Olen lueskellut viime päivinä professori / historioitsija / Venäjä-tutkija Timo Vihavaisen kirjaa – tai artikkelikokoelmaa – Länsimaiden tuho (2009).
Teoksesta keskusteltiin taannoin lehdistössäkin. Taisi olla puolisen vuotta sitten? Vihavainen tulkittiin rasistiksi ja vähintäänkin islam-vastaiseksi provokaattoriksi. Länsimaiden tuho kannattaa lukea, siis mieluummin kuin Vihavaisesta tehtyjä lehtijuttuja sen ilmestymisen jälkeen. Kyllä tutkijan asiantuntemus ja lukeneisuus on perinpohjaista – vaikka ei kaikkiin johtopäätöksiin yhtyisikään…
Olen itse mietiskellyt Natoa ja sen laajenemispolitiikan syitä myös ns. sivilisaatio-teorioiden näkökulmasta. Otto Spengler on Vihavaisellekin tärkeä lähtökohta kun hän ennustaa että länsimaiden perikato on lopultakin käsillä ja länsimainen kulttuurikin tiensä päässä, ”väistyvä instituutio” , jolla ei ole mitään annettavaa. Ei demokraattisessa eikä nyttemmin enää myöskään demografisessa mielessä. Väestö kasvaa aivan muualla kuin Pohjois-Amerikassa tai EU-maissa ja se myös liikkuu työn perässä, sotia tai muuta kurjuutta pakoon, länsimaisista arvoista, kulttuurista ja perinteistä piittaamatta. Mutta, kansainvaellus oli Spenglerin teorioissakin vain osa länsimaiden perikatoa, kulttuurinen rappio tärkeämpi tekijä. Ainakin näin muistelisin. Ns. ”hyvinvoinnin kulttuuri” saattaisi olla entistä keskeisempi tuhon siemen, kun ajattelee vaikka nykyistä Amerikkaa ja sen katastrofaalista kerskakulutusta, loputonta raaka-aineiden metsästystä, sotapotentiaalin merkitystä, Natoa. Voi siis kysyä, onko Nato vain amerikkalaisen imperiumin lopunajan pullistelua, hyvinvoinnin ja kerskakulutuksen vihonviimeinen tuki kun USAlla tai lännellä laajemmin ei enää mitään muuta kulttuuria ole?
Juuri kulttuurista Vihavaisella onkin mielestäni hyvin painavaa sanottavaa, hän kun on myös venäläisen kulttuurin ja erityisesti venäläisen intelligentsijan historian parhaita suomalaisasiantuntijoita, joka julkaisee tutkimuksiaan jatkuvasti myös venäjäksi ja Venäjällä. Kun kulttuuri joutuu ns. altavastaajaksi ja puolustuskannalle, se on menettämässä voimansa. Venäläisten kulttuuriteorioiden traditiossa – tai vaikka venäläisessä filosofiassa (erityisesti slavofiilien teoksissa) – ei ole oikeastaan koskaan yhdistetty hyvinvointia ja kulttuuria. Kulttuuri on aivan muuta. Elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurov totesi häntä taannoin haastatellessani, että kestävän korkeakulttuurin edellytys on joskus jopa köyhyys, diktatuuri, kriisi, sorto, kärsimys ja ahtaat sensuurin rajat. Sokurov viittasi paitsi oman maansa Neuvostoliitto-menneisyyteen, myös latinalaiseen Amerikkaan, Kiinaan ja Japaniin.
Timo Vihavainen ajattelee paljolti ”venäläisittäin” pohdiskellessaan sitä kuinka hyvinvointi on ”sivilisaation erittämää myrkkyä”. Hänen mielestään hyvinvointi toimii kuten Rooman valtakunnan rappion aikoihin kun mässäilyn ylettömyys ja muu ylellisyys söi roomalaiset ja antiikin hyveet. Sitten tulivat ”barbaarit”. No, ehkä hieman yksinkertaistan, mutta kyllä nykymaailmassa todellista barbariaa voi nähdä myös markkinatalouden raaimmissa muodoissa, luonnon tuhoamisessa ja ”demokratian viemisessä” Nato-joukkojen avulla.
Keitä länttä uhkaavat uusbarbaarit nyt sitten voisivat olla? Osmannien valtakunnan uudelleenrakentajiako? Islam? Tsingis-kaanin jälkeläisiä Aasiasta? Vai tulevatko he Afrikasta, latinalaisen Amerikan köyhistä vuoristokylistä ja raiskattujen sademetsien kätköistä? Vai olisiko sittenkin Kiinan ja Venäjän vuoro? Näinkin voisi käydä – jos ajatellaan sivilisaatioiden sykliä ja uskotaan nationalistisia venäläisiä slavofiilejä? Kun lukee venäläisiä lehtiä tai katsoo dokumentteja Kiinan kammottavista luokkaristiriidoista – samalla kun maa pursuaa lännen sijoittajia ja suurkaupunkien rakentamista – ei voi olla ajattelematta jonkinlaista räjähdysvaaraa, yhteentörmäystä, kansainvaellusta. Kiinan väestöpotentiaali ja toisaalta ostovoima on aivan valtava, kuten luonnon tuhovoimakin. Kiina ja Venäjä ovat monessa mielessä löytäneet toisensa. Venäjän luonnonvarat himottavat markkinakommunismia rakentavaa kiinalaista eliittiä ja samalla Venäjä yrittää ottaa oppia kiinalaisesta yhden puolueen johtamasta yrityskulttuurista. Venäjällä asuu jo kaiketi miljoonia kiinalaisia, virallisesti ja epävirallisesti, ja harvaanasuttu Siperia on heille pelkkä haaste ja harjoitusmaasto.
Kiinan ja Venäjän muodostama ”Euraasian uusi sivilisaatio” tai vähintäänkin uusi suurvaltakeskittymä ja liittolaisuus on eräs kehitysnäkymä idässä. Joidenkin sivilisaatioteoreetikkojen mielestä se on vakavasti otettava tulevaisuus-skenaario, joka voi olla totta ennemmin kuin huomaammekaan. Vaikea tosin on kuvitella sitä yhteistä ideologiaa, ideaa tai identiteettiä, joka saisi Euraasian supervallat lähitulevaisuudessa kiinteään yhteistyöhön. Yhtä vaikeaa on nähdä mitään vikkelää kulttuurista nousua näissä ryöstökapitalismin pahiten raatelemissa maissa…
Joensuun virallinen Öisinajattelija