Pääomaverotus ja ennen muuta osinkotuloverotus tulee korjata seuraavalla hallituskaudella niin, että erillisestä pääomaverotuksesta luovutaan. Hallitusohjelmassa tulee sopia laajapohjaisen veroremonttityöryhmän perustamisesta. Veroremontti tulee ottaa mukaan sosiaalipoliittisiin uudistuksiin.

Osinkotuloverotus suosii niitä yrittäjiä, joiden yritysvarallisuus on suuri tai joilla on mahdollisuus kartuttaa yrityksen varallisuutta tai varaa sijoittaa omaisuuttaan yritykseen. Esimerkiksi sijoitusomaisuuden sijoittamisella listaamattomaan osakeyhtiöön yrittäjä voi saada huomattavan veroedun.

Uudet työpaikat luodaan useimmiten pienissä yrityksissä. Yhä enenevässä määrin työntekijät työllistävät itse itsensä. Verotuksella pitäisi tukea itsensä työllistäviä sekä pienten yritysten yrittäjiä.

Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkotulon verottamisessa verotuksen perusteena ei pitäisi miltään osin käyttää yhtiön varallisuutta. Osinkotuloja tulisi verottaa saman verokannan mukaan kuin ansiotuloja verotetaan. Ennen muuta pienten yritysten yrittäjät ja itsensä työllistävät kärsivät osinkotulojen erillisverotuksesta.

Erillisverotusta hyödyntävät suurten listaamattomien osakeyhtiöiden yrittäjien ohella myös palvelusektorilla toimivat yrittäjät, kuten asianajajat, lääkärit, konsultit, hoiva-alan yrittäjät ja niin edelleen. Osinkotulojen erillisverotuksesta hyödyn ottaa vain osakas. Erillisverotuksen ei ole näytetty hyödyttävän esimerkiksi maamme kilpailukykyä.

Pääomatulojen erillisverotuksella on menetetty vuosittain miljardien eurojen verotulot. Viime hallituskaudella menetys kompensoitiin muun muassa palkansaajiin kohdistuneilla mittavilla leikkauksilla.

Nyt kun Keskustapuolue on vapautumassa Sipilästä ja Berneristä ja kun puolueella on tarve palata Alkiolaiseen politiikkaan, sen olisi syytä tarttua Vasemmistoliiton ajamaan veroremonttiin.