Tähtien sota -saagaa jatkava VIII osa saa ensi-iltansa 13. joulukuuta. Elokuvassa riittää varmasti analysoitavaa. Sitä ennen on kuitenkin hyödyllistä tarkastella viime vuonna ilmestynyttä välielokuvaa, joka on eräällä tavalla koko saagan villi kortti.

Numeroitujen Star Wars -elokuvien välissä julkaistu itsenäinen Rogue One (2016) on synkkäsävyinen sotaelokuva, jossa sekalainen roskaväki taistelee valkoihoisia fasisteja vastaan. Tämän verran oli tiedossa jo ennen ensi-iltaa.

Nettinatsit ja muut valkoisen ylivallan kannattajat puuhasivat elokuvaa boikottiin, koska se ilmiselvästi vastustaa uuden äärioikeiston autoritaarista politiikkaa. Lisäksi sen pääosissa on lähinnä naisia ja rodullistettuja. Kaksi Rogue Onen käsikirjoittajaa, Chris Weits ja Gary Whitta, twiittasi, että “Imperiumi on valkoisen ylivallan järjestö” ja “sitä vastustaa rohkeiden naisten johtama monikulttuurinen ryhmä”.

Weits ja Whitta poistivat twiittinsä ennakkokohun levitessä. Elokuvan viesti on kuitenkin selvä ilman kommentaarejakin. Fasistien tulkinta elokuvasta on itse asiassa päälinjoiltaan oikea: Rogue One kuvaa ruohonjuuritason antirasistista taistelua moninaisuuden ja itsehallinnon puolesta.

Elokuvan tyyli vetosi katsojiin, ja äärioikeiston boikottihankkeet epäonnistuivat surkeasti. Teatterituloilla mitattuna Rogue Onesta tuli koko franchisen toiseksi tuottavin.


Rogue One sijoittuu aikaan ennen ensimmäistä Tähtien sota -elokuvaa. Elokuvan tapahtumahetkellä Galaktinen Imperiumi on jo muodostunut, kumileimasimeksi muutettu senaatti on vielä pystyssä ja ensimmäinen Kuolemantähti on lähes valmis. Imperiumin kaatamiseksi organisoitu Kapinaliitto aloittaa hankkeen, jonka tarkoituksena on varastaa Kuolemantähden piirustukset (joita senaattori Leia Organan diplomaattialus myöhemmin kuljettaa ensimmäisen elokuvan alussa).

Tarina lähtee liikkeelle eri puolilta galaksia. Imperiumi käy noutamassa maailmasta vetäytyneen insinööri Galen Erson väkisin töihin saattamaan Kuolemantähteä valmiiksi. Galenin vaimo Lysa tekee turhan hyökkäyksen Imperiumin noutajia päin ja kuolee nopeasti stormtroopereiden laseriin. Ersojen pieni tytär Jyn sen sijaan onnistuu pakenemaan noutajia.

Seuraavan kerran Jyn nähdään 15 vuotta myöhemmin pikkurikollisena ja vankina Imperiumin työleirillä, josta kapinalliset pelastavat hänet. Jyn tosin pistää pelastajilleen vastaan ja ilmoittaa, ettei hänellä ole varaa poliittisten mielipiteiden kaltaisiin ylellisyyksiin. Jynin asteittainen politisoituminen ja kasvaminen antifasistiseksi organisoijaksi onkin yksi elokuvan harvoista hahmonkehityslinjoista.

Toinen juonne seuraa kapinallisten kapteeni Cassian Andoria, joka saa vihjeen Kuolemantähdestä, imperiaalisesta “planeetan tappajasta”. Kolmas elementti on Jedhan aavikkokuussa omaa sotaansa Imperiumia vastaan käyvä kloonisotien veteraani Saw Gerrera, jota Kapinaliittokin pitää ekstremistisenä ja liian militanttina.

Elokuvan alun kolme vastarinnan viivaa ovat siis 1) Ersonit, jotka yrittävät pysyä politiikan ulkopuolella, 2) maan alle vetäytynyt ja tasavaltalaista demokratiaa puolustava Kapinaliitto ja 3) veristä sissisotaa käyvä Gerrera. Näitä viivoja vastaan asettuvat Imperiumin totalitaariset blokit, jotka edustavat vanhanaikaista, jopa orwellilaista diktatuuria.

Vastarinnan viivat pujottelevat notkeasti hitaiden imperiaalisten kiinniottoyritysten väleissä. Ne yhdistyvät, kun Imperiumin hallussaan pitämä isä-Erson lähettää viestin kapinallisille ja Kapinaliitto värvää Jyn Erson ottamaan selvää isän olinpaikasta Saw Gerreran kautta.


Alkuperäisen Tähtien sota -trilogian kapinallisia määrittää kyky paeta valtaa. Ensimmäisessä elokuvassa Leian diplomaattialus pakenee Imperiumin tähtituhoojaa, Leian lähettämät droidit pakenevat kiinniotetusta aluksesta, Luke Skywalker pakenee kotiplaneetaltaan yhdessä Obi-Wanin, Han Solon ja Chewbaccan kanssa ja päähenkilöt pakenevat Kuolemantähdeltä. Seuraava elokuva Imperiumin vastaisku (1980) alkaa kapinallisten paolla Hothin jääplaneetalta. Läpi elokuvan paetaan Imperiumia avaruudessa Han Solon johdolla, ja elokuva päättyy pakoon Pilvikaupungista. Kolmas elokuva alkaa pakenemisella Jabba the Huttin kartanosta. Trilogia on sarja pakenemisia.

Totalitarismin ja fasismin ytimessä on aina kuolema. Niinpä Kuolemantähti on Imperiumin ruumiillistuma, joka vaanii koko ajan Tähtien sota -elokuvien taustalla. Aina kun kapinalliset ryhtyvät varsinaiseen vastahyökkäykseen, he hyökkäävät Kuolemantähteä vastaan.

Siksi on johdonmukaista, että trilogian tapahtumia pohjustava Rogue One toistaa rakenteessaan saman kaksinaisuuden. Elokuvan alkupuolella Jyn pakene ensin Imperiumin kiinniottoryhmältä ja myöhemmin työleiriltä, imperiaalinen pilotti Bodhi Rook pakenee loikkaamalla Gerreran sissien puolelle ja kapinalliset pakenevat Jedhasta.

Kun Jynin isä on lopulta löytynyt ja päähahmot ovat koossa Kapinaliiton neuvostossa, neuvosto jää jauhamaan erimielisenä. Se on pelokas eikä onnistu tekemään yksimielistä päätöstä sodankäynnistä Imperiumia vastaan. Päättämättömyyteen turhautuneet Jyn ja Andoria värväävät pienen tiimin ja pakenevat kapinallisten tukikohdasta varastamallaan aluksella, jolle pilotti Rook antaa kutsumanimeksi Rogue One.


Elokuva jakautuu jyrkästi kahteen osaan. Siirtymä elokuvan osioiden välillä alkaa juuri tässä kohdassa, kun nimi “Rogue One” mainitaan ensimmäisen kerran.

Sanakirja antaa sanalle “rogue” merkitykset “valvomaton, villi, kontrolloimaton”. Elokuvan ohjaaja Gareth Edwards esitti nimelle kolme tulkintaa vuoden 2016 Star Wars Celebration -fanitapahtumassa. Nimi viittaa ensinnäkin Uusi toivo -elokuvan Rogue Squadron -laivueeseen, toiseksi Jyn Erson kontrolloimattomaan luonteeseen ja kolmanneksi metatasolla Rogue One -elokuvan “villiin” asemaan Tähtien sota -saagassa. Elokuva on nimittäin ensimmäinen, joka ei jatka Skywalkerin suvun tarinaa eikä kerro jedeistä. Ensimmäistä kertaa kapinallisten rivisotilaat saavat nimet ja kasvot.

Jynin ja Andorian omavaltaisen pakenemisen painostamana kapinalliset rohkaistuvat viimeinkin kokonaisvaltaiseen hyökkäykseen, jonka tarkoituksena on anastaa Kuolemantähden suunnitelmat Scarifin paratiisiplaneetalla sijaitsevasta Imperiumin arkistosta. Yksi Rogue Onen hienoista interventioista Tähtien sota -saagaan on tapa, jolla Kuolemantähden 40 vuotta ihmetyttänyt heikkous selitetään: Galen Erso on varta vasten suunnitellut superaseen epävakaan reaktorimoduulin tuuletusaukon heikoksi pisteeksi. Näyttää siis siltä, että on mahdollista työskennellä systeemin sisällä sitä vastaan. (Tämä vihjeeksi kaikille valtiovarainministeriön ja te-toimistojen virkailijoille.)

Rogue One herää toden teolla henkiin jälkimmäisellä puoliskollaan. Kun kapinallistaistelijat ryhtyvät mahdottomalta näyttävään iskuun ja junailevat itsensä äärimmäisen vartioidulle vihollisen maaperälle Scarifin pinnalle, taistelut kärjistyvät nopeasti hallitsemattomiksi.

Edwards kuvaa sodankäynnin erilaisia muotoja tiivisti limittäin. Osiossa nähdään jo elokuvan alussa Jedhalla käytyä lähes itsemurhahakuista terrorismia Imperiumin ylivoimaisia joukkoja vastaan. Lisäksi käydään maasotaa, jossa Imperiumin kömpelöt AT-AT ja AT-ST-talsijat ovat hätää kärsimässä (taktisesta näkökulmasta voi vain ihmetellä, miksi Imperiumi puolustaa pienistä saarista koostuvaa meriplaneettaa talsijoilla). Myös avaruudessa taistellaan, kun Kapinaliitto iskee Imperiumin laivastoa ja planeetan suojakilpeä vastaan. Taistelut ovat raaempia kuin aikaisemmissa elokuvissa. Niissä myös käytetään enemmän räjähteitä, kun aikaisemmin laseraseet olivat ehdottomassa pääosassa.


Tähtien sota -saaga on kokonaisuudessaan varoitus siitä, mihin orastavan fasismin salliminen johtaa. Emme saa antaa galaktisen imperiumin muodostua! Samalla tiedämme, että se on jo olemassa aivan silmiemme edessä. Yksi Rogue Onen hienoimmista otoksista näyttää Scarifin horisontista kohoavan Kuolemantähden: äärioikeiston uhka lankeaa planeetan ylle… Donald Trump nousi valtaan ja sai käsiinsä ydinaseiden laukaisukoodit. Hänellä on hallussaan Kuolemantähti eli valta tuhota planeettoja.

Mitä tehdä, kun Imperiumi pitää tuhon avaimia ja tilanne näyttää toivottamalta? Rogue Onen vastaus kuuluu: on taisteltava ja lähetettävä palanen toivoa tulevaisuuteen.

Tähtien sodassa toivoa edustaa Kuolemantähden tuhoamisen mahdollistavat piirustukset. Rogue One pyörii alleviivatusti toivon ympärillä. Kapteeni Andoria huomauttaa, että “kapinat rakennetaan toivolle”, ja Kapinaliiton neuvoston kokouksessa eräs osallistujista paheksuu, että Jyn haluaa hyökätä Imperiumin tukikohtaan “pelkän toivon perusteella”.

Elokuvan lopussa toivon eli piirustusten lähettäminen tietenkin onnistuu, kuten kaikki Uuden toivon nähneet tiesivät etukäteen. Kaikki Scarifilla taistelevat kapinalliset mitättömimmästä sivuhahmosta päähahmoihin kuitenkin kuolevat joko taistelun aikana tai viimeistään Imperiumin Kuolemantähdestä laukaisemaan tuhosäteeseen.

Rogue One päättyy joukkokuolemaan, josta nousee heikko toivon lanka. Viesti on yhtä aikaa innostava ja huolestuttava. Pitääkö antifasistien antaa kaikkensa ja uhrata itsensä? Eikö kuoleminen ja marttyyriksi päätyminen ole ennemmin fasististen liikkeiden tapa toimia?


Nähdäkseni elokuvan ydin ei ole sen traagisessa lopussa vaan siinä, miten se opettaa ajattelemaan antifasistista kamppailua ryhmien kautta. Suoraa toimintaa ei tehdä sankarit edellä, vaan ryhmä on politiikassa ensisijainen.

Ennen yksilöä on läheisryhmä, liike, liittoutuma ja puolue. Jyn ja Andoria eivät olisi päässeet kahdestaan pitkälle Scarifilla, vaan heillä oli moninainen läheisryhmä, jota puolestaan lähtee tukemaan koko Kapinaliitto. Kuten Raptori sanoo kappaleessaan “Minä ja ryhmä”:

Sä et tiedä missä mennään,

Yksin telineessä kyllä kovaa teeskennellään,

Mutta mies ilman ryhmää on kuin lammas ilman laumaa,

Mene kotiin kotipoika, ei sulla ole saumaa!

Kukaan ei ole yksin ongelmineen, haluineen tai fantasioineen. Halut ja ajattelu virtaavat aina ensin ryhmän tasolla. Tässä mielessä ei ole yksilöllistä ajattelua, haluamista tai toimintaa. Vaikka yksilöt ovat ainutlaatuisia, yksilön takana on aina ryhmä. Kapina tarvitsee ryhmän ja ryhmä tarvitsee liiton. Inspiraatiota organisoitumiseen ei kannata etsiä ammattipoliitikoilta (loputtomaan dialogiin juuttuvat kapinallisneuvoston jäsenet) tai machoilta miessotureilta (Saw Gerrera, joka osoittautuu sekavia horisevaksi muinaismuistoksi) vaan naisilta ja rodullistetuilta, jotka kantavat kehoissaan kokemusta sekä sorrosta että vastarinnasta.

Vanhojen Tähtien sotien ongelmana oli keskittyminen yhden mahtisuvun tarinaan. Ongelma paheni entisestään episodeissa I-III, kun käsikirjoitukseen tuotiin mukaan elitistinen tarina rotuvalioista jedeistä, joilla virtaa veressään Voiman kanssa kommunikoivia “midikloriaaneja”.

Rogue Onessa midikloriaanit on unohdettu ja Voima-uskonto on täysin sivuosassa. Elokuva on materialistinen ja joukkoja korostava näkemys antifasistisesta taistelusta. Fasistien pysäyttämiseen ei tarvita jedivoimia vaan laajaa yhteistyötä.

Lue myös: The Force Awakens: Poliittinen analyysi tähtien sodasta