Hallitustunnustelija Juha Sipilä on päätynyt kysymään puolueilta asioista, joista hyvin toimivassa poliittisessa järjestelmässä olisi otettu selvyys jo osana vaalikampanjointia.

Miksi näin ei sitten tehty?

No, siihen kenelläkään ei taida olla tyydyttävää vastausta. Mutta useimmat ihmiset, joiden kanssa olen tästä kysymyksestä keskustellut, tunnustavat että jotakin on pahasti pielessä. Aitoja näkemyseroja puoluejärjestelmämme ei vaalien alla salli, ei ainakaan talouspolitiikassa.

Tätä keinotekoista yksituumaisuutta on markkinoitu sopeutumismallina kansainväliseen vaihdantaan. Ja sen vaarantamista on pidetty majesteettirikokseen rinnastettavana tekona – tekona, joka vaarantaa uskottavuutemme niissä pöydissä, joihin viimeisten 20 vuoden aikana olemme onnistuneet pääsemään.

Mikä tässä sopeutumismallissa sitten tökkii?

Minua siinä tökkii mallista puuttuva korjausnappi. Se, mikä keinotekoisella yksituumaisuudella on joskus päätetty, on ja pysyy, vaikka päätöksen perusteet olisivat osoittautuneet vääriksi. Näin sanoessani en puhu pelkästä arvovaltaongelmasta. Ongelma on nyt astetta vakavampi.

Minun mielestäni puoluejärjestelmämme on ajautunut pysyväisluonteiseen toimintahäiriöön: vaikka uutta tietoa maailman menosta on saatu, puoluejärjestelmämme tulkitsee tämän tiedon kansallista yksituumaisuutta vaarantavaksi tekijäksi, eikä halua tästä tiedosta mitään kuulla.

Eikä tämä toimintahäiriö koske ainoastaan puolueita.

Se koskee myös taloudenpitoa koskevan keskustelun raamittajia, kuten valtiovarainministeriötä (VM) ja Helsingin Sanomia (HS). Ilman niiden väliintuloa vaalien alla käyty talouskeskustelu olisi saanut hyvin erilaisen sisällön. Mutta juuri tämä haluttiin käsitykseni mukaan estää.

Se kuuden miljardin leikkausvaade, jonka VM esitti vain neljä viikkoa ennen vaaleja, teki leikkauksista välttämättömyyden. Ja se astianmakuinen gallup-tutkimus, jonka HS julkaisi 16.4., teki VM:n vaatimuksista kansan tahdon. Näiden kahden väliintulon vaikutusta vaalitulokseen on vaikea yliarvioida.

Ja mitä hyötyä siitä oli?

Ei paljon mitään. Nythän meillä on edessä tilanne, jossa hallitustunnustelija saa vaalien jälkeen koota tietoja puolueiden todellisista näkemyksistä. Tällainen jälkiviisastelu olisi täysin tarpeetonta, jos taloudenhoitoa koskevat näkemyserot olisi esitelty äänestäjille aitoina ja perusteltuina vaihtoehtoina.

Nähtäväksi jää, mitä puolueiden vastauksista Sipilän käteen jää. Mutta itse jonkin verran vastauksia luettuani en ole mitään taloudenpidon punaista lankaa löytänyt. Yhä edelleen tavoitteena näyttää olevan talouden elvyttäminen ilman elvyttämistoimia.

Jos tämä ei ole vedätystä, niin mikä on?

 

Erkki Laukkanen