Blogisarjan aiemmissa osissa olen kertonut, miten julkeaa oli aikanaan laulaa työväenlauluja. Työväenlauluja laulaessaan laulaja julkisesti kertoo haluavansa muutosta vallitsevaan yhteiskuntaan. Se vertautuu nykypäivään, kun yksittäinen ihminen omalla nimellään kirjoittaa someen myönteisesti maahanmuutosta. Voi olla varma, että siitä saa päälleen melkoisesti lokaa, maalitusta, ja kovistelua.

Oma piirrokseni Knut Kankaasta

Työväenlauluja vastaan hyökkäsivät 30-luvulla erityisen hanakasti fasistiset liikkeet kuten Lapuan Liike ja IKL. Vastaavasti somessa kovimpia maalittajia ovat äärioikeiston edustajat. Nämä hyökkäykset edustavat ilmiötä, jota kuvataan kirjassa Suomalaiset fasistit (Silvennoinen, Tikka & Roselius, 2016). Ilmiö on järjestelmällinen muutoksen vastustaminen, jonka äärimuoto on fasismi. Tämä ilmiö sai alkunsa valistuksen ajan vastavoimasta vastavalistuksesta 1700-luvulla. Äärimuoto fasismi alkoi varsinaisesti ensimmäisestä maailmansodasta ja Suomessa sisällissodan jälkeisestä ajasta.

Kirjassa Knut Kangas, työväen muusikko porvarillisessa Suomessa (Merja Hurri, 1986) kuvataan Kankaan elämänvaiheita. Kangas oli ennen kaikkea muusikko: kuorojen ja orkesterien johtaja ja säveltäjä. Mutta hän oli myös työväenliikkeen ja työväenlaulujen puolestapuhuja. Knut Kangas sävelsi lähes 50 laulua, joista noin neljäsosa oli aatteellisia työväenliikkeeseen kuuluvua. Knut Kankaan ehkä merkittävin tuotos työväenlauluperinteeseen oli Taistojen Tiellä -kappaleen sanoitus. Knut Kangas olikin taitava kynänkäyttäjä.

Knut Kangas ja aatteellisuus

20- ja 30-luvuilla suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi syvä kuilu työväenliikkeen ja muun yhteiskunnan välillä. Sisällissodan välirikko ”punaisen” ja ”valkoisen” Suomen välillä johti myös työväenliikkeen kulttuuritoiminnan eriytymiseen omaksi osakulttuurikseen. Vuonna 1920 työväen kuorot ja soittokunnat perustivat oman keskusjärjestön, Suomen Työväen Musiikkiliiton. Työväen Musiikkiliiton tilaisuuksissa esitetty musiikki oli valtaosiltaan poliittisesti neutraalia. Tähän aikaan ei vielä tunnettu käsitettä työväen musiikki ja koko siihen liittyvä kulttuuri oli vielä kehittymässä. Sekin oli jo saavutus sinällään työväenliikkeelle, että oli ylipäänsä olemassa työväestön omia kuoroja ja soittokuntia. (Hurri, 1986, s. 57 – 58 ja 63)

Työväenlaulua laulamassa

Kangas kirjoitti aikanaan ahkerasti Työväen Musiikkilehteen ja oli ensimmäisten joukossa vaatimassa aatteellista sisältöä kaikilta musiikkiryhmien lauluilta. Häntä ärsytti, että kuorot esittivät kappaleita, joiden teksti oli ristiriidassa työväenliikkeen aatteellisten päämäärien kanssa. Hän kirjoitti Työväen musiikkilehteen vuonna 1936 seuraavasti: (Hurri, 1986, s. 63)

”Jos heitämme kysymyksen: minkälaista musiikkia tulisi työväenjärjestöjen esittää, voisimme jonkinlaisena yleismääritelmänä sanoa, että sen pitäisi kulkea johdonmukaisesti työväenliikkeen ohjelman kanssa, ainakin mitä vokaalimusiikkin tulee, siis laulumuodossa. Sen ei tarvitse, eikä saakaan olla pelkkää tendenssimäistä ruikutusta vastustajaa kohti, ei myöskään jankuttavaa ruikutusta ankeista oloista, joista jokainen laulaja, kuin myös suurin osa kuuntelijoistamme, on jokahetkisellä painajaisella kyllin vaivattu.”

Kangas asettui selkeän kielteiselle kannalle maanpuolustushenkisen ja uskonnollisen musiikin esittämisessä työväenorkesterien tilaisuuksissa. Hän kirjoitti tähän samaiseen vuoden 1936 Työväen musiikkilehden numeroon seuraavasti: (Hurri, 1986, s. 63)

”Sotalaulut voimme jättää niiden monien, tykkimiesten harteilla ylläpidettävien järjestöjen ja yksityisten hoilattaviksi, joilla on aseenkantolupa. Samoin uskonnolliset veisut, köyhälistö almuilla huohottaivien kirkkokuorojen hoivaan, jotka kyllä hoitavat nämä asiat ilman meidän vaivaisten syntisten apua.  – Edelleen, kun kukin puolue on, kuten tunnettua, karsinoitunut omien tunnustähtiensä alle, voimme jättää isänmaa-hurraukset IKL:n ja sen armoitetussa vanavedessä purjehtiville sinimustille ym., joita nämä huvittavat. Meidän lauluohjelmistoon jää vielä ilman näitä monet kaiken olevaisen eri elämykset, monine vaihteluineen ja muotoineen kuultaviksi ja luonnehtimiseksi.”

Knut Kankas työväenorkesterien johtajana

Knut Kangas aloitti orkesterinjohtajana Oulun työväen näyttämössä vuonna 1921. Oulun työväen näyttämön pahan taloudellisen kriisin takia Kangas siirtyi Vaasan työväenyhdistyksen palvelukseen vuonna 1926.

Kesällä 1929 Vaasassa syntyi useita yhteenottoja työväenjärjestöjen ja lapuanliikkeen kannattajien välillä, muun muassa SAK:n järjestämän Punaisen päivän yhteydessä. Tuolloin poliisi puuttui myös ensimmäisen kerran  suoraan yksittäisten musiikkiryhmien esityksiin keskeyttämällä Poutun pojat -nimisen kisälliryhmän laulun. Elokuussa 1929 murtauduttiin Vaasan työväenyhdistyksen torvisoittokunnan harjoitushuoneeseen ja kaikista nuottikirjoista revittiin irti oikeistopiirejä erityisesti ärsyttäneen Vapaa Venäjä -marssin nuotit. Kangas totesi samana syksynä, että on vaikeaa löytää laulua, joka kaikkia kuulijoitamme edes osaksi tyydyttäisi ja että ohjelmisto on kutistunut pelottavan suppeaksi. (Hurri, 1986, s. 27)

Tärkeä työväenlaulu meneillään

Maaliskuussa 1930 joukko lapuanliikkeen kannattajia hyökkäsi työväenyhdistyksen omistamaan kirjapaino Työn Äänen kimppuun ja särki sieltä painokoneet. Heinäkuussa 1930 viranomaiset sulkivat Vaasan työväentalon juhlassalin ja kokoushuoneet, jolloin talon toiminta käytännössä lakkasi. Syyskuun lopussa Vaasan työväenyhdistyksen toiminta kiellettiin kokonaan ja talo suljettiin. Syynä oli muodollisesti se, että viranomaiset olivat löytäneet etsinnöissä talon eri puolilta piilotettuina kommunistista kirjallisuutta ja aseita. (Hurri, 1986, s. 27)

Knut Kangas siirtyi syksyllä 1930 takaisin Ouluun, työväenopiston orkesterin kapellimestariksi. Koko 30-luvun oikeistolaistuminen ja isänmaallis-radikaalisten liikkeiden vaikutukset näkyivät selvästi myös työväenliikkeen musiikkitoiminnassa. Kommunististen järjestöjen lakkauttaminen karsi Työväen Musiikkiliiton jäsenkunnasta pois yhteensä 60 musiikkiyhdistystä. Vuonna 1934 opetusministeriö asettikin liiton valtionavulle ehdon, jossa määrättiin kaikki työväen musiikkiliiton julkaisema materiaali valtion säveltaidetoimikunnan tarkastettavaksi. Muille musiikkijärjestöille ei asetettu vastaavaa ehtoa. (Hurri, 1986, s. 33)

Työväen orkesterin kapellimestareina oli tuohon aikaan paljon sitoutumattomia orkesterinjohtajia, koska työväenliikkeellä ei ollut omasta takaa riittävästi koulutuksen saaneita muusikoita. Tuohon aikaan näiden sitoutumattomien orkesterinjohtajien asema muodostui tukalaksi, koska heitä alettiin painostaa. Esimerkiksi Helsingin Työväenyhdistyksen sekakuoron johtaja Eino Linnala erotettiin tämän takia IKL:n äänenkannattaja Ajan Suunnan musiikkiarvostelijan tehtävästä. Linnala kertoi myös, että häntä oli painostettu olla soittamatta Internationalea. Lopulta Linnala erosi itse sekakuoron johtamisesta. Samoista syistä erosi myös toinen kuoronjohtaja Eino Rautio. (Hurri, 1986, s. 33)

Taistojen tiellä

Heinäkuussa 1934 Kangas valittiin Helsingin työväenorkesterin sekakuoron ja työväenorkesterin johtajaksi Raition ja Linnalan paikalle. Kangas kutsuttiin virkaan ”omana miehenä”, jonka työväenhenkisyyteen voitiin luottaa. Vuonna 1935 Kangas esiteltiin Suomen Sosiaalidemokraatin lukijoille lähinnä ”miehenä, joka ei pelkää johtaa Kansainvälistä”. (Hurri, 1986, s. 35 – 36)

Vuonna 1934 Suomen sisäasiainministeriö antoi määräyksen, että Kansainvälisen laulaminen ulkona oli kielletty, ”mikäli sen arvellaan johtavan epäjärjestyksiin”. Laulun soittaminen sitä vastoin oli Suomen Sosiaalidemokraatin tulkinnan mukaan sallittua, samoin laulaminen sisätiloissa. (Hurri, 1986, s. 35)

Vuonna 1938 Kangas siirtyi vielä Kuopion Työväen Musiikkiyhdistyksen  kapellimestariksi. Hänen terveytensä oli alkanut kuitenkin horjua pahenneen astman vuoksi.  Hän kuoli vuonna 1941.

Knut Kankaan merkitys tähän päivään

Knut Kangas oli kiistatta oman aikansa merkittävä työväen musiikkikulttuurin vaikuttaja ja edistäjä. Hän oli taitava ja lahjakas muusikko, joka pätevöityi suurimpien työväenorkesterien johtajaksi. Hänellä oli myös aatteellista paloa ja kirjallista lahjakkuutta luomaan Suomeen omintakeista työväen musiikkikulttuuria. Se vaati sekä tinkimätöntä linjanvetoa omien orkesterien ohjelmistovalinnoissa että vaikuttamista lehtikirjoitusten avulla yleiseen mielipiteeseen. Siis yleiseen mielipiteeseen työväen musiikkikulttuurin asemasta ja oikeutuksesta yhteiskunnassamme.

Knut Kangas oli ihminen, joka oli luomassa työväelle paikan ja tilan, jossa oli mahdollista sanoa ääneen soiton ja laulun avulla, että haluamme muuttaa yhteiskuntaa oikeudenmukaisemmaksi paikaksi työväestölle. Paikka oli konserttisalit, jossa oli varsin turvallista ottaa tällä tavalla kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä aktiivisena toimijana että kuuntelijana ja katsojana.

Samalla tavalla tarvitsemme somessa paikkoja, jossa tavallisten ihmisten on turvallista ottaa kantaa nyky-yhteiskuntamme polttaviin kysymyksiin kuten maahanmuuttoon, rasismiin, ilmastonmuutoksen torjumiseen, seksuaalivähemmistöjen asemaan ja sukupuolten  väliseen  tasa-arvoon. Tällaisia paikkoja onkin aktiivisten ihmisten ja ryhmien, nykypäivän Knut Kankaiden, takia tullut. Tällaisia ovat muun muassa Silakkaliike, Joukkovoima keskustelee, Rasmus, Olen duunari – vastustan rasismia.

Sanat Knut Kangas