Eilen Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia laukoi taas puolueensa oikealta siiveltä, miten irtisanomissuoja on liian korkea Suomessa ja miten palkkojen tulisi voida joustaa alaspäin. En ole näissä samaa mieltä hänen kanssaan, mutta itse asia ei olekaan se mistä haluan puhua.

Vasemmistoliitolla on pitkään ollut kovasti ansaitsematon maine ”kommaripuolueena”. Humalaiset nettikeskustelijat oikealta vetävät aina viimeisenä korttinaan Neuvostoliiton, Stalinin ja kommunismin perusteeksi sille, miksi Vasemmistoliitto on kertakaikkiaan väärässä. Samalla Vasemmisto suorastaan raivostuttavan maltillisesti ja pitkähermoisesti selittää että olisi kiva jos vanhuksista ja lapisistakin pidettäisiin huolta ja että ehkä tämä hyvinvointivaltion alasajo ei ole paras idea.

Politiikassa voittaa lyhyt, helposti ymmärrettävä konsepti ja näkyvyyttä saa rajuilla ulostuloilla

Vasemmistossa usein ajatellaan, että maltillinen, järkevä ja faktoihin perustuva retoriikka on se, jolla pitkässä juoksussa kenties hieman hitaasti käyntiin lähtevä kilpikonna voittaa hyperaktiiviset muut puolueet. Valitettavasti olen jo kauan sitten oppinut, että oikeassaolemisesta ei politiikassa ole mitään hyötyä.

Politiikassa voittaa se, joka osaa kehystää viestinsä sopimaan ajankohtaiseen kehykseen. Politiikassa voittaa lyhyt ja helposti ymmärrettävä konsepti. Politiikassa näkyvyyttä saa rajuilla ulostuloilla ja parhaiten asiansa saa läpi luomalla riippuvuuteen perustuvia liittolaisuussuhteita toisten poliittisten ryhmien kanssa. Ja ennen kaikkea, politiikassa voittaa jos tulee huomatuksi.

Tämän valossa Antero Vartia, Vihreiden rivikansanedustaja on tuonut linjauksellaan vain positiivista näkyvyyttä Vihreälle puolueelle. Jos heitto on liian raju, voi Touko Aalto taas pyytää tätä anteeksi, tai jos Touko on fiksu, jättää kommentoimatta kokonaan. Vartian heittohan ei vastaa puolueen, Ville Niinistön aikana maltillisesti vasemmalle siirtynyttä linjaa. Mutta, samalla tuo oikeistolaisempia äänestäjiä lähelle Vihreitä ja kenties heidän kannattajikseen ja mikä tärkeintä, tuo puolueelle ja tosiaan, Vartialle huomiota.

Vasemmistolta puuttuu tämänkaltaiset provokaatiot lähes kokonaan. On totta että puolue on kokenut oman osansa separatismista. Mutta Jyrki Yrttiaho, siitä huolimatta ettei voinut sulattaa puolueen hallitukseenlähtöpäätöstä, ei ole poliittisesti kuin maltillinen ja reformistinen vasemmistolainen. Hänen erimielisyytensä puolueensa kanssa johtuivat enimmäkseen strategiasta saada maltillisia reformeja läpi.

Ei toimittajia kiinnosta se, että Vasemmistoliitto haluaa pitää huolta köyhistä, sen kaikki jo tietää.

Tämän ikävän episodin jälkeen Vasemmistossa on pidetty vielä tiukemmin kiinni siitä että linja on asiallinen ja mutkaton ja pysyy valitussa linjassa. Kohuja on ollut harvakseltaan. Allekirjoittanutkaan ei loppujen lopuksi edes ottanut kantaa Ruotsin kuninkaallisiin, vain vitsaili yksityiseksi luulemassaan foorumilla. Hiljaiselossa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta se ei pelaa politiikan näkyvyyden pelisäännöillä. Ei toimittajia kiinnosta se, että Vasemmistoliitto haluaa pitää huolta köyhistä, sen kaikki jo tietää. Puolue voisi siis kaivata peräti enemmän möläyttelijöitä, ei vähemmän. Lehdistö on tässä helposti mukana, siellähän uutisoidaan mistä vaan.

By Terabass (Own work) [CC BY-SA 3.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) or GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)], via Wikimedia Commons

Kuvassa suuren pörssiyhtiön johtaja

Siksi ehdotankin, kenties hieman leikkimielisesti, että Vasemmistoliitto nimeää keskuudestaan pari ”vaikeaa” kansanedustajaa ikäänkuin keikuttamaan venettä. Teoreettinen, rikkaiden mässäilyyn kyllästynyt radikaali vasurimme voisi vaikka vaatia pääomatuloista nauttiville otsikon tyyliin ”vuoden karenssista kodittomana” ennenkuin pääsee nauttimaan alle 100% tuloveroa. Tämänkaltaiset ulostulot saisivat ainakin otsikot punaisiksi!

Li Andersson voisi toppuutella: ”hehheh, ei me nyt sellaista vaadita, meille riittää se että tuloverot asetetaan samalle viivalle olivat ne pääomista tai palkoista”.

Nämä ”Vasemmiston Vartiat” voisivat ehdottaa kaikenlaista hurjaa ja epämaltillista ja samalla siirtää keskustelun painopistettä radikaaliin vasemmistolaiseen suuntaan. Overtonin ikkunan siirtyessä, maltillinen ja aina järkevä puheenjohtaja Li Andersson voisi toppuutella: ”hehheh, ei me nyt sellaista vaadita, meille riittää se että tuloverot asetetaan samalle viivalle olivat ne pääomista tai palkoista”. Puolueen saama huomiokin moninkertaistuisi.

Tässä vielä lopuksi pari radikaalimpaa ehdotusta otsikkoina:

”Neljän tunnin työpäivä” (Kuusi tuntia riitää mainiosti).
”Johtajien palkat säädettävä puoleen yhtiön työntekijöiden keskipalkasta” (Johtajat voisivat kyllä kieltämättä osoittaa hieman malttia palkkioissaan).
”Yli kymppitonnin kuukausipalkasta 100% tulovero” (Yli kymppitonnin kuukausipalkkojen progressiota voisi ehkä vain hieman jyrkentää).
”Yli 65-vuotiaille perustettava valtion eläkelaitoksia välimerelle, johon halukkaat pääsevät viettämään eläkepäiviään” (Eiköhän me hoideta vanhukset ihan täällä kotisuomessa kunnon resurssoinnilla).
”Viiden vuoden lastenhoitovapaus koko perheelle täydellä palkalla” (Vasemmistolle riittää hyvä päivähoito ja 6+6+6 mallinen vanhempainraha).