Hyviä uutisia VENEPAKOLAIS-rintamalta. Brysselissä on paneuduttu ongelman ytimeen yli yön kestäneessä parlamentin ja komission yhteisistunnossa. Öisinajattelija seurasi istuntoa suorana ja raportoi nyt ensimmäisenä valveilla olleena (tosin perussuomalaisten toimimies kankaanniemen naisasiat veivät aikansa, koska Öisinajattelija seuraa globaaleja tapahtumia laajalla skaalalla eli pensselillä).

 
Niin, EU on keksinyt pätevän ratkaisun Afrikasta Eurooppaan pyrkivien maahanmuuttajien suhteen. Ongelman hygieniapuoli on nyt pääosin hoidettu kaikkia osapuolia tyydättävällä tavalla, ilman hajuhaittoja, joista raportoitiin jo keväällä Maltalla, pankkiirien veroneuvottelukokouksessa, josta sain tietoja Teiniliiton aikaisemn ystäväni, toveri Björn Wahlroosin öisellä soitolla – hän mielellään informoi vanhoja tovereita ennen muuta mediaa…

 

Vastaan ovat tässä pakolaisongelmassa tulleet pyyteettömästi muun muassa muoviteollisuuden yrittäjät ja toisaalta jalkopäässä Korsikan hautaustoimistot omalla panoksellaan.

 

1) Kestomuovista valmistettavien ruumissäkkien tuotantoa on nyt lopultakin päätetty tehostaa. Firma, joka ei halua nimeään julkisuuteen, väittää pystyvänsä tuottamaan jopa 10 000 uudentyypistä säkkiä per vrk. Se on myös luvannut palkata Välimerestä hukkumisesta selvinneitä maahanmuuttajia jopa 50 kpl riskimpiä  toimimaan ”pakkaajina” ja ”hautajaisurakoitsijoina” – merkittävä työllisyysnäkökulma, jota EU on päättänyt tukea 50 dollarin per kk -ansiotasolla per pakkaaja, hautaansaattajille hieman vähemmän, koska työ ei vaadi suurempaa ammattitaitoa, 30 per  hlö per kk.

 
2) Myös hautaustoimisto ”Cosa Nostra via Korsika”, jolla on ollut vähemmän toimintaa viime aikoina, koska mafia-hautaukset italialaisten yrittäjien kohdalla toimitetaan jo pääsääntöisesti Amerikan mantereella, on luvannut tulla mukaan venepakolaisten auttamiseksi hautaan. Cosa Nostra on tilannut saksalaiselta alihankkijalta Auschwitsistä uudentyypin kammion, jossa helposti palavasta kestomuovista valmistettuja jätesäkkejä sisältöineen voidaan polttaa jopa 1000 ruumissäkkiä vrk. Tähän on päästy suomalaisen Nokian kehittämällä pikapolttomenetelmällä, jota on ennen käytetty käytöstä poistettujen kännyköiden hävittämisessä, osin kokeiltu myös Syyrian sodassa erilaisten muovijätteiden pikahävityksessä. Tästä on veikattu Nokialle uutta brändiä ja miljoonatuloja, josta esim Suomen tuleva hallitus on säästö- ja leikkauskysymysten valossa innoissaan. Hallitus tiedottaa asiasta vielä tänä iltana, olkaa kuulolla: ”Rahnaa se on pienikin tulo”, myhäilee tuleva valtionvarkausten ministeri Timofei Soinikoff.

Öisinajattelija

t