Aika on ikuista, uni yksilöllistä.
PAKKO NUKKUA. Vai onko?
Kello yleistyi vasta noin 700 vuotta sitten. Sitä ennen tunneilla, työpäivillä ja unijaksoilla ei ollut niin väliä. Nukuttiin kun väsyttiin, yleensä öisin. Kapitalismin, riiston ja kansalaisten alistamisen välineenä kello alkoi olla mittava kahle jo 1600-luvulla. Ensin kaiketi Englannissa, sitten joka puolella. Nukkua ei saanut liikaa: työ kutsui, riistokapitalismi. Työläisen piti tuottaa lisäarvoa, ei nukkua liikaa.
Nukuimme joskus kolmanneksen elämästämme (?). Emme nuku enää. Untamme valvotaan, rajoitetaan, kontrolloidaan. Kapitalismin logiikka on armoton. Kohta kaiketi liika uni kielletään, kemia tai muu teknologia lyhentää unta jo nyt. Kun opimme nukkumaan vähemmän, tuotamme enemmän, ehkä (?).
Amerikkalainen nukkuu enää kuusi tuntia vuorokaudessa, 50 miljoonaa amerikkalaista saa unen päästä kiinni erilaisilla lääkkeillä. Suomessa suunta on sama: uneen pillereillä, hereille piristeillä.
Tarkovski ja uni
Andrei Tarkovski piti elokuvaa musiikin ja runouden välimaaston taiteena. Uni on elokuvan kaltaista: unimaailmassa leikkaukset ja siirtymiset ovat yllättäviä. Alitajunta puhuu ja siirtää meidät minne milloinkin. Mutta juuri uni voikin olla totta, juuri unimaailma todellisempi ja enemmän meistä kertova kuin valve. Tila, jossa muka tiedostamme. Tiedostammeko? Ongelma on se, että emme osaa tulkita uniamme, haaveitamme, muistojamme… sanoi Tarkovski. Carl Jung oli pitkälle samaa mieltä jo paljon aikaisemmin.
Uneni
Uni erottaa meidät todellisuudesta. Kun nukumme, muu maailma ei kuoleennu, vaan jatkuu meistä huolimatta. Vain me koemme nukkuessamme pienen erkaantumisen ja kuoleman tai tajuttomuuden, jolloin aivomme silti suoltavat filminauhaa. Usein omituista, tulkitsematonta, ennustavaa nauhaa– väittävät jotkut. Isäni oli unennäkijä, joka näki enneunen kun olin pikkupoikana kuoleman rajamailla. Selvisin, mutta isä väitti tietäneensä mitä minulle tapahtuu… . Hän näki monia enneunia, jotka toteutuivat. Isäni kuoleman jälkeen olen uskonut uniini, koska yhä näen isäni ja äitini unissani varsin usein. He tulevat ja opastavat useimmiten kriisihetkillä, käsittääkseni, vaikka ohjeita ja tilanteita on vaikea tulkita. Emme me uniamme ymmärrä…ja se on suuri puute.
Näen usein unia, joissa olen eksyksissä, labyrinteissä, Pietarin tuntemattomissa esikaupungeissa – silloin kun olen muutenkin elämässäni pihalla, eksyksissä. Unissa myöhästyn aina, kuten elämäni ratkaisuissa. Uneni kertovat missä mennään. Uskon niihin.
Unen riistäjät
Jonathan Crary ( Novaja Gazeta) väittää, että kapitalisti on alkanut riistää jopa uneni.
Systeemi ei anna minun nukkua, koska nukkuessani tuotan tuskin mitään, toki uusinnan työpanostani levätessäni, mutta ketä se kannattaa, selkänahastani pitää ottaa kaikki irti. Unta pitää siis kontrolloida kapitalismin näkökulmasta
Uni on silti tätä nykyä ihmiselämän harvinainen vapauden valtakunta. Kun nukun, olen vapaa enkä kenenkään armoilla. Paitsi?
Veikkaan että kohta siru tai kemia voi määrittää uneni(kin). En saa nukkua liikaa, en saa unelmoida, en ehkä nähdä uniakaan. Nekin määritellään, ainakin aika, minkä olen unessa, kenties uneni laatukin. Jonathan Crary kysyy aiheellisesti:
”VIEDÄÄNKÖ KOHTA JO UNIKIN?”
ks. WWW.MONDEDIPLO.FI
ÖISINAJATTELIJA