Yle-ohjaaja Arvo Tuomisen dokumenttielokuva VAALIRAHOITTAJA esitettiin eilen 25.8.2014 televisiossa. Se kertoo muutaman vuoden takaisesta vaalirahoittajasta, Arto Merisalosta, joka voiteli kavereineen monen puolueen poliitikkoja muutamien tonnien tai kymppitonnien vaaliavustuksilla.

”Kukaan ei kieltäytynyt, päinvastoin, lisää halukkaita ilmaantui!”

Suunnilleen noin julistaa Merisalo dokumentissa leveästi hymyillen. Hän sai rahasotkun osallisista, monen mielestä ”poliitikkojen lahjomisesta”, kovimman tuomion. (Tähän syksyyn mennessä hän on kaiketi jo ehtinyt vapautua valvonnastakin.) Vaaalirahoittaja kertoo pääosin Merisalon vankilavuosista, vähemmän vaalirahoitussotkuista.

Merisalo istui vajaat pari vuotta kokonaan ristikkojen takana, mistä ajasta rankin paikka oli dokumentista päätellen Sörkan vankilan neljän hengen selli. Siellä hän pelkäsi itseään kovempia kundeja, väkivaltarikollisia, huumehörhöjä ja muita kummajaisia. Hyvää sanottavaa vaalirahoittajalla on kuitenkin esim Bandidos-jengiläisistä. Tuota pelottavaa Sörkan vaihetta kesti vain pari kuukautta, minkä jälkeen loppu olikin jo lähimain ”paratiisia”…

Vaalirahoittajassa vastuu ja johtopäätökset jäävät katsojalle

Arvo Tuominen on pitkän linjan dokumentaristi ja saanut mainetta monilla Venäjään liittyvillä elokuvilla. Yhdessä olen ollut itsekin mukana, pienessä roolissa, ja kuvausten aikana oli ilo tutustua myös ohjaajaan itseensä.

Tuominen jättää Vaalirahoittajassa ilahduttavan paljon katsojan kontolle. Hän ei juuri kommentoi, vaan antaa kohteensa puhua. Merisalo saa loistaa, nöyrtyä ja myös tietyllä tavalla kostaa niille ystäville, jotka hänet vankilavuosina hylkäsivät. Mutta uskollisiakin löytyy…ja siksi taustalla hyräillään toistuvasti Vysotski-kappaletta eli ”Ystävän laulua”.

Siperia opettaa…vai eikö sittenkään (?)

Dokumentista voi tehdä kahdenlaisia johtopäätöksiä:

Arto Merisalosta on tullut vankilavuosina nöyrä ja lainkuuliainen kansalainen, joka rukoilee kirkossa siunausta lähimmilleen ja julistaa näin avoimesti uskonsa. Hänestä on sukeutunut sijaiskärsijänä ja vaalirahoitussotkun julkisena uhrina toinen mies, jonka elopainokin on pudonnut parikymmentä kiloa. Siperia on opettanut ja tuomionsa hän on kärsinyt…
”Pohjanmaalta ovat jo yrittäjät soitelleet: on pyydetty mukaan politiikkaan”. Merisalo jää ihmettelemään lähinnä sitä, mikä puolue hänet listoilleen ottaisi…

Ja toisaalta, Merisalo ei kadu pätkääkään toimintaansa ja näkee koko Suomen ”taantuneen” vankeutensa loppupuolella. Näin tyhmempikin katsoja oivaltaa, että ”Kehittyvien Maakuntien Suomen” innokas rahoittaja olisi voinut onnistuessaan jopa pelastaa isänmaamme. Mutta ei hän enää moiseen ryhtyisi, vaikka Urho Kekkosen aikana olisikin omasta mielestään vieraillut ”toisenlaisissa linnoissa”.

Merisalo käyttää dokumenttia myös koston välineenä – istuessaan itsenäisyyspäivänä 2012 television ääressä kommentoimassa linnan vieraita. Jakamassa kättelijät jyviin ja akanoihin, ystäviin ja pettureihin. Presidenttiparit saavat toki jäädä rauhaan, mutta mielenkiintoista olisi silti tietää, kuinka paljon kommenteista poisleikattiin.

Ja puhuuko hyvin uhrin rooliinsa valmistautunut Arto Merisalo totta? Vai onko uusi rooli jo mietinnässä? – ja epäonninen vaalirahoittaja juuri niin hieno näyttelijä, että saattaa nousta vaikkapa tämän dokumentin turvin vielä yhteiskunnan huipulle päättämään politiikasta, taloudesta? Meidän elämästämme?

Öisinajattelija