Joensuu on virkeä yliopisto- ja kuttuurikaupunki. Kaupungilla on silti yhä paha maine ex-skinicitynä, vanhojen puutalokortteleiden purkajana – ja nyttemmin myös puistojen ja rantojen tuhoajana, “uudelleenkaavoittajana”.

 

Kulttuuri kukoistaa

 

Iloiset kulttuuriuutiset ensin!

Ilosaarirock on nykyisin kaupunginpäättäjien(kin) suosiossa. Heinäkuun puolivälissä ei paljon muusta puhuttukaan kuin Ilosaaresta – jopa niin, että media “unohti” pienemmät (lue: vähemmän fyrkkaa tuottavat) laadukkaatkin tapahtumat, konsertit, festarit ja kyläteatterit lähes kokonaan. Esimerkiksi Liperin Roukalahden harrastelijateatterin “Luokkakuva” oli maineensa veroinen – ja viimeiset upeat yönäytökset loppuunmyytyjä sekä tunnelma sen mukainen! Kai Paavilaisen ohjaus oli mestarillista työtä ja jo käsikirjoitus sekä koko henkilökunnan osuus vahva. Näyttelijöiden paneutuminen rooleihinsa oli kaiken lisäksi aivan ammattilaista, ikimuistoista katsottavaa .

 

Elokuussa paikallis- ja aluemedialla on ollut toinen ääni kellossa. Jopa vammaisfestivaali Parafest sai paljon palstatilaa ja näkyvyyttä. Ansaitusti. Elokuun puolivälin monipuolinen taide- ja kuttuuritapahtuma Parafest on myös kansainvälinen ja sen viisas johtoporukka kehittelee suhteita muun muassa Petroskoihin päin.

 

Joen yö 2019

Joen yö (23.8.) on ollut ja oli nytkin ehkä laajin TÄYSIN ilmainen (kuten Parafestkin) kulttuuritapahtuma kaupunkilaisille. Tänä vuonna Joen yön aloitti kirjasto jakamalla ilmaiskirjoja ja mainostamalla näkyvästi lastenkulttuuria ja satuteatteria eri tempauksin. Torin laidalla Carelicumissa vietettiin Tieteen iltapäivää ja luennoitiin rohkeudesta, haastettiin uusiin avauksiin tieteessä kuten myös jokapäiväisessä elämässä. Sananvapaudesta ei paljon puhuttu, mutta esimerkiksi Taina Kinnusen vetämä “Rohkeus koskettaa”-tiedesessio oli avartava – näin MeToo-kuohunnan keskellä erityisesti! Myöhemmin Carelicumin …tai Hilma-museon näyttelyä “Excuse me, are you a popstar” esitteli sen koonnut kuuluisa valokuvaaja Stefan de Batselier.

 

Taidemuseo Onnin Blue and Red -kesänäyttely oli pienoinen pettymys. Näin amatöörinäkökulmasta Nanna Suden värikylläiset maalaukset vaikuttivat jotenkin keskeneräisiltä enkä innostunut Canal Cheong Jagerroosistakaan, jonka teoksissa kiinalainen ja moderni näkemys iskevät vastakkain. Museota vastapäätä sijaitsevan Ahjon valinnat sen sijaan miellyttivät – ja varsinkin Kytö-salin Marleena Luukkosen “luontoaiheiset” naismuotokuvat. Laura Melkinen oli innostunut ruusuisista tauluistaan niin paljon, että näyttelytilassa, Sysi-salissa ruusuntuoksua sai haistella muutenkin.

 

Torilla ja kauppakeskuksessa sekä Ilosaaressa musisoitiin koko illan ja yön, mutta Joen yön kohokohdaksi muodostui sittenkin teatteri, kaupunginteatterin avoimet harjoitukset. Innostuimme vaimon kanssa seuraamaan sekä pienen että suuren näyttämön esityksiä puolentoista tunnin verran.

Molemmilla näyttämöillä esitettiin vierailevan ohjaajan vetämiä harjoituksia. Tosin kumpikaan ohjaaja ei paljon puuttunut jo lähimain valmiisiin kohtauksiin ja yleisö sai rauhassa nauttia tulevasta. Pienen näyttämön “Korjaamossa” esiintyivät Petteri Rantatalo ja Olli-Kalle Heimo, jonka makkaransyöntikohtaus pisti väkisinkin nauramaan, puhumattakaan ns. “yritysideasta”: aitoa duunarihuumoria! Suuren näyttämön “Jeppe Niilonpoika” – klassikkokomedian modernisoinnista olisi ollut itse Jussi Parviainenkin ylpeä, oletan, sillä sen verran fantasiaa, musiikkia, realismia, hulluutta, unta, viinaa ja sekatekniikkaa siinä käytetään. Kokennut ohjaaja Samuli Reunanen taitaa tämän yhdistelmän mainiosti!

 

Rajaton taide ja kirjallisuustapahtuma “Oho!”

Pienenä vinkkinä voi mainostaa vielä kahta tulevaa Joensuun kulttuuritapahtumaa.

 

Uusi tulokas on vasta toista kertaa toteutuva Rajaton taide (28.8.-1.9.). Sen taiteellinen johtaja on kaupungissa jo muutaman vuosikymmenen vaikuttanut lahjakas pianisti Kemal Achourbekov. Kemalin eriskummallisista elämänvaiheista ja saapumisesta Azerbaidzhanista Moskovan kautta Suomen Joensuuhun on vastikään ilmestynyt toimittaja Aimo Salosen kirjoittama uutuuskirjakin… Suosittelen.

Rajattoman taiteen musiikkipitoisen tarjonnan täkyjä voisivat olla vaikka Carelia-salin Toivo Kärki-ilta 31.8. tai “Gypsy Style” – iltaklubi 30.8. Teatteriravintolassa.

Kysy lisää: kemal.achourbekov@jns.fi

 

Joensuun kirjallisuustapahtuman ideoivat vuonna 2000 kirjailija Tuula-Liina Varis ja yliopistomiehet Yrjö Sepänmaa ja Seppo Knuuttila. Tänä vuonna teemana on “Oho!”-sanan monet ulottuvuudet. Niitä pohditaan ensin yliopistolla 13.9. ja sitten lauantaina ja sunnuntaina 14.-15.9. Konservatorion salissa. Mukana on Variksen lisäksi juontamassa kirjailija Ulla Vaarnamo ja puhumassa mm. Teemu Keskisarja, Johanna Sinisalo, Anna Kortelainen. Lauantai-iltana jammailee M.A.Numminen Teatteriravintolan terassilla ja sunnuntaina on vuorossa näyttelijä Kati Outinen monologillaan “Niin kauas kuin omat siivet kantaa”- sekä kantriduo Suonna Kononen & Arto Pajukallio.

Katso lisää: www.joensuunkirjallisuustapahtuma.fi

 

Kaavoitus kauhistuttaa

 

Jos kulttuuri kukoistaakin Joen kaupungissa, niin monet kaupunkisuunnittelun kukkaset ja erityisesti kaavoitus kauhistuttavat kansalaisia – ja varsinkin punavihreää aktivistiporukkaa!

Jo keväällä 2019 pistettiin sileäksi Vapaudenpuiston koko puukasvillisuus, vaikka kansalaisvastarinta oli tiukkaa. Tekosyynä oli se, että kaikki puut olisivat jo lahoamassa ja onnettomuusvaara muka ilmeinen. Tämän vuoksi myös terveet vanhat puut kaadettiin, kaiketi “symmetrian” varjolla, ja jotta puskutraktorit mahtuisivat kunnolla muokkaamaan entistä vehreää puistoa uuteen uskoon. Kannattaa verrata tilannetta monen muun maan suurkaupungin puistojen pelastamiseen, kun niiden vihreyden ja vehreyden hyväksi ja vanhojen puiden tueksi mietitään kaikkia mahdollisia ratkaisuja.

 

Mutta luontoarvot on ajat sitten hylätty Joensuussa. Tämä näkyy aivan liian tiiviissä keskustan rakentamisessa esimerkiksi joen rannoille. Penttilänranta on täyteen tupattu kerrostaloja ja aivan ydinkeskustaan, vanhan postinrakennuksen taaksekin on saatu mahtumaan asuinkortteli. Ainut ylpeyden aihe Ylisoutajan sillankorvassa voisi olla “maailman korkein puutalo”, 14-kerroksinen pilvenpiirtäjä, mutta sekään ei sinänsä istu lainkaan matalampaan jokimaisemaan. Kaipa se saanee kilpailevia seuralaisia pikapuoliin (?).

 

Harva muistaa, kuinka näissä ratkaisuissa käveltiin yli kansalaismielipiteen, asukasyhdistysten toiveiden. Itse muistan asian varsin hyvin, koska asuin vuodet 2001-2011 pääosin Penttilän Mäntylässä – ja juuri Mäntylän arvometsikkökin on pikku hiljaa pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä. Muutama onneton mänty siellä keinotekoisten polkujen keskellä vielä seisoo…

Uusi tuhoamisvimman “uudelleenkaavoituskohde” on Hasanniemen ainutlaatuinen luonto, piskuinen rantaan ulottuva ikimetsä, joka yritettiin tuhota eli rakentaa “arvotonteiksi” jo parikymmentä vuotta sitten… . Nyt se on taas uhanalainen!

ps. Palaan Hasanniemeen seuraavassa blogissani.

Öisinajattelija