Nainen on aina nainen, silloinkin, kun kirjoittaa himosta. Joskus jopa miestä tarkkanäköisempi pienten detaljien suhteen. Ainakin Josiane Balasko ja Helena Sinervo ovat, ja ovat myös ronskin suorasukaisia.

Balasko

Josiane Balasko ( s. 1950) on pariisilainen elokuvanäyttelijätär, Ranskassa aikamoisen suosittu tähti – kymmeniä näyttelijärooleja ja oma ohjaustyökin, NAINEN SOLMIOSSA (1995).
Harvempi tietää, että Balasko on kunnostautunut myös kirjailijana, CLIENTE / ASIAKAS (2004 / 2009) on viime vuonna suomennettukin. Se on oikeastaan kirjallinen jatke tuolle omalle ohjaustyölle. Elokuvassa ja kirjassa on kyse naisen seksuaalisuudesta, halusta ja sen tyydyttämisestä hieman erikoisin tavoin.

ASIAKKAAN päähenkilö on Judith, yli viisikymppinen yksinelävä ja mainosmaailmassa pärjäävä nainen. Sopivaa miestä ei ole löytynyt – eikä löydy – jo aikoja sitten tapahtuneen eron jälkeen. Mutta koska himot hyrräävät hurjasti Judithista tulee asiakas ja häntä paneskeleva ”ostettu mies”, Marco, on suunnilleen puolet nuorempi ja tahollaan onnellisessa avioliitossakin. Aviovaimo ei tiedä mistä rakennuksilla työtä tekevä mies saa lisätuloja, luulee tämän tekevän pimeitä urakoita iltaisin. Kirjassa käy niin, että Judithista tulee lopulta Marcon ainut asiakas ja seksileikit johtavat syvempään rakastumiseen, suhteen paljastumiseenkin. Tunnepuolelle edennyttä seksisuhdetta ei voi enää vaimoltakaan peittää ja kirjan loppujakso onkin sitten onnellinen tai surullinen, vähän näkökulmasta riippuen. Siinä välillä löytyy jonkinlainen kompromissikin: Judith ja Marcon vaimo tapaavat ja Marcon ja Judithin suhteelle/ seksitapaamisille kirjataan tietyt ehdot.

Balasko kirjoittaa kepeästi, seksistä luontevasti elämään kuuluvana – ja toisille tarpeellisempana himona ja tyydytyksenä kuin toisille. Jotakin perin ranskalaista erotiikkaa kirjoitustyylissä on. Hän kirjoittaa myös erilaisista ihmissuhteista ja erittäin ”tasa-arvoisesti” sekä miehistä että naisista. Judith ei todellakaan ole mikään ylemmyyttä tunteva rikas mainosmaailman tähti, joka käsittelisi rakastajaansa koneena… . Enempi hän on työhönsä ja seurapiireihin tympiintynyt kulttuuri-ihminen. Myöskään Marco ei ole stereotypia rattopojasta, vaan ajatteleva, tunteva ja rahan kanssa tiukoilla elävä aviomies, joka kärsii tilanteesta, potenssin puutteestakin.

Sinervo

Helena Sinervo (s.1961) tunnettiin vuoteen 2004 paremmin runoilijana kuin kirjailijana. Tuona vuonna hänen romaaninsa RUNOILIJAN TALOSSA (2004) voitti Finlandia-palkinnon. Kuka vielä muistaa? Viime vuonna Sinervo kirjoitti uuden romaanin, TYKISTÖKADUN PÄIVÄPERHO (2009). Se alkaa ronskilla naimakohtauksella: ”Metten kolmas orgasmi oli enää laimea kaiku edellisistä, vaikeasti saavutettava ja kivulias, kuin olisi pissahätäisenä joutunut keskelle Wagnerin oopperaa pelkkä lopun odotus mielessään. Hän vetäytyi irti Otosta…”. Oho, jatkossakin Sinervon tyyli on kuin naispuolista Hannu Salamaa, naismystiikalla maustettuna – ja naisen venyvät elimet, tarpeet ja tunnetilat Salamaa monipuolisemmin kansien välissä. Sinervo on pirun hyvä ja pirun pirullinen!

Muistelen että RUNOILIJAN TALOSSA -ilmestymisen aikoihin Sinervo kritisoi pornoistuvaa yhteiskuntaa, sitä että joka taholla tarjolla alastomuutta, seksivihjeitä, lihaa. Oikeassa oli, tottakai. Tämä on hyvä muistaa PÄIVÄPERHOA (vrt Bunuel -elokuva!) lukiessa – kirja kohoaa satiiriksi ja silkaksi pilkaksi, osittain. Mutta harvoinpa olen lukenut naiselta yhtä ronskia ja mulkkukeskeistä kieltä seksileikeistä, tottavie!

TYKISTÖKADUN PÄIVÄPERHON himokas Mette on reilut nelikymppinen nainen, onnellisesti avioliitossa ja yhden murrosikäisen tyttären äiti. Aviomies Eero on perushyvä, oikeudenmukainen ja tasapainoinen ahertaja ministeriössä, jämähtänyt kotihenki ja nyhertäjä sekä entinen vasemmistolainen, jonka arvomaailma olemassa, vaikka politiikka taustalla. Aviopari viihtyy sängyssäkin. Yhtäkkiä Mette, tutkija, päättää jättää työnsä ja alkaa kotirouvaksi – kasvattamaan tytärtään, joka on ollut aikaisemmin ”isän tyttö” . Näin siis virallisesti. Mutta kulissien takana Mette kapinoi rajusti ja päättää luoda ”elämästään himon ja inhon taideteoksen”, koska…Eero on niin kunnollinen ettei ”…epäilisi mitään vaikka Mette sirottelisi spermatahraisia pikkuhousunsuojia ympäri 136 neliön arvoasuntoa…”

Niin alkaa seikkailu, Metten ”ikuisuusprojekti”, joka voi päättyä vain huonosti. Siinä sivussa myös murrosikäinen tytär saa vihiä äitinsä touhuista. Romaani etenee eräänlaisena vakoilutarinana, jossa äidillä, isällä ja tyttärellä on kaikilla hyvin uskottavat roolinsa. Myös opiskelijapoika Otolla Kalliossa. Mutta tapahtuuko tällaista todella? Pääkaupungin paremmissa piireissä? Ei kai, eikö Eiran eliittiasunnoissa ja Kaivopuiston kortteleissa asu pikkuporvarillinen paljastumisen pelko, seksitön seurakunta, nuhteettomuuden haalistunut hyveellisyys?

Joensuun virallinen Öisinajattelija