“Kaikki me olemme liikkuvia kuvia…”
( amosrex.fi / @amoskonst / #amosrex )
“Video on kuin sähköistä vettä”, maalailee Amos Rexin mainoskirjanen esitellessään Bill Violan (s. 1951) taidetta “Inner Journey”-näyttelyssä– ja kysyy: “Mikä on sinun elämänkatsomuksesi?”
Suuria ajatuksia ja peruskysymyksiä Viola kieltämättä käsitteleekin. Hitaasti liikkuvien, loiskivien, lipuvien , valuvien tai alastomien hahmojen ja hämärtyvien, muotoaan muuttavien ja liekkeinä roihuvien kuvien ääreen on pakko pysähtyä. Suosikkejani olivat “Uimahyppääjät” ja “Maalein raiskatut”. Nimet ovat omiani, ensi hetkessä mieleen juolahtaneita, mutta pienessä Bill Viola -mainoskirjasessa lukee että Uimahyppääjät ovat videoinstallaatio nimellä Stations (1994) ja Maalein raiskatut puolestaan värillinen HD-videodiptyykki The Trial (2015).
Mikäpä siinä, mutta kyllä omakin ajatusleikki saa kelvata tässä. Se on sitä mitä mielikuvitus tuottaa, mieleen juolahtaa:
Uimahyppääjät kuvaa alastomien mies- ja naiskehojen vesileikkiä tai iskeytymistä päät alaspäin veteen eri asennoissa pyörien (yksi naisista on reippaasti raskaana). Maalein raiskatut ovat vyötäröstä ylöspäin alastomina seisova näyttävä kehovirheetön nuoripari, joka saa niskaansa vuorotellen mustaa, tulipunaista ja vaaleahkoa vettä tai muuta mönjää. Alussa kauhu, lopussa helpottunut hymy.
Myös Antautuminen ja Kolme naishahmoa pysähdyttävät, pistävät kaivelemaan aivonystyröitä tai hieromaan tuntohermoja: ei tätä Violan taidetta järjellä ymmärrä. Hyvä niin. Kumman rauhallisina ihmiset silti seisovat jopa Maalein raiskattuja katsoessaan (?), yksi lapsiperhekin 28.11.2021 klo 14.45. Lapset hymyilevät, melkein nauravat – ja aivan turhaan näyttelykirjanen varoittaa, että
“Näyttelyssä on teoksia, jotka saattavat olla jännittäviä lapsille. Huoneissa on hämärää ja osassa teoksia on voimakkaiita ääniä!”
Voi hyvänen aika! “Jännittäviä lapsille”? Siis kun sotaa, tappamista, kidutusta on koko lasten (peli)maailma täynnä; kuvaruutu syytää kauhua, tappelua urheilun nimissä, formulamoottorin jylinässä ja paukkeessa joka ikinen päivä ja ilta, painajaisöistä ja myöhäispornosta puhumattakaan! Lasten ruumiita, niitä oikeita uhreja, Välimereen tai kanaaliin hukkuneita, nälkään, helteeseen tai pakkaseen kuolleita ei lasketa, ei nimetä eikä näitä kuolevia tai kuolleita ruumiita kenellekään näytetä. Miettikää, siis oikeasti LASTEN MAAILMAA– vaikkapa Bill Violan taiteen äärellä.
Tekotaidettako siis? Alastomuuden ja kärsimyksen pornografiaa?
Ei sentään, Viola on kuvannut teoksiaan “ajan veistämiseksi”. TUNTUUKO TUTULTA? Kyllä vain, vangittu tai veistetty aika löytyy elokuvaohjaaja Andrei Tarkovskin (1932-1986) kirjoituksista ja filmeistä. Sielläkin tuli, vesi, ilma ja maa! Enemmän VIIPYILEVÄKSI elokuvataiteeksi muokattuna kuin Bill Violan lyhyen kuvakertomuksen sisällä omalla tavallaan puhuttelevat videotyöt.
Öisisnajattelija