Käväisimme keskiviikkona 18.2. karjalaiskirjailija Arvi Pertun kanssa Kuopiossa. Visiitin tarkoitus oli vetää Kuopion Venäläisen kulttuuriviikon yleisötilaisuutta, jonka teema oli muotoiltu kysymykseksi ”Onko Venäjä umpikujassa?”. Kirjastoon oli kokoontunut keskustelevaa porukkaa ihan reippaasti. Monenlaista sanailua jos väittelyäkin käytiin, niin politiikasta, kulttuurista kuin kirjallisuudesta. Välistä keskustelu livahti myös rapakon taakse, Naton ja Amerikan rooliin globaalissa maailmassa…

 

Venäjän Aika 1 / 2015

Alkuviikosta luin Venäjän Aika -lehteä (1 / 2015), jonka sivuilta saa suht kattavan suomenkielisen tietopaketin Venäjän nykyongelmista. Päätoimittaja Aleksander Borodavkin on otsikoinut pääkirjoituksensakin melkoisen raflaavasti – ”Täydellinen umpikuja”.

Borodavkin perustelee otsikkonsa monelta kantilta.
Venäjä on joutunut Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan separatistien tukemisen vuoksi melkoiseen globaaliin ja kaikenkattavaan kriisiin: ”Krimistä ja Novorossijasta on tullut Venäjälle häntä, joka vakavasti heiluttaa koiraa ja uhkaa Venäjän hyvinvointia”. Sota on julmaa ja pakolaisongelma sekä taloudellinen että sosiaalinen. Se on saavuttanut miljoonaiset mittasuhteet eivätkä kaikki itäukrainalaiset ole välttämättä aina tervetulleita Venäjän rajaseudun köyhiin pikkukaupunkeihin.

Ruplan romahdus, talouspakotteet ja öljyn maailmanmarkkinahinnan jyrkkä pudotus eristävät Venäjää entisestään. Maa joutuu keksimään keinoja noustakseen upottavasta suosta. Investoinnit ja haaveet teknologiayhteistyöstä lännen kanssa ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Venäjän on pakko panostaa omaan tuotantoonsa ja ”syödä” alkuvaiheessa myös rahareservejään. Presidentti Putin on vielä ylivoimaisen suosittu, mutta pudotus pilvistä voi tulla äkkiäkin. Jo nyt kansa taivastelee esim kohoavia peruselintarvikkeiden – liha, kala, juusto, hedelmät, vihannekset – hintoja. Myös Venäjän oma elintarviketeollisuus on nostanut hintoja tavan takaa.

 

Umpikuja kulttuurielämässä

Myös kulttuurielämä ja venäläinen intelligentsija ovat ahdingossa – ja porukka jakautunut. Osa tukee suurvaltapolitiikkaa, osa on enenevässä määrin kääntänyt selkänsä Putinille. Moni tuntee jääneensä lähimain yksin ja joutuu navigoimaan vastatuuleen ”patriotismin”, nationalismille pahasti lemahtavan yltiöisänmaallisuuden virrassa, missä propagandalle ja disinformaatiollekin on muotoutunut valitettavan näkyvä rooli.

Historian mutkat pistetään suoriksi ja uudenlainen sensuuri leviää kulttuurielämässä, esim elokuvataiteessa ja kirjallisuudessa. Ns. sisäinen miliisi, itsesensuuri pyritään herättelemään henkiin ”putinilaisessa” kulttuurielämässä vähän samaan tapaan kuin Leonid Brezhnevin stagnaatiovuosina (1964-82). Viimeisten sadan vuoden aikana venäläinen kulttuuri-intelligentsija on toki tottunut monenlaisiin vaiheisiin – ja joutunut usein myötäilemään vallanpitäjiä. ”Yhteiskunnan omantunnon” rooli sillä on silti säilynyt vastoinkäymisissäkin, jopa terrorin ja hurjemmankin sensuurin vuosina. Käsikirjoitukset eivät pala. Niinpä uskon vahvasti niin perinteiseen venäläiseen luovaan älymystöön kuin nuoreen nousevaan kielitaitoiseen ja avarakatseiseen sivistyneistöön! Se ei ole vielä viimeistä sanaansa sanonut. Vastarannan kiisket vasta heräilevät…

Valitettavasti Ukrainan tilanne osoittaa taas kerran, että jokaikisen sodan ensimmäinen uhri on totuus. Se sorvataan puolin ja toisin sellaiseksi, että omat toimet oikeutetaan ja viholliskuva on mustavalkoinen. Näin on käynyt Ukrainassa ja koko Venäjälläkin, missä ihmisuhrien ja siviilipakolaisten valtava määrä aletaan tajuta vasta nyt. Humanitaarinen apu ja YK:n väliintulo tuntuvatkin ainoalta oikealta hätäratkaisulta ennen kuin rauhanneuvottelut kunnolla käynnistyvät.

Öisinajattelija