu, SISÄLTÖ hukkuu huutomerkkimereen. Karjalaisen toimituspäällikkö Sari Vanninen (Karjalainen 3.4.) panee merkille, että ”…verkkokeskusteluissa tosiasioilla ei ole juuri merkitystä, vaan kysymys on mielipiteenmuokkauksesta mustavalkoisin asetelmin”. Sari viittaa esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluun. Nettikeskustelut ovat myös nopeasti eriytymässä. Facebook on nuorempien verkkoporukka, vanhemmat netinkäyttäjät tuottavat ”mielipiteitä” muilla foorumeilla. Erikseen ovat sitten samanmielisten ideologisoituneet tai politisoituneet keskusteluryhmät, joissa toisinajattelija – öisinajattelijasta puhumattakaan! – saa nopeasti korvilleen.

Myös nimimerkillä kirjoittaminen on ongelma, koska silloin vasta saakin HUUTAA ISOIN KIRJAIMIN. Oma henk. koht. mielipiteeni on, että nimimerkin salliminen olkoon ehdoton poikkeustapaus. Sitä ei pitäisi suosia ollenkaan verkkolehtien palstoilla, missä mietteet sentään pääsääntöisesti yritetään suodattaa jonkun valvovan filtterin läpi. Kysymys on myös siitä, että aktiivit kansalaiset oppivat seisomaan sanojensa takana, olemaan ampumatta selkään.

Uskon paperilehteen yhtä paljon kuin kirjaan. Ei se vähällä eikä hevillä katoa, ei lähivuosikymmeninä. Netissä asuvan on hyvä joskus tarttua sanoma- ja aikakausilehteen, hyvästä romaanista puhumattakaan. Del-nappi on olemassa eikä verkkoon ole pakko tunkea joka päivä.

Joensuun virallinen Öisinajattelija

Kaupungit kasvavat, kuntaliitokset yleistyvät. Myös poliittiset voimasuhteet saattavat muuttua liitosten ansiosta. Pitemmän päälle ei ole kovinkaan demokraattista, että esimerkiksi yhdelle kaupunginjohtajalle keskitetään yhä suuremmassa yksikössä yhä enemmän valtaa.

Suur- ja liittoyliopistoissa on sama ongelma. Itä-Suomen yliopistossa valtasuhteet on ratkaistu siten, että kampuksilla häärii kaksi napamiestä, oma rehtori Joensuussa ja Kuopiossa. Miksipä näin ei tehtäisi myös Joensuun kaupungissa, joka hakee parasta aikaa uutta johtajaa ja on laajentunut Kiihtelysvaaran ja Enon erämaiden suuntaan?

Edesmennyt Aaro Heikkilä ja eläköityvä Juhani Meriläinen ovat olleet ns. vahvoja johtajia ja toimineet hyvinkin päättäväisesti Joensuussa, hyvässä ja pahassa. Miten käy jatkossa? Yleistyvätkö teknokraatit markkinamiehet ja
talouskonsultit vai saataisiinko susirajalle myös kansainvälisempää ja
kulttuurisempaa osaamista? Vaikkapa Venäjä-osaamistakin?

Kahden – tai useamman? – kunta- tai kaupunginjohtajan mallissa voitaisiin ottaa huomioon paremmin paikalliset olosuhteet, valita erilaisia osaamisalueita ja poliittisia suuntauksia edustavat ”keihäänkärjet”. Ainahan ns. puolueetonkin
johtaja jotakin väriä tunnustaa. Kehittyvän demokratian visiossa
jollakulla kaupunginjohtajalla voisi olla hyvät yhteydet kansalaistoimintaan eikä
olisi pahitteeksi, että uusia “suurkaupunkeja” tai kuntaliitoksia johtaisi joku muukin
kuin talousmies. Ja mieluusti nainen.

Nykyjohtajan on oltava sosiaalinen ja laaja-alainen ideoija.
Paikallistuntemus voi olla sekä hyvästä että pahasta. Sisäpiiristä
noussut voi olla Joensuussakin jo valmiiksi poliittisten tai
talousklikkien narutettavana. Koska kaupunginjohtajalla pitää olla
tietty intomieli ja kutsumus johtohommiin, työstä ei tietenkään maksettaisi
maltaita! Johtajaikään kuin osallistuisi kaupungin säästötalkoisiin ja leikkaisi omaa palkkaansa (toisin kuin esimerkiksi Joensuun ex-kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen)

Nykyinen ylisuuri ja kohtuuton palkka voitaisiin reilusti puolittaa (suomalainen
keskipalkka johtotasollakin?), joten turhilta kustannuksilta vältyttäisiin. Eihän kaupunki ole mikään liikelaitos, vaan kuntalaisten ikioma yhteenliittymä ja kollektiivi, joka ajaa kaikessa kuntalaisten etua ja puolustaa ja hoitaa heikoimpiaan. Eikö vain?

Olisi peräti suotavaa, että vähempään palkkaan tyytyvät uudet johtajakandidaatit kokisivat samanlaista kutsumusta kuin
hoitotyönkin ammattilaiset? Rahaa ja valtaa hamuavat uraputket eivät
vaivautuisi. Jatkuvan (talous- yms.)kriisin oloissa inhimilliset
lähtökohdat korostuvat, joten johtajilla olisi oltava vankkaa
sosiaalista pääomaa johtajaominaisuuksien lisäksi. Uskon, että kahden tai useamman kaupunginjohtajan malli kiinnostaisi tulevaisuudessa monia hakijoita.
Muuallakin kuin Joensuussa. Onhan vastuun jakaminen kaksin aina
kaunihimpaa, ainakin keveämpää…

Joensuun virallinen Öisinajattelija