Sain luettavakseni kaksi pienimuotoista tietoteosta, jotka sisältävät mielestäni kokoaan suurempia asioita: solidaarisuustyöstä Venäjän Karjalassa sekä aluekehitys- ja kulttuuripolitiikasta Suomen puolella rajaa.

Anna Laakkonen & Matti Mikkonen &Marja Walling (toim).

Solidaarisuustyötä rajan kahta puolta. 132 s. 2019

Eeva Hirvola-Kostamo (toim).

Tulipahan tehtyä.Kirjoituksia aluekehitystyöläisen uralta. 127 s. 2020

——————————–

Solidaarisuustyötä Venäjän Karjalassa

Solidaarisuustyötä rajan kahta puolta kertoo Joensuun Työväenyhdistyksen Karjala-jaoston ja Karjalan Apu – yhdistyksen toiminnasta 1990-luvulta nykypäiviin. Lyhyesti sanottuna kyse on lähialueyhteistyön “hurjista vuosista” Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Noissa yhteistyökuvioissa juuri Karjalan Apu teki näkyvintä humanitaarista avustustoimintaa Venäjän Karjalassa – vieden aluksi hätää kärsiville naapureille kaikkea mahdollista materiaalista apua rajan yli. Autonkuljettajana oli useimmiten Raimo Laurila, jolle Työväenyhdistys myönsi ansaitusti kansalaistoimija-palkinnon vuonna 2008.

Vähitellen Karjalan Apu kasvoi myös esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen alalla myös tieto-taidon välittäjäksi lähialueella. Suomen puolella yhdistyksen toimitilat sijaitsivat Joensuun Mutalassa ja suuren työn tekivät siellä Joensuussa asuvat venäjänkieliset, monet työllistetyt – Lea Ylitalon ja Veijo Saarelaisen organisoimissa hankkeissa.

 

Upeita ja onnistuneita yksittäistapauksia olivat esimerkiksi niin sanottu Helylä-hanke Sortavalassa, palvelutalo ja Sortavalan turvakodin perustaminen. Rahallisten avustusten ohella talkootyötä tehtiin paljon ja juuri se opetti myös yhteistoimintaa ja lujitti suomalaisten, venäläisten ja karjalaisten keskinäisiä ystävyyssuhteita. Keskeinen toiminnan organisoija oli monessa hankkeessa mukana ollut ja venäjänkieltä erinomaisesti osaava rääkkyläläinen lääkäri Tapio Hämäläinen. Myös Matti Mikkosen rooli Helylä-hankkeessa on ollut aivan viime vuosiin saakka tärkeä.

Solidaarisuustyötä rajan kahta puolta on kirjana tietysti myös poliittinen kannanotto ja osittain tiivis yhteenveto siitä, miten pohjoiskarjalaiset sosiaalidemokraatit hoitivat leiviskänsä kansainvälisten suhteiden alueella – kun se tuli mahdolliseksi! Erilaisista projekteista on ollut sekä hyötyä että opittavaa: aina kaikki ei toki mennyt kuten suunniteltiin. Olin itsekin mukana, tulkin ominaisuudessa, kun muutamaa avustuskuormaa vietiin 1990-2000-lukujen vaihteessa esimerkiksi Petroskoin lastenkoteihin tai Pitkärannan piirisairaalaan – ja luennoimassa kun Sortavalassa järjestettiin Venäjän ja Suomen kansalaisyhteiskuntakehitystä pohtiva seminaari. Niillä reissuilla silmät avautuivat monessa mielessä kun rajanylityksissä sattui yhtä ja toista, varsinkin byrokratia-selvityksiä ja viivytyksiä.

Sosiaalineuvos ja jo edesmennyt kansanedustaja, joensuulainen Erkki Kanerva oli aktivisti-vaikuttaja Karjalan Avun puheenjohtajana vuosina 2001-2010. Hän ja Lea Ylitalo olivat aivan keskeisessä asemassa Matti Mikkosen kanssa. Myös Rääkkylän lääkärin, Tapio Hämäläisen projektit saivat aikaan monenlaista jatkuvaa yhteistyötä Venäjän Karjalan kriisivuosista alkaen. Kaikki he ja monet muut saavat Juha Hämäläiseltä ansaitut kiitokset hyvin taitetun ja kuvitetun tietokirjan loppusanoissa.

 

Aluekehitystä kulttuurin saralla

Eeva Hirvola-Kostamon toimittama Tulipahan tehtyä. Kirjoituksia aluekehitystyöläisen uralta kokoaa yhteen juuri eläköityneen aluekehityspäällikkö Raimo Turusen kirjoituksia eri vuosikymmeniltä.

Turusen kirjoitusten tematiikka koskettelee monia alueita, mutta – koska kirjoittaja on myös elokuvamies ja kriitikko – paljolti elokuvaa. Vuodet 1978-2014 Turunen toimi maakuntalehden elokuva-arvostelijana. Niissä merkeissä itsekin Raimoon törmäsin, ja sittemmin olin hänen elokuvaluentojensa kuuntelijana – ja muutaman kerran tulkkaamassa ja organisoimassa Petroskoin kulttuurimatkojakin elokuvayhteistyön puitteissa. Raimo Turunen kuuluu selvästi “vanhan polven” avarakatseisiin, lukeneisiin ja kirjallis-sivistyneisiin elokuva-arvostelijoihin – aivan kuten hänen seuraajansa, Karjalaisen kriitikko Jussi Virratvuori nykyisin.

 

Raimo Turusen rooli Pohjois-Karjalan kehittäjänä elokuvamaakunnan suuntaan on ollut merkittävä, mutta on häneltä löytynyt energiaa muihinkin osa-alueisiin, vaikkapa musiikin, perinneruuan ja ortodoksisuudenkin saralla. En muuten muistanutkaan, että mies voitti aikoinaan J.H. Erkon novellikilpilun vuonna 1980. Sitä perua ovat Tulipahan tehtyä -kirjan viimeiset upeat novellit! Mahtaako jatkoa seurata nyt eläkevuosina?

Pentti Stranius