Kävin periferiassa, Suomen reunalla eli Helsingissä. Kaukanahan se sijaitsee täältä keskisestä Suomenmaasta eli Lieksasta, mutta tapahtuu stadissakin sen verran, että kannattaa piipahtaa entisellä kotiseudulla.

 

KORKEAsaari

Korkeasaari ja zoo/eläintarha voitaneen nykyisin määritellä kulttuurikeitaaksi. Sen verran upea ja hyvin hoidettu eläinten näyttely siellä on (vrt maailmankaikkeuden muut zoot!). Ja laivamatka sinänsä pikkuväelle elämys. Niin, Korkeasaari tuli koettua, koska HKI-vierailun eräs tarkoitus oli tavata lapsia, lastenlapsia, sisarpuolia ja exiä. Homma hoitui ilman suurempia riitoja, mitä nyt Venäjästä ja Putinista olimme eri mieltä, siis venäläinen exäni, nykyisin Angolan kultakauppias ja minä Lieksasta. Emme päätyneet käsikähmään, apinataloon eikä karhujen ruuaksi, sentään…

 

Kiasma ja CHOI

Korkeasaaren ja lounaspastan jälkeen kävelin Kiasmaan, ilman ennakkotietoa. Katumainonnan innoittamana marssin toisen kerroksen CHOI JEONG HWAN taiteen pariin: ”Happy Together”.

Tottavie, CHOI teki iloiseksi ja pisti miettimään. Korealainen taiteilija on saavuttanut maailmanmainetta joka puolella; hän ottaa myös kantaa muovitöillään. Kierrätysmuovista tehty ”Riippuvan mutta riippumattoman taiteen huone” (=nimitys Öisinajattelijan) kutsui osallistumaan. Muovin sisään sai mennä ja ainakin lapset tykkäsivät. Choin pointti on se, että koska muovi ei häviä, sitä voi kierrättää vaikka taiteeksi. Ja motto: ”My Heart is Your Art”.

Myös brasilialainen Ernesto NETO on hauskanletkeän taiteen mestari. Hän ottaa kantaa alkuperäiskansojen elämänolojen puolesta. Ihminen ja luonto ovat yhtä: melkein nukahdin Neton virkkaamiin riippumattoihin. Niissäkin yleisö sai levähtää vapaasti. Juuri tämä pysähtyneisyys ja osallistuminen tekee monesta Kiasman nykynäyttelystä kutsuvan. Lapsillekin ovat omat päivänsä. Upeaa! (KS. myös: www.kiasma.fi)

 

Pienet panimot, Suuret Oluet

En päässyt Kiasman jälkeen Käpylän 65-bussien pysäkille asti (tarkoituksena vaipua iltapäiväunten maille), kun puolituttu Taru tarttui kainaloon ja päätti tutustuttaa minut SUURET OLUET – pienet panimot -festariin, joka oli pykätty keskelle Rautatientoria, Aleksis Kiven kupeeseen. Se osottautui lähimain saksalaisen Oktoberfestin pieneksi painokseksi. Aloitin Saarenmaan sahdilla ja jatkoin monilla pohjalaisoluilla. Annokset olivat pieniä, pari desiä ja pyydettäessä vielä vähemmän, joten humaltuminen oli vakaata, mutta hidasta. (Niin, olin raitistellutkin ennen Hesan matkaa pari viikkoa). Koska olen viime vuosina tykästynyt luostari-belgialais-tummiin juomiin, päätin kokeilla suomalaisia alan verrokkeja.

 

Jos mainostaa saa ja saahan toki, voin kertoa, että mulle aivan tuntemattoman MATHILDEDALIN KYLÄPANIMON tumma TEIJO (6,9 %) oli ylittämätön: täydellisen täyteläinen, ei liian makea, mutta sopivasti humaloitu janojuoma kutkutteli vatsassa vielä kotibussimatkallakin. Täyttä ravintoa, oluiden aatelia. Oluenpanijamestari TUOMO HOLM kertoi sen salat, mutta siinä vaiheessa olisi pitänyt pistää nauhuri päälle. Ei haittaa, suosittelen! Kiitos Tuomo ja menestystä pikkukylän pienpanimolle! (KS. myös : www.kylapanimo.fi)

Öisinajattelija