Luonto on armoton

 

Millainen eläin on ihminen?

 

Kohtasin viime viikonloppuna oudon luonnonilmiön Helsingin Käpylässä (missä kaupunkiluonto on kiistatta siirtolapuutarhan ympäristön eliittialueella lähellä).

 

Olin yötä poikani Leon ja vaimonsa Annukan kämpillä kun heräsin aamuyöllä noin klo kolme kaameaan eläimelliseen kirkaisuun. Ikkuna oli auki puistoon päin ja kirkaisu tuli muutaman metrin päästä sohvastani. Katsoin ulos. Pihalla, ihan kolmen metrin päässä ikkunastani kotka- tai haukkalintu (sen tarkemmin en osaa määritellä) haukkasi aamupalaa: lintu oli pyydystänyt (ilmeisesti) lokin, jonka valkoisia höyheniä se nyppi sellaiseen tahtiin, että moista en ole nähnyt edes kenenkään kanankynijän käsissä lapsuuteni Kannus-maisemissa, maaseudulla Huhtalassa. Ja olen nähnyt siellä aika monta eläinteurastusta, syönyt lämpimän veren vatkauksen jälkeen verilättyjä, ihmetellyt kauloistaan katkottujen kanojen lentoja ja ronkkinut sian sisälmyksiä tunkiolla.

 

Lintu pääsi muutamassa minuutissa lihaan käsiksi – ja kun se huomasi ympärille kerääntyneen ahnaan varislauman se nappasi raadon ja nousi mahtaville siivilleen ja lensi pois. Mitään vastaavaa en ole koskaan nähnyt edes Pohjanmaalla tai Pohjois-Karjalassa. Toki kettuja ja hirviä… Kaupunkiinko piti siis tulla luonnon raadollisuutta katsomaan?

Seurasin tilannetta vartin ajan ja olin juuri poistumassa takaisin sohvalle, kun katsahdin ulos samasta ikkunasta: paikalle oli rientänyt city-kettu, joka söi ahneesti verisiä höyheniä. Eikä tässä kaikki. Siilit ovat jostakin syystä vähentyneet Suomessa hämmästyttävästi, mutta aamun tullen, uudelleen herätessäni, höyheniä oli tullut hyödyntämään tuskin nyrkin ikäinen tai kokoinen siilinpoikanen. Se oli parempikuuloinen kuin haukka tai kettu koska poistui heti kun avasin ikkunaa enemmän…

 

Miksi syömme lihaa?

 

Tuli mieleen kysymys siitä miksi syömme lihaa. Miten sen voi perustella muuten kuin perusravinnon ja kasvisten kalliudella kun ne Suomessa maksavat maltaita? Aika monet eläimet syövät lihaa ja jopa toisiaan kuten kalat ja, näköjään linnutkin. Onko se lajien eläinehto? Mikä on meidän lajimme elinehto…tai eläinsyöntiehto? Mitä lihansyönti meille antaa enemmän kuin kasvis-viljaravinto tai soija tai härkäpapu, nyhtäkaura tai tattari tai …mitä niitä onkaan. Voin vakuuttaa, että poikani jääkaappi on täynnään kaikkia näitä, suht kalliita kasvistuotteita. Minulla, keskivertoeläkeläisellä olisi nippa nappa varaa moiseen, jos jättäisin matkailun ja muut nautinnot pois. En jätä poikani Leon kaappiin enää nakkimakkarapakettia asunnosta poistuessani. Ajattelen niin, että minunkin pitäisi jotakin lapsiltani oppia, uudelta sukupolvelta.

 

Miksi kasvis on kallista?

 

Miksi kasvis on niin kallista, vaikka härkäpapua, tattaria, nyhtäkauraa ja rapsiöljyäkin Suomessa kasvatetaan runsaasti. Ja kaikki tuo on silti aivan liian modernia verrattuna siihen mitä pelloista muuten löytyy, löytyisi. Miksi luonnonsuojelijat / vegaanit eivät mainosta niitä lähiuotteita, mitä meillä on muutenkin tarjolla? Miksi pitää olla eksotiikkaa?

Miksi emme syö enemmän naurista ja lanttua, jotka olivat sata vuotta sitten perunaakin suositumpia? Miksi emme syö porkkanaa tai punajuurta, jotka ovat sen verran terveellisiä, että korvaavat kaalin ohella kaiken maailman tyrnimarjavalmisteet. Kaali ja sipuli muuten pelastivat venäläiset vuosisatoja c-vitamiinin ppuutteelta. Aika palata Suomessakin lähiruokaan myös kasvisten ja vihannesten kohdalla!

 

Ja vielä: syksyn lähestyessä kysyn vakavasti, miksi emme saa itseämme, saati lapsiamme, marjastamaan ja sienimetsään. Eikö olisi syytä palauttaa näin niukkuuden oloissa muun muassa se, että lapset toisivat kouluun tai päiväkotiin marjasatonsa, riippuen ikäluokasta? Yksi-kaksi-tai kolme litraa per lärvi. Niillä marjoilla ruokittiin sukupolveani maistuvalla kansakoulun marjapuurolla vielä 1950-60-luvun vaihteessa, kun kouluruokailu oli alkutekijöissään… Sanon vain: osattiin sitä ennenkin ja monen sukupolveni ruokavalio oli monta kertaa niukkuudessaan terveellisempi kuin nykyisen city-vihreän porukan…, joka harrastaa aivan suotta syyttä kaukomaiden eksotiikkaa.

Öisinajattelija