Petroskoissa oli mukava käydä pitkästä aikaa.
Vaikka sää oli Äänisen rannalla tuulinen ja itsenäisyyspäivän tienoilla loskainen, kaupunki on komistunut. Petroskoi on samalla sekä ”suuri” että ”pieni” ja rauhallinen,
kahviloita ja kulttuuripaikkoja täynnä. Hotelli ”Onego Palace” on aivan huipputasoa, melkein liiankin luksusta meikäläiselle. Ja vielä: hotellin 2. kerroksessa ainakin Luoteis-Venäjän paras aamiaispöytä!
Menomatkalla 6.12. pysähdyimme ”Murheen ristillä” Pitkärannan ja Suojärven tien risteyksessä eli Kuoleman laakson maisemissa.
Tuon Leo Lankisen suunnitteleman ainutlaatuisen patsaan syntyhistoria alkaa pitkärantalaisen kansalaisaktivistin ja historianopettaja Stanislav Pilnikovin aloitteesta. Hän halusi Kuoleman laaksoon ja talvisodan Lemetin mottitaistelun äärelle yhteisen sodan ja rauhan muistomerkin. Se pystytettiin venäläis-suomalaisen kansalaiskeräyksen /molempien maiden Suomi-Venäjä-seurojen aktiivisuuden turvin.
Viiden-kuuden metrin korkuisen Murheen ristin päähahmot ovat venäläinen ja suomalainen äti, jotka halaavat toisiaan – surren kaatuneita miehiään ja poikiaan. Kuoleman laakso vei reilut 10 000 venäläistä ja yli 1000 suomalaista ”tuonilmaisiin” joulu-tammikuussa 1939-40.
Itsenäisyyspäivän iltana ohjelmassamme oli Petroskoin ”Mediakierros”, palkitun journalistin Anatoli ”Tolja” Tsygankovin johdolla. Ajelimme kaupungilla, parlamenttitalon kupeessa, ja tulkkasin samalla Toljan pitämän puheenvuoron, josta keskusteltiin vilkkaasti. Saimme hyödyllistä sisäpiiritietoa Karjalan tasavallan eri medioista, sananvapaustilanteesta ja suomen kielen asemasta hetkellä, jolloin esim Carelia-aikakausilehdestä ollaan tekemässä ensi vuoden alusta parin numeron (per vuosi!?) tynkälehteä. Sitten söimme illallisen Toljan ja Inkan kanssa ravintola ”Kavkazissa” . Laadukas paikka edelleen eikä turhan kallis! Suosittelen.
Lauantaina 7.12. oli sitten varsinaisen kulttuurimatkailun vuoro. Opaskierros Jekaterinan johdolla vei Otto Wille Kuusisen patsaalta Karl Marxin kadun päätepisteseen eli ”Das Kapital”-ravintolan rantamaisemiin ja Pietari Suuren patsaalle. Myöhemmin oli vuorossa pistäytyminen niin Taide- kuin Lenin-aukiolle ja kirkkovierailukin tehtiin. Jekaterina puhui erinomaista suomea ja oli kaikin puolin mallikelpoinen opas, pienen lapsen äiti ja suomen kielen opettaja koulussa nro 17.
Iltapäivällä pääsimme Taidemuseoon, jonka ikonikokoelmasta (2500 ikonia eri puolilta Karjalaa) saimme hyvän kuvan. Mieleen jäi myös tekeillä oleva näyttely ”Kaikki hänestä”. Tuo ”Hän” oli tässä tapauksessa nainen ja juuri naisteemasta museon suomea puhuva intendentti oli kokoamassa monipuolista näyttelyä, jonka pystyttämistä ihastelimme.
Laadukas museokierros kesti melkein pari tuntia. Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten ollut aikaisemmin käynyt tuossa hienossa taidemuseossa.
Matkan kohokohta oli vielä edessä: Petroskoin musiikkiteatterin ooppera lauantai-iltana. Georges Bizet´n CARMEN oli maineensa veroinen Petroskoissakin. Sali täysi ja vaikka osa yleisöä näytti poistuvan väliajalla, ainakin suomalaiset olivat tyytyväisiä. Minusta erityisesti mies-ja naiskuoro-osuudet olivat huikeita, kuten mustalaistanssitkin. Sen sijaan dialogia oli vähän liikaakin. Ranskalaislaulujen sanat oli (lyhennellen) venäjännetty näyttämön ylälaidassa kulkevaan sähköiseen tekstitysnauhaan…
Paluumatka sunnuntaina 8.12. sujui joutuisasti kunhan olimme ensin kuluttaneet viimeisiä ruplia ”Sigma”-hypermarketissa. Elämys sekin, vaikka shoppailu ei ole koskaan kuulunut lempiharrastuksiini!
Mennen tullen rajamuodollisuudet eivät nykyisin enää paljon häiritse matkantekoa. Turha byrokratia ja laukkujen avaaminen on karsittu pois. Hienoa on sekin, että joensuulainen matkatoimisto MatkaKarjala Oy järjestää edelleen näitä kulttuuripitoisia teemamatkoja eri puolille Venäjää.
Öisinajattelija