Toukokuun toinen viikko 2017 on Joensuussa nimetty pyöräilyviikoksi. Kaupunginjohtaja ja monet muutkin silmäätekevät ovat luvanneet kulkea ainakin jonkun päivän työmatkansakin pyörällä. Paljon on luvassa erilaisia tempauksiakin.

 

Vähän ennen kun muutin Lieksasta takaisin Joensuuhun, luovuin vanhasta autostani kokonaan. Joensuu on pyörällä liikkuvan kannalta jo nyt Suomen ykköskaupunkeja. Ja vielä toistaiseksi täältä pääsee yleisillä kulkuneuvoillakin tyydyttävästi etelään, huonommin pohjoiseen, itään ja länteen.

Mutta pyörällä pääsee ihan minne vain, jos kuntoa riittää! Erityisesti tuhannet opiskelijat ovat Joensuussa innostuneet pyöräilystä ja pyöräreittejä ympäröivistä maisemista. Aina löytyy myös parantamisen varaa. Ilokseni panin lehtiuutisesta (Karjalainen 5.5.)  merkille, että Joensuun kaupunkisuunnittelussa uudet pyörätiet ja väylät on suht hyvin huomioitu.

 

Valtuusto pyöräilemään

 

Myös uusi tuore punavihervaltuusto voisi ryhtyä ajamaan ja puolustamaan innolla pyöräilijöiden etuja – ja kiirehtimään myös pyöräparkkeja sekä kaupunkipyörien vuokrausmahdollisuutta!
(Tällä hetkellä vuokrapyörän saa Joensuussa esimerkiksi Kansalaistalolta)
Oppia voi ottaa yllättäen Helsingistä, missä kaupunkipyöriä voi vuokrata usemmasta paikasta ja toimivien pyöräteiden ja väylien merkintä kilvillä ja asfalttiin on hyvin toteutettu. Helsingissä käydessäni liikuin viimeksikin pyörällä ja huomasin, että se on nopeaa, mukavaa, hermoja ja rahaa säästävää –  ja tietenkin ekologista.

Joensuun Kauppakadun vartta torin yli kulkeva erityinen pyöräkatu on kaiketi jo ensi vuonna tulossa (?). Yhtenäinen väylä myös itä-länsi-suunnassa rautatieasemalta Siilaisille avautuu – kunhan Ilosaaren ja torin ympäristön ”tuhoaminen” on saatu päätökseen. Mäntylän metsikön kutistamista, Vapaudenpuiston puiden kaatoa ja liian tiivistä rantarakentamista en ymmärrä enkä hyväksy. Näin katoavat kaupungin keuhkot, idylliset maisemat ja pyöräreiteiltä Joensuun vähäisetkin luontokeitaat.

 

Taidetta pyöräillen

 

Pyöräily merkitsee ympäristöystävällistä liikkumista ja työmatkapyöräily vähentää ruuhkia liikenteessä. Suurimpia nautintoja Öisinajattelija on saanut muutaman päivän tai viikon mittaisista pyöräretkistä kesäloma-aikaan. Pyöräillä voi hyvin myös ympärivuotisesti, sopivin välinein ja renkaanvaihdoin.

Joensuussa järjestetään pyöräilyviikolla myös erilaisia tempauksia, joista silmiini osui ”Taidepyöräily Joensuussa 13-14. toukokuuta”. Tapahtumassa voi tutustua ilmaiseksi monien taiteilijoiden työhuoneisiin, taidemuseoon, gallerioihin, Ahjoon, Kohinaan, Pekkalan kuvataidekouluun, grafiikanpajaan, taidelainaamoon jne. Se käy loistavasti pyöräillen.

(ks. www.taidepyöräily.fi/kohteet)

Susirajan Öisinajattelija