Orbanismia Suomessa

Ahdasmielinen Unkari alkaa olla Suomessa kova sana. Meille on hivutettu eriarvoistamista tieten tahtoen ja mallin mukaan. Minkäkö sille voi, että maailma nyt ta...

Luovutaan turkistarhauksesta

On aika puolustaa maaseutua paikkana asua, paikkana kasvaa ja paikkana tehdä töitä siten kuin sivistysvaltiolle sopii. Yhteiskunnan sivistyneisyys mitataan sil...

Oppi-isiä ja peesaajia

Kun asia-argumentit on käytetty loppuun, kykenemättömyyksissä käydään henkilökohtaisuuksiin. Niin on käynyt nyt kahdella samanhenkisellä vaikuttajalla joko tois...

Isot kuviot kunnissa

On väitetty, että kevään kunnallisvaalit ovat todellisuudessa eduskuntavaalit. Niissä äänestetään aatteesta, voitetaan keskusta ja kaadetaan hallitus. Äänestys...

Uusi DDR

Miten syvälle ihmisyksilön arkiseen elämään luikertaa lonkeronsa yksinvaltaisesti hallittu, epädemokraattinen valtio? Tämän tapahtuman kuvaa elävästi ja tarkas...

Ajavat demokratiaa tiehensä

Seinäjokelainen vasemmistovaltuutettu on Facebook-kirjoituksessa huolissaan väkikadosta kärsivän Etelä-Pohjanmaan vetovoiman puutteesta. Hän poimii muutaman vii...

Taas pääsee kiusaamaan

Ensimmäinen varapuheenjohtaja Riikka Purra on järkevän roolissa perussuomalaisissa. Hän sanoo, että hän vastustaa maahanmuuttoa, kun se on kallista suomalaisill...