Lähes 700 ihmistä on menettänyt henkensä Euroopassa vuoden 2004 jälkeen eri terrori-iskuissa. Euroopan ulkopuolella suurimmissa terrori-iskuissa on vuoden 2001 jälkeen kuollut pitkälti yli 4000 ihmistä ( New York, Bali, Bagdad, Nigeria, Siinai, Kabul, vain joitakin mainitakseni ).

Tämäkö on sananvapautemme hinta? Terroristijärjestöt saavat internetin välityksellä vapaasti värvätä nuoria, erityisesti juurettomia nuoria miehiä, jotka eivät tunne kuuluvansa näihin länsimaisiin yhteiskuntiin.

Ulkolinjan ohjelmassa ”Jihadistien internet” asiaa tarkasteltiin monelta puolelta, siinä esiintyi myös belgialaisten vanhempien perustama ryhmä, joiden lapsi oli lähtenyt taistelemaan Isisin puolesta. Mukana oli 49 perhettä. He olivat menettäneet lapsensa ”kuoleman kultille”. Suuri osa nuorista oli kuollut. Ohjelmassa kerrottiin myös, miten ammattimaisesti Isisin mediaosasto tuottaa jihadistipropagandaa. Väkivalta esitetään kuin videopeleissä. Väitettiin, että Isis jopa tahallisesti järjesti joidenkin nuorten kuoleman, että sitä voitaisiin kuvata usealla eri kameralla eri kuvakulmista ja siten luoda nuorille ihannekuva sankaruudesta ja marttyyriudesta. ”Olette erityisiä, parempia kuin muut”, näissä Isisin propagandavideoissa sanotaan, ”Muut ovat pelkureita, te olette parhaita muslimeja”.

Nämä väkivaltaiset videot ovat vapaasti katsottavissa. Kuvaukset ovat laadukkaita, niissä on hienot taustat ja äänet. Videoihin on usein liitetty tarina, se on kaikkein tärkein Isisin mediaosaston keksinnöistä – hyvä tarina myy. ”Isisin tarinat ovat houkutelleet yli 500 belgialaisnuorta Syyriaan”, Ulkolinjan ohjelmassa kerrotaan.

Nyt joku varmasti sanoo, että pelaavathan nuoret jatkuvasti internetissä väkivaltapelejä, eivätkä he silti lähde kaduille ihmisiä tappamaan. Kyllä, mutta he ymmärtävät ( toivottavasti ), että joku on suunnitellut ja luonut pelien hahmot, että se on vain peliä. On eri asia katsoa tällaista sairasta tositv:tä, kun ihminen katsoessaan tietää, että toiset oikeasti kuolevat. Isisin teloitusvideoita on katsottu satojatuhansia kertoja. Gazalainen Isisin ohjelmoija keksi sovelluksen, joka lähettää samanaikaisesti tviitin tuhansille Twitter-tileille samalla tunnisteella. Näin joku, joka etsi arabiaksi tviittiä tunnisteella ”MM-kisat”, sai eteensä tviitin Isisin teloitusvideosta.

Twitter olisi voinut aikaa sitten sulkea näitä Isisin tilejä, mutta se ei ole niitä sulkenut. Samoin Google ja Facebook olisivat voineet toimia asiassa. Aina joku väittää vastaan ja sanoo, kyllä nämä Isisin mediaosastot keksivät kanavat, miten levittää propagandaansa. Onhan olemassa muita anonyymejä verkostoja. On kuitenkin niin, ettei näiden anonyymien verkostojen käyttö ole aivan helppoa, eikä ihminen päädy niihin vahingossa jonkin tviitin avattuaan. Facebook, Google ja Twitter voisivat halutessaan puuttua tähän Isisin propagandan levittämiseen ja nuorten värväämiseen ja tehdä se ainakin hankalammaksi.

Nyt tuleekin se tärkein kysymys – miksi he eivät tee sitä? Kuka on tämän pelin takana ja rahoittajana? Kuka, mitkä valtiot ja organisaatiot tai globaalit yritykset hyötyvät näistä summittaisista terrori-iskuista ja niiden herättämästä epävarmuuden ilmapiiristä?

Mieleen tulee hakematta eri maiden ja erityisesti Yhdysvaltain puolustusteollisuus, joka on paisunut koko ajan suuremmaksi. Eri maat, Suomi mukaan lukien, lisäävät koko ajan puolustusbudjettiaan. Presidentti Niinistön vierailunkin presidentti Trump käytti hyväkseen kertoakseen, että Suomi on hankkimassa hävittäjiä Yhdysvalloista ja liitti sen samaan asiayhteyteen, kun puhuttiin Amerikan avusta Suomelle mahdollisen konfliktin sattuessa Venäjän kanssa. Tietääkseni hävittäjäkaupoista ei ole vielä päätetty – vai olenko väärässä?

Missä ovat nyt ne rauhantekijät, jotka lopettavat tämän hulluuden?

Maailmassa on aivan riittävästi ongelmia: liiallisesta väestönkasvusta, yksinvaltaisesti hallitsevista diktaattoreista, korruptiosta ja ilmastonmuutoksesta – joihin valtiot voisivat sijoittaa voimavaroja. Sen sijaan valtiot kasvattavat puolustusbudjettejaan. Tarvitaanko maailmanlaajuinen sota, ennen kuin tämä hulluus loppuu?

Näinhän se oli ennen ensimmäistä maailmansotaakin, toista tuhatta ihmistä otettiin matkustajiksi Lusitania- laivaan, joka kuljetti ammuslastia. Saksalainen sukellusvene torpedoi Lusitanian. Niin arveltiinkin voivan tapahtua. Näin saatiin loistavaa propagandamateriaalia ja Amerikka liittymään mukaan sotaan. Aina sodista ovat osanneet hyötyä tietyt yritykset, kuten Amerikassa Lockheed Martin, Boeing, Northrop Grumman, Raytheon, CACI International ja General Dynamics, Euroopassa taas BAE Systems, Thales ja EADS. Jälleenrakennuksesta sotien jälkeen hyötyvät Halliburton – ja sen tytäryhtiö Kellog Brown and Root sekä Alcatel ja Lafarge.
Merrill Lynchin osakkeet nousevat.

Miten yksityiset ihmiset voivat kamppailla tällaista globaalia yritysmaailmaa vastaan? Kirjoitukseni alkoi Isisin propagandavideoista internetissä ja päättyi yrityksiin, joille sota on hyvää bisnestä. Miksi? Koska ääriajattelu ja terrori-iskujen sekä maailmanlaajuisten konfliktien pelko hyödyttävät molempia, sekä Isisin terroristeja että sotateollisuuden yrityksiä. Näin tavalliset ihmiset hyväksyvät helpommin yhä kasvavat puolustusmenot ”turvallisuuden” nimissä. He hyväksyvät myös yksityisyytensä loukkaamisen ”kansallisen turvallisuuden nimissä”. Lisäksi sodan ja terrori-iskujen pelon hyödyntäminen on loistavaa viihdeteollisuutta, kuten National Geographic- kanavan runsaasti mainostetut uudet tuotannot osoittavat.

Tavalliselle lainkuuliaiselle kansalaiselle Suomen tiedustelulainsäädännön tiukentamisesta muiden Pohjoismaiden tasolle tuskin on mitään haittaa, jos siitä on apua tiedustelutoiminnalle. Yhdysvalloissa isku World Trade Centeriin vuonna 2001 antoi hallinnolle oikeuden säätää Patriot Act – lain. Tämä laki antoi Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisille oikeuden tehdä käytännössä mitä huvittaa kansallisen turvallisuuden nimissä. Tähän suuntaan ei saisi mennä. Jos kansalaisen sähköposteja on avattu, tai hänen kotonaan on salaa käyty, pitäisi poliisin siitä ainakin jälkeenpäin kertoa, että näin on tehty. Muuten luottamus poliisin toimintaa kohtaan rapistuu, tähän asti suomalaiset ovat luottaneet poliisin oikeudenmukaisuuteen.

Toivon keskustelua erityisesti Facebookin, Googlen ja Twitterin toiminnasta.