– Huhhuhhuijaa!

Olen taas kylvyssä.

– Ihanaa!

Yritän saada veden 41 asteiseksi. Samaksi kuin Pärnun Tervis -kylpylähotellin japanilaisessa altaassa. Hieman polttava ja hikoiluttaa aluksi, mutta oluen kanssa täydellinen.

Tänään on keskiviikko. Ylihuomenna on lähtö Padasjoelle. Oikeastaan vain hyvä, ettei ole kavereita. Tulisivat vain kateelliseksi, jos kertoisin heille. Mitäköhän Klasu ja muut ajattelee musta? Onkohan se kiusallista? Jos he haluaisivat pikeminkin rentoutua kuin tutustua uuteen tyyppiin. Uusi tyyppi jännittää aina. Minua jännittää. Ainakin se jännittää, että he huomaavat, että olen yksinäinen. Vähän omituinen tai sulkeutunut. Olen niin hidas, että en ehdi muodostamaan ajatuksia sanoiksi, kun keskustellaan. Se jännittää, kun he huomaavat, että olen niin hiljaa. Että miksi olen hiljaa? Eikö minua kiinnosta heidän juttunsa ja enkö halua sanoa omaa mielipidettä ja kuulla, mitä mieltä he ovat mielipiteestäni. Mutta kun en ehdi! Ajattelen niitä näitä, puolinaisia ajatuksia, tunnelmia, jotain tuttua sieltä täältä, mutta en ihan tarkkaan osaa sanoa mistä tuttua.

Ei sellaisia voi alkaa kertomaan ainakaan vieraille ihmisille. Se vasta olisi omituista. Kun ei ole sanoja, millä puhua. Onneksi pelataan pokeria.

No, se on sen ajan murhe. Avaanpa oluen. Helsingin panimon portteria.

– Aah!

Aikamoista, että ylihuomenna olen Klasun, Paavon, Pirjon ja Pirkon kanssa samassa pöydässä. Onpa hyvää tämä portteri. Elämä on ihanaa.

Mitäköhän se Klasu tuumi siitä, että mulla ei ole tyttöystävää ja että en harrasta mitään urheilua? Klasu on itse ollut aikamoisen ankara itselleen. Siinä 12 vuotta politiikassa hän kirjoitti, että ollessaan eduskunnan punttisalilla hän ajoi kuntopyörää ja luki samalla jotain papereita tai kirjallisuutta. Onkohan tullut hellemmäksi itselleen sydänleikkauksen jälkeen?

Millainenkohan peluri Klasu on? Entä Paavo, Pirjo ja Pirkko?

Ajattelen aivan liikaa.

Teen mindfullness -harjoituksen.