Pääministeri opettelee vasta politiikan perusasioita eikä se voi olla hyväksi kenellekään.

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen heräsin täydessä käynnissä olevaan uutispäivään. Pääministeri Juha Sipilän kerrotaan painostaneen Yleisradiota, joka on uutisoinut Talvivaaran kaivoksen rahoittamiseen liittyvistä jääviysepäilyistä. Yleisradion kerrotaan taipuneen painostuksen alla ja hyllyttäneen painostusta koskevat uutiset sekä estäneen asian käsittelyn useissa ohjelmissa. Toimittajaa uhattiin potkuilla ja päätoimittaja vetosi siihen, ettei asia nyt niin merkittävä olekaan.

Ylen toiminta on lehdistönvapauden kannalta ongelmallista, onpa painostus vaikuttanut päätökseen tai ei. Tilanne kuitenkin näyttää siltä, että painostus tehosi, ja on vaikea uskoa, että Ylen johto ottaisi tietoisesti tällaisen uskottavuusriskin kannettavakseen ilman, että vaakakupissa oikeasti on yhteistyösuhteet pääministeripuolueen kanssa. Parasta olisi, jos Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen puhdistaisi pöydän eroamalla tehtävästään.

Prosessikaavioiden kääntöpuoli

Toinen, vähintään yhtä kiinnostava, puoli tapahtumissa on pääministerin toiminta. Hän näyttää jatkavan johdonmukaista linjaansa huonoilla mediataidoillaan ja poliittisella amatöörimäisyydellä.

Ylen toimittajan painostaminen ei ole ainutlaatuista pääministerille. Suomen Yrittäjien julkaisujen toimittaja sai potkut, kun Sipilä tuohtui lausuntojensa uutisoimisesta. Syyskuussa hän heitti – todennäköisesti tyhmyyttään – vitsiä tiedotusvälineiden sulkemisesta.

Sipilä välitti Ylen Salla Vuorikoskelle kansalaispalautteita, joissa häntä ilmeisesti syytettiin vilpillisyydestä. Vilpittömästi toimineen pääministerin luulisi osaavan vastata palautteisiin ilman toimittajaa.

Talvivaara-uutisissa Sipilä on vedonnut siihen, ettei hänen sukulaisiaan saisi vetää lokaan hänen asemansa vuoksi. Vaatimus on naurettava ja yrittää kääntää huomion pääministerin jalouteen ja tunteisiin, mutta paljastaa ehkä samalla jotain hänen harkintakyvystään.

Herkkänahkaiseksi syyttäminen on yleinen tapa häpäistä kiusattuja, mutta pääministerin tapauksessa kyvyttömyys suhtautua kansalaispalautteeseen ja kohtaamaansa kritiikkiin eivät ole vaaditulla tasolla. Jos kohtuuton säikähtäminen sukulaisten maineesta on aitoa, osoittaa sekin, miten valmistautumaton Sipilä on tehtäväänsä ollut.

Keskustajohtajalle on luotu politiikan ulkopuolelta tulevan johtajan, pelastajan, imagoa. Prosessikaavioiden kääntöpuolena on se, ettei Sipilällä politiikan kuokkavieraana taida olla hajuakaan siitä, millaista on demokratian johtaminen ja mitä asioita johtaja voi itse hallita. Suhteellisuudentajuttomiin, lapsellisiin valtiaisiin on yritysmaailmassa totuttu, mutta demokratiassa heidän toimintansa on tapana nostaa esiin.

Sipilä tuskin eroaa tehtävästään näiden tapahtumien seurauksena, vaikka viisainta se olisi – hänen itsensä kannalta. Politiikan perusasioiden opiskelu pääministerinä ei tee hyvää tehtävän hoitamiselle eikä varmasti ihmiselle itselleen.

[Kirjoitusta voi kommentoida Facebookissa tai sähköpostitse. Kuva: Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia]