Elon taipaleella tuolloin tällöin silmiini ja käsiini on osunut jonkin kirjaston lehtilukusalissa tai jonkun toverin pöydällä pienlehti. Tässä juuri kohtasin Pikajalka-lehden, pyörävanhusten äänenkannattajan.

Minä itse olen omistanut polkupyöriä 1960-luvulta saakka, mutta myös autoja kymmeniä vuosia ja lentokoneilla olen matkustanut paljon. Koska hyvin harvoin olen polkenut työ- tai kauppamatkoja pyörällä, puolustaudun sillä, että en ole syönyt lihaa liki kahteenkymmeneen vuoteen. Vähän pyöräilevänäkin kuitenkin ymmärrän vähän myös vanhoja pyöriä ja aatteen palosta niitä polkevia, vaikka polkisivat lihan voimalla.

No mutta, tätähän kautta pääseekin sujuvasti elämän tarkoitukseen. Alkaako parannus itsestä vai onko järkevää todeta, että kun maailma on niin huono paikka, ei yhden kannata edes yrittää? Miksi suomalaisen pitäisi elää maapalloa säästäen, kun kerran suurten maitten asukkaat eivät välitä vaan saastuttavat surutta?

Pyöräily on ympäristöteko. Parannus lähtee itsestä. Jos yksilö ei tee parastaan, maailman käy kalpaten. Siinä se: itsestä alkava parannus on elämän tarkoitus.

Pikajalkalaiset levittävät vuodesta toiseen tietoisuutta terveestä suhtautumisesta kulkemiseen. He tekevät pyyteettä talkoohengessä valistustyötä maailman pelastamiseksi.

Pyörävanhusten lehti on yksi, mutta kaikki elämää pyhittävät, pyyteettä kokoon raadetut julkaisut ansaitsevat huomion ja kunnioituksen. Pienistä virroista syntyy elämän meri.

Pikajalka on polkaistu ja hiottu painokoneista jo 50 numeron verran. Nykyisin lehti ilmestyy kahdesti vuodessa. Kokemuksesta tiedän, että on tarvittu paljon hikeä ja kyyneleitä. Totta maar mukaan mahtuu myös ilon kyyneleitä.

Perussuomalaiset, jotka ajattelevat, että suomalaisten ei ole mieltä osallistua ilmastotalkoisiin, koska suomalaisia on niin vähän, ajattelevat tietenkin myös, että pyörälehteä ei kannata punnertaa niiden, jotka ajavat eniten pyörällä, vaan niiden, jotka eniten saastuttavat autoillaan. Ne, jotka eivät kuuna kullan valkeana suostuisi hypähtämään pyörän satulaan tai käyttäisi rahvaanomaisesti yleisiä kulkuneuvoja, vaan ajavat pienenkin välin saastuttavalla kaupunkimaasturilla, ovat velvollisia tuskailemaan, mitä juttuja saataisiin seuraavaan Pikajalkaan.

No, ei se näin mene. Tässä maailmalla on niitä, jotka kantavat vastuuta ja niitä, jotka eivät kanna.