Pääkirjoitustoimittajat ja politiikan eliitti ovat tuoreinta hallituskriisiä tulkitessaan suoriutuneet vaihteeksi kohtuullisesti. Yksi toistuva, ärsyttävän holhoavaan sävyyn esitetty huomio on kuitenkin ollut, että Halla-ahoa on syytetty naiiviksi. Politiikan amatöörejä on isällisen tietävästi varoiteltu poliittisista selkävoitoista ja kehotettu ottamaan opiksi. Väitän, että Halla-aho kannattajineen ei toimisi toisin, jos saisi yrittää uudelleen.
Halla-ahon taktiikkaan kuuluu inspiraationa toimiminen. Hän tietää hyvin, että hän on monelle esikuva, jonka seuraajat suorastaan odottavat häneltä vinkkejä päästäkseen noudattamaan niitä. Hän maalittaa vastustettavat ja kannatettavat henkilöt, ja seuraajat hoitavat itse tarvittavan koordinaation ja valitsevat keinot. Halla-aho käytti Jyväskylän puoluekokouksessa hänelle tunnusomaiseksi käynyttä äänestyssuosituslistaa. Tavoitteena oli henkilövalintojen kautta vahvistaa Perussuomalaisten muuttumista kokoavasta oikeistopopulistisesta puolueesta jyrkemmäksi oikeistoradikaaliksi puolueeksi. Halla-aho itsekin on myöntänyt ennakoineensa tämän karkottavan vanhoja toimijoita kansanedustajia myöten.
Oikeistopopulistinen liikehdintä on kasvanut niin laajaksi, että sen sisältä aletaan entistä laajemmin tunnistaa toisistaan poikkeavia aatevirtauksia. Ne eivät ole enää vain yksittäisten henkilöiden varassa, vaan kullekin löytyy oma kannattajajoukkonsa. Perussuomalaiset on ollut osa yleistä oikeistopopulistista virtausta, joka on onnistuneesti politisoinut aiemmin pitkälti kyseenalaistamattomia ihmisoikeuksia, jakamatonta ihmisarvoa ja erityisesti Euroopan integraatioon liittyviä kansainvälisiä sopimuksia. Eurooppalaisten aateveljiensä kokemusten perusteella Halla-aho uskoo, että maaperää on nyt pehmitetty tarpeeksi, ja kannatusta on tarjolla myös hänen ihmisvihamieliselle ja liberaalin demokratian keskeiset instituutiot avoimesti haastavalle politiikalleen.
Halla-aho uskoo olevansa oikeassa ja tulevaisuuden olevan hänen puolellaan. Tällaisilla lähtöoletuksilla kannatuksen muuntaminen hallitusvallaksi ei ole lyhyellä tähtäimellä mitenkään erityisen olennaista. Tarve omasta linjasta tinkimiseen on olennaisesti pienempi kuin kannatuksensa hallitusvastuussa puolittaneella populistipuolueella, jonka ministereille mahdollisuus todelliseen vaikuttamiseen saattaa hyvin olla heidän uransa viimeinen. Tämä on Halla-ahon tynkä-Perussuomalaisten ja loikanneen Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän todellinen ero.
Halla-aho on itse todennut, että hänen linjauksensa voivat hyvin aiheuttaa Perussuomalaisten muuttumisen hallituskelvottomaksi puolueeksi kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Uuden Perussuomalaisen puolueen painopisteenä ei olekaan työ eduskunnassa. Vaaleissa voitetut paikat ovat puolueen kellokkaille ennen kaikkea puhujankoroke, josta käsin voi puhua omille kannattajille ja provosoida näiden uskollisuutta entisestään vahvistavia reaktioita. Heille on nyt tärkeää rakentaa oikeistoradikalismin majakka, joka kokoaa ympärilleen joukot demokraattisen järjestelmän laajasta marginaalista. He uskovat vakaasti, että pitkäjänteisellä työllä heidän tarjoamansa vaihtoehdon kannatus kasvaa niin suureksi, että se ensin vaikuttaa hallitusvaltaa käyttävien linjoihin siirtämällä politiikan normaalia entistä kauemmas oikealle, ja lopulta vapauttaa myös heidän puolueensa eristyksestä.
Euroopan vaaleista on saatu ristiriitaisia signaaleja tällaisen projektin suosiosta juuri nyt. Konfliktit ja ilmastonmuutos – joiden ratkaisemiseksi oikeistoradikaaleilla ei ole aatteellisia eikä käytännöllisiä kannustimia – tuovat tulevina vuosikymmeninä pohjoiseen niin paljon parempaa elämää etsiviä, että vihaan ja pelkoon nojaavalla politiikalla lienee ainakin jonkinasteinen tilaus. Sitä virhettä ei toki kannata tehdä, että rientää arvioimaan sen laajuutta heti seuraavan kannatusgallupin ilmestyttyä. Vasta turbulenssin laannuttua rakentuvat trendit tekevät sen mahdolliseksi.