EU:n talous- ja Kreikka-kriisin taustalla ovat kaiketi pääosin holtitonta luottoa antaneet saksalaiset ja ranskalaiset suurpankit. Toinen tekijä on taatusti myös huoleton usko loputtomaan talouskasvuun, siis kerskakulutus, tuhlaus ja luonnonvarojen säälimätön riisto.
Onneton Homo Sapiens
On oikeastaan ihmeellistä, että talouskasvun apostoleilla on yhä hegemonia ei vain markkinoilla, vaan myös globaalissa ammattiyhdistysliikkeessä ja jopa monissa EU:n vasemmistopuolueissa. Näin siitäkin huolimatta, että monet tutkimukset ja eri maissa tehdyt väestökyselyt osoittavat yksisuuntaisesti, että ihmisten onnellisuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ei lisäänny tippaakaan, kun tietty palkallinen ”turvallisuustaso” omassa elintasossa on saavutettu.Voi olla jopa päinvastoin: kerskakuluttaja muuttuukin apaattiseksi, avuttomaksi, osallistumattomaksi ja onnettomaksi kansalaiseksi, jonka riittämättämyyden ja tyhjyyden tunne senkun lisääntyy!
Ja toisaalta, ns. ”degrowth”-ilmiö eli suomeksi sanottuna talouskasvun supistaminen tai vähintäänkin kohtuullistaminen on alkanut olla yhä selkeämmin punavihreitten kansalaisaktivistien ja tutkijoidenkin agendalla. Jopa taloustieteen nobelistit Joseph Stiglitz & Amartya Sen ovat olleet jo vuonna 2008 aloitteellisia supistusvaatimuksineen: he ovat miettineet myös uusia mittareita ihmisyhteisöjen hyvinvoinnin ja yhteiskuntakehityksen mittaamiseen. Talouskasvu kun ei takaa välttämättä elämänlaatua, vaan jopa uhkaa pahasti koko maapallon ja köyhempien maiden ekosysteemiä.
Minusta olisikin syytä miettiä, erityisesti vasemmalla laidalla, mitä talouskasvun supistukset pitäisivät sisällään. Olemmeko matkalla kohti niukkuuden yhteiskuntaa – systeemiä, jossa vain tiukka kontrolli ja keskusvallan uudet direktiivit auttavat ihmiskuntaa? Vai voimmeko vapaaehtoisesti ajatella kohtuullistavamme kulutusta?
Kohtuus kaikessa
Pohjois-Karjalassa ”kohtuullistamisesta” on keskusteltu pitkin talvea ja kevättä. Maakunnan kansalaistoiminnan uusi tulokas vuodenvaihteessa 2009-2010 on ollut näkyvästi ns. kohtuusklubi.
Ei uraanikaivoksia -liike ja uraanivastarinta on ollut menneinä vuosina jonkimmoinen kohtuusklubien edeltäjä ja innoittaja. Molemmissa toimivia innokkaita aktivisteja ovat olleet pohjoiskarjalaiset Markku Aho, Kirsti Era, Pauliina Kainulainen, Edo Pennings, Tuomo Tormulainen, Martti Vaskonen ja monet monet muut…
Klubien kokouksissa paikalla on ollut vaihtelevasti 50-100 henkeä. Niissä on kyselty esimerkiksi sitä, mitä tapahtuisi jos palauttaisit päätösvallan itsellesi mainosmiehiltä ja rauhoittuisit. Rajoittaisit omia kulutusriippuvuuksiasi. Henkisesti ja ruumiillisesti voi tulla kylläiseksi niin monin tavoin. Kenties se mitä kaipaat on kohtuus, joka antaa tilaa ajatuksille, säästää energiaa. Kohtuutta on vaadittu myös kulttuurielämään.
Kymmenen kohtuullista vaatimusta
Joensuussa kokoontuneet klubit ovat syventäneet Kolilla joulun alla 2009 luotuja kohtuusteesejä, joiden takana on monenlaisten kansalaisliikkeiden ja yksittäisten kansalaisten verkosto. Teesit, joita jokainen voi miettiä niin kohdallaan kuin yhteiskunnallisessa toiminnassaan kuuluvat:
1.Tarvitaan yhteisiä sitovia rajoituksia kulutukseen. Tulevien sukupolvien pöydästä syöminen on lopetettava.
2.Energian käytön vähentäminen on ainoa mahdollisuus vastata riittävän nopeasti ilmastokriisin haasteeseen. Kulutusta on supistettava oikeudenmukaisesti ja hallitusti.
3.Elämäntavan syvällinen muutos on välttämätön. Pelkkä teknologia ei pelasta.
4.Ydinenergian ja uraanikaivosten tilalle kotimainen, hajautettu ja uusiutuva energiantuotanto.
5.Mainontaa on rajoitettava. Se luo keinotekoisia tarpeita.
6.Paikallisen tiedon tuhoaminen on lopetettava. Kokemusperäistä viisautta tarvitaan ekologisesti kriisiytyvässä maailmassa.
7.Luonnonvarojen kuluttamista on verotettava progressiivisesti.
8.Asevarustelu on lopetettava. Se vie ihmiskunnalta voimavarat ilmastokriisin torjunnasta.
9.Rajallisella maapallolla on luovuttava tavoittelemasta jatkuvaa kasvua.
10.Kohtuus arvoonsa. Se on vapautta kulutusriippuvuuksista.
Joensuun virallinen Öisinajattelija