Ilmeisesti haudatun ja kuopatun alkoholilainsäädännön uudistamisen yhteydessä kauhisteltiin mm. sitä, että nelosoluen tuleminen kauppoihin aiheuttaisi arviolta 150 ylimääräistä, alkoholin käyttöön liittyvää kuolemaa. Huomiota on herättänyt myös se, että tämä lopulta kuitenkin aika pieni uudistus riitti herättämään Keskusta omatunnon, vaikka se ei herännyt Kikyjä ja leikkauksia tehdessä.

Omatunto olisi voinut myös herätä silloin, kun tehtiin terveydenhuoltolain uudistusta. Tämän uudistuksen myötä moni pienempi sairaala on menettämässä leikkaustoiminnan ja yöpäivystyksen. Muutosta perusteltiin mm. potilasturvallisuuden parantamisella.

On aika irvokasta puhua turvallisuuden parantamisesta, kun saman lain myötä kiireellistä apua tarvitsevan henkilön matka avun luokse kasvaa kymmeniä, jopa satoja kilometrejä.

Jos alkoholilain uudistamista vastustaa arviolta 150 ihmisen vuosittainen kuolema, niin kuinka voi kannattaa lakia, jonka seurauksena menetämme satoja, ehkä tuhansia henkiä vuodessa?