Amerikkalainen Harris Poll on juuri mitannut, että 52% amerikkalaisista kärsii vaaliahdistuksesta. Demokraattien ja republikaanien kannattajia ahdistaa suurin piirtein yhtä paljon ja tulevaisuus pelottaa. Kumpaankaan ehdokkaaseen ei luoteta ja moni äänestää hampaat irvessä ”pienempää pahaa”. Vielä useampi jättää kokonaan äänestämättä. On aika lähteä tarkkailemaan tilannetta New Yorkin vaalipiirissä.

Kuvataiteilija ja yrittäjä Patrick Martinez ilmoittaa heti tyytymättömyydestään. Martinez oli aiemmin sitoutumaton, mutta liittyi demokraattiseen puolueeseen voidakseen äänestää Bernie Sandersia esivaaleissa. Mutta hän ei päässytkään äänestämään. ”Minulle kerrottiin, etten saa äänestää, sillä puolueeseen olisi kuulemma pitänyt liittyä jo vuosi sitten”, Martinez kertoo. Siitä se alkoi, epäluottamus. Hän uskoo, että demokraattipuolue junaili Clintonin voiton. ”Äänestämistä oli hankaloitettu, jonot olivat hirveät ja paljon ääniä hylättiin.”

Bernie Sandersin kannattajat ovat jatkaneet häviön jälkeen vaalityötä Our Revolution –verkoston kautta. Presidentin lisäksi nimittäin äänestetään uusi edustajainhuone, senaattoreita, kuvernöörejä ja paikallisia toimijoita, ja vasemmistolainen Bernie-väki uskookin saavansa paikallispolitiikkaan hyviä edustajia.  Ilman verkoston vinkkejä Martinez olisi sormi suussa äänestyskopissa.

Martinez kokee, että äänestäminen on Yhdysvalloissa liian vaikeaa. Äänestäminen varsinaisissa vaaleissa edellyttää myös rekisteröitymistä ajoissa ja monet osavaltiot ovat kiristäneet ehtoja. ”Äänestysalueita on siirrelty niin, että ne hyödyttävät tiettyjä ehdokkaita ja äänestyspaikkoja on vähennetty”, Martinez luettelee. Vaalilaitteitakin on joka lähtöön eri osavaltioissa. ”Ei ole mitään keinoa todentaa, kirjaavatko laitteet oikein äänestäjän tahdon. Järjestelmä ei ole läpinäkyvä.” Luottamus on valunut jo pakkasen puolelle ja vaalitarkastusmittari on huurussa.

Ben & Jerry’s jäätelöyrittäjät ovat käynnistäneet vetoomuksen, jossa vaaditaan äänestysoikeuden uudistamista. Demokratia kuuluu kaikille, vetoomuksessa sanotaan. Esimerkiksi vangeilla ei ole Yhdysvalloissa äänioikeutta kahta pikkuruista osavaltiota, Mainea ja Vermontia lukuunottamatta. Noin 1,5 miljoonaa ihmistä on näin suljettu pois demokratian piiristä. Joissakin osavaltiossa, kuten Floridassa, vangit eivät saa äänestää edes vapautumisen jälkeen. Martinez pitää tätä ihmisoikeusloukkauksena. Aljazeera laskee, että äänioikeudettomia vankeja ja ex-vankeja on kaikkiaan 5,58 miljoonaa.

Vaaliväittelyt ovat herättäneet raivoa, pelkoa ja häpeää. ”Noloa”, kommentoi amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Colin Kaepernick väittelyjä medialle. ”Molemmat ovat valehtelijoita.” Patrick Martinezia taas vaivaa se, mistä ei puhuta. ”Ympäristökysymyksistä kuten ilmastonmuutoksesta ja liuskeöljyn tuotannosta ei puhuttu käytännössä lainkaan.” Pohjois-Dakotassa intiaanit ovat protestoineet jo pitkin syksyä öljyputkea, jonka he pelkäävät tuhoavan pohjavetensä. ”Hillary tukee näitä menneisyyteen nojaavia energiahankkeita”, Martinez sanoo. Hän on pöyristynyt, että Trump kelpasi republikaaneille maahanmuuttajavastaisten ja rasististen puheiden jälkeen. Juuri monikulttuurisuus on monen mielestä Yhdysvaltojen perusasetus. Martinez itse sai joitakin vuosia sitten Yhdysvaltain kansalaisuuden, ja hänen juurensa ovat Espanjassa ja Ranskassa.

Ihan kohta pitää jo päättää, ketä äänestää. ”Ehkä äänestän Vihreän puolueen Jill Steinia”, Martinez pohtii. ”Hillary Clinton ei yksinkertaisesti vastaa arvojani. Demokratiassa tarvitaan vaihtoehtoja.” Martinez kuvailee Clintonia sotahaukaksi, ja häntä pelottaa ajatus, että tämä ryhtyy Syyriassa sotimaan Venäjää vastaan. ”Tarvitsemme satsausta infraan, emme sotiin”, Martinez paasaa. ”Osavaltioissa on paljon köyhyyttä, rakennukset ja tiet ovat romahduspisteessä ja ihmiset vailla työtä.” Köyhtyneillä seuduilla monet miehet saattavat pistää toivonsa Trumpiin.

Miksi vaihtoehtoja sitten on niin vähän? Vaalikampanjointi maksaa isossa maassa valtavasti, on siis seurattava rahaa. ”Oikealta virtaa niin paljon rahaa politiikkaan, että republikaanipuolue on seonnut”, sanoo vasemmistolaisen puheradio Majority Reportin toimittaja Sam Seder. Hän mainitsee Kochin oligarkkiveljekset, jotka kuuluvat Teaparty-liikkeen rahoittajiin. Republikaanien esivaalikisaan tunki Sederin mukaan ehdokkaita lähinnä siksi, että ehdokkuus tuo näkyvyyttä ja rahoitusta poliittiselle uralle kongressissa. Myös Hillaryn taakse on virrannut rahaa suuryrityksiltä, miljardööreiltä ja Wall Streetiltä. Jos rahalla saa enemmän vaikutusvaltaa kuin äänestämällä, niin miksi äänestää?

Jill Steinille ennustetaan vain 2% kannatusta. Syyksi Seder arvioi, että vihreältä puolueelta puuttuu ruohonjuuritason tuki, puolueorganisaatio ja raha. Moni kaipaakin uutta vahvaa puoluetta, joka olisi demokraateista vasemmalla. Sellainen voi ihan hyvin syntyä, ellei Demokraattinen puolue uudistu. Toistaiseksi Bernie Sandersin kannattajista suurin osa äänestänee kuitenkin Sandersin toiveen mukaisesti Clintonia.

Mutta mitä hyvää Hillary Clintonin valinnasta voisi seurata? Patrick Martinez uskoo, että Demokraattipuolue lupasi Sandersille lisää vaikutusvaltaa kongressissa, kun hän antoi tukensa Clintonille. Martinez innostuu maalailemaan, että Sanders pääsisi johtamaan kongressia. Senaatissa toimii myös vaikutusvaltainen Elisabeth Warren, joka on vaatinut tiukasti Wall Streetin sääntelyä. Clinton ei voi ajautua liian kauas Warrenistakaan, koska tämä antoi hänelle vaaleissa tukensa. Toisaalta Clintonin on täytynyt luvata jotain myös Wall Streetin tukijoilleen. Republikaanipuolueen eliitin kanssa Hillary on aina tullut toimeen, mutta konkaripoliitikko John McCain uhosi vastikään tv-ohjelmassa, että jos Clinton valitaan, republikaanit estävät jokaisen hänen ehdokkaansa korkeimman oikeuden tuomariksi. Jos äänestäjä on puun ja kuoren välissä, sitä voi hyvin pian olla myös Hillary Clinton.

Mahtaako demokraattisen puolueen vasen laita valmistautua paremmin seuraaviin vaaleihin? Patrick Martinez uskoo niin. ”Obaman kausi oli pettymys, ja Clintonin jälkeen täytyy jo tulla jotain parempaa, tai ihmiset turhautuvat.” No taipuuko Martinez äänestämään Hillarya? Mies kiemurtelee kuin mato koukussa. ”Jos niin kävisi, se olisi ääni Trumpia vastaan, ei Clintonin puolesta.” Taidan kuulla tuon selityksen vielä monta kertaa.