Lieksassa järjestetyssä yleisötapahtumassa Pielisen Savotta (21-23.heinäkuuta 2016) puhuttiin torstaina 21. heinäkuuta kirjallisuudesta ja vähän maaseudustakin. (Selkävaivaisena yritin sinnitellä yleisön joukossa, koska esiintyjäkaarti miellytti jo ennakkoon).

 

Paikalle oli kutsuttu näyttävä kattaus kirjailijoita, joista monet ovat kunnostautuneet monipuolisesti muussakin kulttuurielämässä, myös teatteri-ihmisinä:
-Vuokko Sajaniemi
-Saara Turunen
-Antti Heikkinen
-Juha Hurme
-Matti Rönkä

Aiheena piti olla väljästi ”Onko kirjallisuus maaseudun tyhjentyessä vain muutoksen sivustakatsoja” – tai jotakin sinnepäin. Aihetta käsiteltiin kovin pinnallisesti ja vähän, mutta muuta kirjailijatyötä ihan kohtuullisen paljon. Matti Rönkä totesikin kenties aiheellisesti, että ”…pikkuisen vanha aihe, koska maaseutu tyhjeni jo kertaalleen 1970-luvulla”. Toisessa yhteydessä Rönkä replikoi vähän kummallisesti, että  ”maaseudun ja siellä asuvien ihmisten haukkumiseen ovat syyllisiä maalla asuvat itse” (?).

Lähimain kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä, että kirjailija ei voi kirjailijatyössään kovin suoraan ottaa kantaa päivänpoliittisiin tai ylen ajankohtaisiin kysymyksiin. Antti Heikkinen totesi olevansa kotoisin niin syrjästä (Nilsiältä), että Lieksa ei hänelle ole mitään maaseutua. Heikki Turusesta viimeisimmän ”Turjailija” -kirjan tehnyt Heikkinen esitti lähinnä nokkelia välihuutoja, eikä hänellä tuntunut olevan mitään varsinaista vakavampaa sanottavaa. Saara Turunen taas ei katsonut aiheelliseksi edes yrittää kirjailijana ”hidastaa muutosta, se tapahtukoon”. Siinäpä sanomaa meille ”maalaisille”.

Vuokko Sajaniemi määritteli kirjailijalle / kirjoittamiselleen pari keskeistä puolta:
1) Pitää olla aidosti omana itsenä, läsnä omassa elämässään ja tarkastella ympäristöä subjektiivisesta näkökulmastaan.
2) Toisaalta ei voi olla irti yhteisöstä, missä elää ja toimii. Siinä voi vaikuttaa.

 

 

Juha Hurmeen ”nyljettyjä ajatuksia”

 

Lukuunottamatta Juha Hurmeen välillä syvällisiä mietteitä Pielisen Savotan paneelin anti jäi ohueksi. Hurme muuten oli tämän päivän maaseutukysymyksestä ja politiikasta sitä mieltä, etteivät esimerkiksi hänen arvostamansa Volter Kilpi tai William Shakespeare kirjoittaneet omasta ajastaan, vaan menneestä ”…koska suora reagointi on taiteelle tappio ja perin harvinaista”. Silti heillä oli sanottavaa jälkipolvillekin. ”Siinä on todellinen taiteen arvo” Ja vielä: ”Politiikkahan on hirvittävän helppoa. Siinä luodaan tärkeysjärjestys asioille esimerkiksi budjetissa ja sitten vain karsitaan…”. Hurmeen mielestä taiteen tehtävä on toinen; sen pitäisi jalostaa ihmismieltä.

 

Hurme myös suomi kaupungin ja maaseudun asettamista vastakkain, väitti jopa olevansa vähemmän luontoihminen kuin luullaan. Tihentymissä eli muurahaiskekoja muistuttavissa kaupungeissa on paljon synenergiaetuja ja siksi ne säästävät luontoa. Ja toisaalta, maaseudun tulee ollakin harvaan asuttua, siksihän se on maaseutua:
”On ihanaa jos koko Suomi on tulevaisuudessa EU:n iso tundrapuisto – olen mieluusti sen vartijana”, julisti Hurme ja sai yleisön nauramaan. Entäpä jos näin onkin oikeasti käymässä?

Volter Kilven ohella ylistystä sai myös kirjailijakollega ja moniottelija Rosa Liksom. ”Hän kertoo suvereenisti niin maaseudusta kuin urbaaneista kaupungeista, koko maailmasta. Keinot ja tyylit vain ovat erilaiset”. Samalla Hurme kehotti miettimään sitä, miksi niin monet kovan luokan kirjailijat ovat Suomessakin peräisin maaseudulta ja vaikka Lapista.

 

 

Juha Hurme, aina matkalla

 

Juha Hurme (s. 1959 Paimiossa) on hirvittävän monipuolinen ja lukenut mies. Jotakin samaa julistajaa ja provosoijaa hänessä on kuin menneiden vuosikymmenten teatterimies Jouko Turkassa.

Viimesin kirja, ”Nyljetyt ajatukset” (2015) sai alkunsa souturetkellä Turusta Ouluun, ”kun parinkymmenen päivän aikana oli luppoaikaa pitää päiväkirjaakin”. Hurmehan on myös tunnettu urheilumies, joka Lieksaan tultuaan tutustui ensimmäiseksi jokivarteen lenkkeilemällä… . Niin, siihen päiväkirjaan Hurme kirjasi osin niitä luentoja joita on pitänyt viime vuosina kirjallisuudesta vähän joka puolella Suomea. Eräänlainen suomalaisen kirjallisuuden ”ensyklopedia” näki näin päivänvalon. Kannattaa lukea.

 

Hurme on tänä vuonna ehtinyt käydä tuomaroimassa maaliskuussa Tampereen elokuvajuhlilla. Kesäkuun alku meni Sodankylässä, missä hän on opettanut draamakirjoittamista jo 12 vuoden ajan. Heinäkuun puolivälissä oli vuorossa ”Volter Kilpi Kustavissa” -kirjallisuusviikko, jonka taiteellisena johtajana hän on toiminut alusta alkaen. Tämän vuoden teema siellä näkyi olleen: ”Taistella turhan tähden – taide ei vaadi selityksiä”.

 

Elokuun lopulla on vuorossa , Hurmeen mukaan ”tämänhetkisen elämäni tärkein teatteriproduktio” eli niin sanottu ”Operaatio Paulaharju” Lapissa (2014-2018). Siinä esitetään eri puolilla Lappia Samuli Paulaharjun novellikokoelman ”Tunturien yläpuolta” dramatisointeja. ”Se on teatteria erämaassa, jonne tullaan rinkka selässä muutaman päivän vaellukselle. Se on ilmaista katsojille eikä kukaan näyttelijäkään saa siitä palkkaa. Ihmisen on hyvä tehdä välillä sellaista”.

Ja vielä eräs ”hurmemainen ” kevyempi heitto Lieksan Pielisen Savotalta:
”Ei ohjaaminen mitään työtä ole. Pitää vain löytää hyvät ja sopivat näyttelijät ja tutustuttaa heidät keskenään. He hoitavat homman, jos dramaturgiaa riittää…”.

Öisinajattelija