Kaupunkielämä on elämistä erilaisen hälyn ja melun, jopa melusaasteen keskellä. Ääniefektejä ei pääse pakoon kaduilla liikkuessa eikä supermarketeissakaan. Vaikka asiakas itse olisi hiljaa, taustalla soi usein musiikki tai kovaäänisistä kaikuvat mainospalat. Vaikka jatkuvilla hälyäänillä on tutkitusti myös terveydellisiä haittavaikutuksia, melu sen kun lisääntyy kaikkialla!

 

 

Hiljaisuuden kaipuu

 

Ihminen kaipaa elämänsä eri vaiheissa myös hiljaisuutta, joskus vetäytymistä yksinäisyyteen, tuumailemaan. Onneksi sen voi vielä tehdä suht vaivatta, esimerkiksi maaseudulla ja pienemmissä kaupunkiympäristöissäkin. Luonto, metsä ja järvet ovat lähellä ja aamuyöllä kerrostalossakin voi olla ihan hiirenhiljaista!

 

Pohjois-Karjalassa voi jopa ”hiljaisuusmatkailla”, ”…viipyillä, hiljentyä ja rauhoittua – kuunnella keskittyen hienoja hiljaisuuksien tunnelmia ja omaa mieltä”.
Hiljaisuusmatkailun mainos tietää kertoa:
”Hiljentymisen taito on jokaisella ihmisellä. Hiljaisuudessa voi harjoitella olemaan läsnä sekä kuuntelemaan itseään, tunteitaan ja tarpeitaan. Hiljaisuus on terveyden, elinvoiman ja hyvinvoinnin lähde. Ulkoinen hiljaisuus edesauttaa sisäisen rauhan löytämistä. Hiljaisuus on olotila, joka voi tuottaa pysyvän muutoksen asennoitumisessa elämään. ”

 

 

Valamon rauha

 

Olen viettänyt 30 vuotta sitten hiljaisuusretriitissä pitkän viikonlopun. Se oli avartava kokemus. Hiljaisen hetken, päivän tai retken voi järjestää helposti yksinkin. Usein on kyllä hyvä lähteä jonnekin muualle. Hiljaisia ”retriittejä” ovat olleet monet kesäiset pyöräretket ja marjareissut.

 

Valamossa olen käynyt 1980-luvulla sekä talkoissa että luostarin opiston seminaareissa. Joskus olen poikennut Valamossa Trapesan pääsiäislounaalla perheen kanssa. Muistan lähes 30 vuoden takaa mainion Andrei Tarkovski-seminaarin. Muistan Paola Volkovan, tuon räiskyvän luennoitsijan. Volkova (1930-2013) oli ikonitaiteen ja Tarkovskin elokuvien tuntija ja Moskovan Tarkovski-säätiön puuhanainen, jonka luennon Valamon opistolla tulkkasin. Toisen kerran olin elokuva-arkiston kollegojen kanssa luentomatkalla; muistaakseni puhuimme opistolla elokuvan kielestä ja klassikkofilmeistä.

 

Nyt joulukuussa Valamossa oli uinuvan hiljaista. Turistit eivät juuri häirinneet keljoissa asuvien munkkien rauhaa tai muuta luostarielämää. Vain kymmenkunta naista oli tullut ikonimaalauskurssille. Harvat turistiasukit taisivat olla venäläisiä. Trapesassa sai ruokailla rauhassa ja sulatella jälkiruuan ääressä mainiota kasvis- ja kalapitoista lounasta. Eipä parempaa jouluruokaa!

 

Aamulla pyysimme lainaksi potkukelkat ja mennä huristelimme hautausmaalle. Siellä oli helppo löytää aamuhämärissä lumeen tallattu polku Pentti Saaarikosken haudalle. Kaimani sai yhden kuulakärkikynän lisää, mainoskynän (Anteeksi Pentti!), jossa sentään luki: ”Dostojevsky-hotel”. Kuntoilun ystäville tiedoksi: Valamosta löytyy myös kuntosali ja pingispöytä sekä muutaman kilometrin mittainen luontopolku.

 

 

Hetkiä luonnossa

 

Valamon ikoninäyttelyssä olin käynyt jo Joensuun kansalaistalon syysreissulla, joten nyt oli aika syventyä kulttuurikeskuksen valokuvanäyttelyyn. Otsikko oli lupaava: ”Hetkiä – luontokuvia”. Valokuvaajat – Kauko Marjamäki, Arno Rautavaara, Pertti Hissa, Asko Salmi, Raimo Sundelin, Benjamin Pöntinen, Nils Sundberg – ovat kaikki veteraaneja ja kuvat toinen toistaan loistavampia. Marjamäen ja Rautavaaran kuvien linnut suorastaan elivät ja lensivät: tunturipöllöt, koskelot ja merimetsot oli vangittu jopa lähikuviin. Pöntinen oli selvästi Pohjanmaan lakeuksista innostunut valokuvaaja ja Sundbergin revontuli- ja ukkoskuvat aivan mahtavia! Jos liikaa rahaa olisi, sellaiset valokuvasuurennokset kuten Taivaan valot ja Sähköä ilmassa koristaisivat vaatimatonta kämppääni. Näitä palkittujen valokuvaajien luontokuvia voi ihailla Valamossa vielä tammikuun 2018 loppuun saakka.

 

Valamossa sattuu ja tapahtuu koko ajan, talvikautenakin. Joulupaketti oli jo loppuunmyyty, mutta ensi vuoden alkupuolelta pari poimintaa opiston tarjonnasta:
-”Kärsimyksen kirjailijat” 26.-28.1. 2018; kurssin vetäjinä kirjailija-ohjaaja Rax Rinnekangas & näyttelijä-kirjailija Hannu-Pekka Björkman.
-Ikonimaalauksen peruskurssi 4.-10.2. 2018; opettajana ikonimaalari Raija Kanninen.

Lisätietoja Valamosta löytyy täältä:
www.valamo.fi / opisto@valamo.fi

Öisinajattelija