Jos arvostelemme geenimuuntelua, meitä uhkaavat barbaria, keskiaika, murhat, vainoharhaiset ajatukset ja taantuminen Jemenin, Pohjois-Korean ja Pakistanin tasolle.

Tällaista retoriikkaa viljelee Helsingin Sanomien tiedetoimituksen esimies Jukka Ruukki kolumnissaan. Ruukin mukaan muuntogeeniseen ruokaan suhtaudutaan “kuin ruttoon keskiajalla”. Ruukki arvostelee geenimuuntelukeskustelua tunteellisuudesta ja pelottelee, että “keskiajan paluu on lähellä, jos tieteen tuloksiin ei luoteta”.

Aikaisemmin Ruukki väitti Tiede-lehden päätoimittajana (Tiede 10/2013), että “geenitekniikkaa kohtaan tunnettu pelko ja tieteenvastaisuus ovat vaarallinen yhdistelmä, luonnon ja ihmisen suurimpia uhkia ja ekologisesti tuhoisaa”.

Vastaava retoriikka on yleistä geenimuuntelun, ydinvoiman ja muiden kiisteltyjen teknologioiden puolustajilla. Otan esimerkin lähempää, tästä lehdestä.

“Kuinka monen ihmisen pysyminen aliravittuna on hyväksyttävä hinta sille, ettei geenitekniikkaa käytetä”, kysyvät Tatu Ahponen ja Jarkko Lampuoti mielipidekirjoituksessaan. Kirjoittajat vaativat, että “punavihreydenkin on perustuttava faktoihin”. “Faktat” liitetään geenimanipuloinnin ja ydinvoiman hyväksymiseen.


Teknologiakeskustelua yritetään
usein kehystää siten, että siinä olisivat vastakkain yhtäällä keskiaika, barbaria, aliravitsemus ja harhaluulot ja toisaalla sivistys, tiede, realismi, järjestäytynyt yhteiskunta ja tosiasiat.

Jos kyse on niin paljon faktoista ja tieteestä, miksi tällaisissa teksteissä sitten aina vedotaan tunteisiin ja arvoihin?

Yhtäältä pelkän rationaalisuuden pitäisi kyetä voittamaan kiista vaikkapa geenimanipuloinnista. Toisaalta geenimuuntelun puolustajat manaavat tunteita herättäviä uhkakuvia kuolemista, kärsimyksestä, Lähi-Idän taantumuksellisista alueista ja barbaarisesta järjettömyydestä.

Teknologian puolustajien mukaan faktojen pitäisi jyrätä keskustelu voittoisaksi omalla painollaan. Samalla he vaativat “arvokeskustelua” ja vetoavat sivistyksen kaltaisiin arvoihin. Ota siitä sitten selvää, onko kyse arvoista vai faktoista.

Molemmista on kyse, tietenkin, mutta vielä enemmän kyse on vallasta, taloudesta ja käytännöistä. Siis politiikasta.


Olisi mieletöntä
vastustaa geenimanipulointia “sinänsä”. Kuten geenimuuntelun puolustajat huomauttavat, ihmiskunta on aina jalostanut kasveja ja eläimiä. Jalostus on tapahtunut vain hitaammin ja ilman nykyajan kehittyneitä laboratorioita. On myös totta, että geenimanipuloidun ruoan huonoista terveysvaikutuksista ei juuri löydy näyttöä.

Geenimanipulointi tarkoittaa kuitenkin monia eri asioita. Se voi tarkoittaa A-vitamiinin lisäämistä riisiin, lääkkeiden kehittämistä, pimeässä hehkuvien kalojen jalostamista tai monopoliasemaa, jossa suuryritys rahastaa soijan ja maissin viljelijöitä patentoiduista gm-lajikkeistaan.

Kun puhutaan geeniteknologiasta, ei siis riitä, että puhutaan tieteestä. Täytyy puhua siitä, mitä käytännön seurauksia teknologian käytöllä on.

Kuka omistaa geenipatentit ja rahastaa niillä? Pitäisikö viljeltävien lajikkeiden olla yhteisomaisuutta, vai annammeko suuryrityksille luvan patentoida ja lisensoida lajeja? Kuka mistäkin geenimuuntelun sovelluksesta hyötyy ja kuka kärsii?


Kuten akatemiaprofessori
, ekologi Ilkka Hanski kirjoitti Tiede-lehden vastineessaan Ruukille, gm-tekniikoiden yleinen tavoite on edistää ruoan tehotuotantoa muusta välittämättä ja siten kasvattaa alan yritysten taloudellista voittoa. Hanski arvostelee lapselliseksi käsitystä siitä, että gm-kasveilla voitaisiin noin vain ruokkia maailman väestö, pelastaa sademetsät ja mitä vielä.

Maailman ruokaongelman syynä ei ole se, että suhtaudumme liian kriittisesti geenimanipulaatioon, vaan se, että ruoka ei jakaudu tasaisesti, että lähes puolet kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta heitetään roskiin ja että suuri osa ravinnosta kierrätetään eläinten kautta, mikä on kallista, tuhlaa energiaa ja tuhoaa ympäristöä.

Ruokaa kyllä riittää kaikille, kunhan ruokajärjestelmää muutetaan.


Jos teknologiapuhe ei käsittele valtaa ja teknologian käytännön soveltamista, se on naiivia unelmahöttöä.

Sitä paitsi joskus yhteiskunnallisia ongelmia kannattaa yrittää ratkaista teknologian sijaan politiikalla.