Otsikko on rahauudistusta ehdottavan Ville Iivarisen kirjan innostava nimi (Into 2015).
Terveellistä rahaa etsimässä
Maailmalla haetaan vilkkaasti rahajärjestelmää, joka ei edellytä loputonta talouskasvua. Arkijärki sanoo, että talouden tehtävä on varmistaa ihmislajin ja muun elämän jatkuvuus maapallolla. Rahassa mitattavan tuotannon kasvu ei kuitenkaan takaa meidän ja muiden eliöiden hyvinvointia.
Tilanteemme on täysin päinvastainen. Valtaosa ihmisten tuotantojärjestelmistä hävittää kiihtyvällä vauhdilla elämän edellytyksiä. Elämän eri muotojen ja ihmisten keskinäinen epätasa-arvo lisääntyy. Ihmiset valtakoneistot eivät osaa hallita tätä kehitystä.
Yhteiskunnat tarvitsevat rahaa tuotannon järjestämiseen ja tuotannon tulosten jakamiseen. Työlle ja tavaroille sekä palveluille on saatava yhteismitallisia hintoja. Raha ja varsinkin digitaalinen raha auttavat myytävien ja ostettavien hyödykkeiden vertailua ja niiden vaihtamista. Markkinoilla syntyy monipuolisia tavaroita ja palveluja, joiden vaihtoon tarvitaan enemmän rahaa.
Hötörahan valta markkinoilla
Nykyiset rahamarkkinat lisäävät kuitenkin jatkuvasti kierrossa olevan rahan määrää keksimällä uusia rahoitustuotteita. Systeemi säädetään niin, että raha tulee rahan luokse. Uuden rahan avulla nostetaan reaalipääomien rahallisia hintoja ja keskitetään niiden omistusta. Suuret omistajat saavat lisää valtaa päättää siitä, mitä ja missä tuotantoa syntyy. Valtansa avulla ylikansalliset yritykset voivat jättää ihmisten enemmistön tappelemaan keskenään oikeudesta tehdä ansiotyötä ja elättää sillä itsensä.
Tuotantoalojen ja niiden omistuksen mullistukset hävittävät jatkuvasti työpaikkoja. Mullistuksissa tuhotaan toimivaa tuotantoa ja siitä eläneitä yhdyskuntia. ”Luovan tuhon” tallaamien ihmisten voimattomuus purkautuu ahdistukseen ja vihaan. Kehittyneissä maissa usein niitä kohtaan, joiden alueilla menee vielä heikommin, mutta jotka yrittävät etsiä elintilaa vähän vakaammista maista.
Valtiot vastuussa
Miten tuotantoa muutetaan niin, että luonto tervehtyy ja kaikki ihmiset saavat kohtuullisen osuuden tuotannon tuloksista? Tämä on maailmanpolitiikan keskeinen kysymys. Valtiot ja niiden yhteiset sopimukset ovat ainoa keino, jolla voi ohjata tuotannon muutoksia tämän tavoitteen suuntaan.
Valtioiden asia on huolehtia muutosten rahoituksesta. Nyt pankit ja muut rahalaitokset keksivät jatkuvasti mutkikkaita rahoitusketjuja, jotka nostavat omaisuusarvojen hintaa ja auttavat suuromistajia karttamaan verotusta. Ilman veroja ei kuitenkaan ole valtioita. Valtiot ja niiden sopimukset ovat ainoa tunnettu rakenne, jossa pystytään suunnittelemaan ja ohjaamaan nykyistä kestävämpää tuotantoa ja tasavertaisempaa ihmiskuntaa.
Voittoa hakevilla yrityksillä ei ole kohtuullisen tuotannon ja kohtuullisen elämän tavoitteita. Ja vaikka niillä olisikin, niillä ei ole valtaa toteuttaa näitä tavoitteita. Yritysten olemassaolo riippuu markkinoista. Markkinoilla voittavat rikkaimmat. Onnistuminen edellyttää alistumista rikkaimpien laatimiin pelisäääntöihin. Se näkyy selvästi, kun tarkastelee suuria ylikansallisia rahastoja. Lakisääteiset eläkerahastotkin kärttävät markkinoilta korkotuottoja ja omistusten hinnannousuja, jotka ylittävät reippaasti eläkemaksuja tuottavien työntekijöiden ansiotulojen kasvun.
Ville Iivarinen toteaa rahakirjassaan, että useimmat ihmiset luulevat pankkien myöntämien lainojen olevan tallettajien rahoja. Siis riippuvan siitä, paljonko pankilla on talletuksia. Pankeilla onkin tavallisesti valtioiden määräämiä vakausvaatimuksia. Oikeasti talletus ei kuitenkaan ole pankin maksukykyisyyden takaaja. Talletus on pankin vastattavaa velkaa, joka pankin on maksettava tallettajan vaatiessa takaisin. Maksuvalmius on kiinni siitä, että tallettajat pitävät tarpeeksi rahojaan pankissa eivätkä lähde yhtä aikaa nostamaan niitä pois.
Pankit luovat rahaa
Pankit luovat uutta rahaa, kun ne myöntävät lainoja. Uusia lainoja myöntämällä pankit pystyvät kasvattamaan tulojaan eli niistä saatavia korkoja ja muita maksuja. Lainoilla järjestellään omaisuuksia uudelleen ja luodaan uusia omaisuuksia. Keskuspankkien tarkoitus on huolehtia siitä, että pankkirahaa on liikkeellä sopivasti, jotta tuotanto ja kulutus pyörivät. Nykysysteemin lopputuloksena on kuitenkin lainojen jatkuva kasvu ja omaisuusarvojen muutosten aiheuttamat kuplat ja romahdukset. Rahamarkkinoilla haetaan tuottoja sekä lainan saajille että lainojen myöntäjille ja rahalaitosten omistajille. Tässä rahapelissä kehitetään jatkuvasti uusia pelivälineitä, jotka keskittävät kasvavia rahaomaisuuksia yhä pienemmälle osalle ihmiskunnasta.
Myös valtiot ottavat lainoja rahalaitoksilta ja maksavat niille korkoja. Valtionkin on siis nykyään pakko järjestää toimintansa niin, että se saa siitä enemmän rahaa kuin on saanut lainanantajilta. Kuitenkin valtio huolehtii yhteiskunnan pelisäännöistä ja päättää myöskin rahalaitoksia koskevat lait ja määräykset.
Valtioiden raha
Valtiot voivat luoda itse rahaa ja jakaa sitä omiin toimintoihinsa. Valtio tekee lait ja pitää yllä oikeuslaitosta, turvallisuusjärjestelmiä, palveluja ja sosiaalisia tulonsiirtoja kansalaisilleen ja yksityisille yrityksille. Mitä järkeä on siinä, että valtio rahoittaa yksityisten rahoittajien lainoilla julkisia investointeja, jotka hyödyttävät kaikkia valtiossa toimivia? Mitä köyhempi valtio sitä enemmän se joutuu maksamaan lainoistaan ja sitä enemmän maksuista menee rikkaimmille omistajille. Raskaasti lainoitettu valtio joutuu nostamaan veroja ja supistamaan palveluja. Se vähentää valtiossa pyörivää rahaa. Ja taas tuotanto ja työllisyys vähenee.
Valtion pankkikin voi tietenkin työntää alueelleen liikaa rahaa ja aiheuttaa inflaatiota. Liika raha nostaa tuotannon ja omaisuusarvojen hintoja ja laskee rahan ostovoimaa. Inflaatio haittaa eniten pienituloisia ja suuri inflaatio kurjistaa köyhiä entisestään. Pieni rahan arvon aleneminen auttaa kuitenkin monia velallisia selviytymään lainojensa maksusta paremmin ja helpottaa tuotannon pyörittämistä.
Maailman rahamarkkinoilla pelataan rahaa rahasta- peliä. Siinä pelissä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Yhdysvalloissa keskiluokkakin on köyhtynyt jo pitkään. Jonkinlainen käännekohta oli siinä, kun siellä ruvettiin kauppaamaan köyhille kalliita asuntolainoja, jotka sitten paketoitiin huijaustuotteiksi maailman rahamarkkinoille. Vuoden 2008 laajalle levinnyt pankkikriisi herätti monien valtioiden ja keskuspankkien johtoa etsimään keinoja, joilla tällaisia yhä useammin toistuvia rahoituskriisejä voisi estää.
Hyvinvointivaltiot rahariidan keskiössä
Oikeistolaisetkin ovat huolissaan siitä, että pankit kaatuvat ja valtiot velkaantuvat holtittoman hötörahan tuottajille. Pääosa porvareistakin pitää ongelmana sitä, että valtiot eivät pysty rahoittamaan hallintoaan, yhteiskunnallisia palveluja ja sosiaaliturvaa. Äärioikeisto on siitä kuitenkin tyytyväistä, koska sen tavoitteena on purkaa hyvinvointivaltiot ja estää yhteiskunnallisen tuotannon laajentuminen.
Rahoitusjärjestelmiä johtavat ja oikeistopuolueet esittävät yleisesti velkaantumisen lääkkeeksi julkisen sektorin toimintojen jatkuvaa supistamista. Näin haetaan lisää tilaa yksityisten yritysten tuotannolle ja yritysomistajien ja yrityksiin sijoittavien voitoille. Oikeistolaiset eivät kanna samalla tavalla huolta yksityisten yritysten ja kotitalouksien velkaantumisesta. Päinvastoin pankit kannustavat voimakkaasti yritysten keskinäistä kilpailua ja omaisuusarvojen nostamista velkarahoituksella. Sijoittajat ja rahalaitosten omistajat keräävät siitä suuria voittoja. Kotitalouksiakin innostetaan ostamaan jatkuvasti kalliimpia asuntoja, jotta niiden nouseva nimellisarvo vauhdittaisi talouden rahamääräistä kasvua.
Rahan luominen valtioiden tehtäväksi
Ville Iivarinen esittelee kirjassaan Frederick Soddyn jo 1920-luvulla tekemän ehdotuksen, että rahan luominen pitäisi tehdä mahdottomaksi tavallisille pankeille. Näin ne eivät voisi luoda määrättömästi korkoa kasvattavia velkavaateita, joiden avulla yksityiset suursijoittajat pystyvät hallitsemaan reaalitaloutta. Soddy ehdotti rahan luomista julkisen vallan päätöksillä niin, että liikkeelle laskettu raha ei synnytä velkasuhdetta eikä korkovaatimusta.
Kansanvaltaista rahajärjestelmää ajava rahauudistusliike ehdottaa, että pankeilla ei olisi enää oikeutta luoda rahaa. Ne voisivat vain välittää sitä lainanantajilta lainanottajille ja tarjota siihen tarpeellisia asiantuntijapalveluja. Valtio huolehtisi siitä, että rahaa on saatavissa taloudessa tapahtuvien siirtojen sujuvuuden turvaava määrä. Valtion investointipankki voisi myös rahoittaa luomallaan rahalla suoraan julkisen sektorin toimintaa.
Iivarinen toteaa monin esimerkein, että nykyinen rahajärjestelmä siirtää varallisuutta alhaalta ylöspäin. Muuttamalla rahan luomisen tapaa ja kierrätystä voisimme vähentää velasta ja koronmaksusta sekä omaisuusarvojen suhteettomasta paisumisesta aiheutuvaa eriarvoisuutta. Näin saisimme yhtä aikaa tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja pienemmät verot. Rahanuudistusliikkeissä mietitään jopa verotonta yhteiskuntaa. Se voisikin olla yhteisvastuullisen ihmiskunnan kehittynein aste.