A2 turvattomuus-ilta kysyy, miksi maahanmuutto pelottaa. Minä kysyn, miksi YLE:n turvattomuus-ilta pelottaa? Jotta sinun ei tarvitsisi miettiä, vastaan kysymykseeni itse.

Päivää ennen Turvattomuus-illan esittämistä, suurimpien medioiden päätoimittajat julkaisivat kannanoton luotettavan median puolesta. Kannanotossa todetaan ”Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty. Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.” Herää kysymys, kuvaileeko allekirjoittajiin kuuluva Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen omaa mediaansa? A2-ilta tuntuu täyttävän kaikki kannanoton määrittelemät ”valemedian” tunnusmerkit.

Valheellinen viesti. Yksinkertaisimmillaan valheellinen viesti tarkoittaa sitä, että faktoina esitetyt asiat eivät pidä paikkaansa. Kyse on kuitenkin monimutkaisemmasta asiasta. Osa valheellista viestiä on myös se, mistä kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta. Valheellinen viesti on esimerkiksi se, kun turvapaikanhakijaan kohdistuvasta raiskausepäilystä tehdään aukeaman kokoinen juttu, mutta kantasuomalaisen saama raiskaustuomio kuitataan muutaman rivin uutisella sivun alakulmassa, mainosten välissä. A2-illan otsikoinnissa turvattomuus on liitetty maahanmuuttoon, ja haastateltavat on valikoitu tätä näkökulmaa ajatellen. Toisinkin olisi voinut valita. Sen sijaan, että vastataan kysymykseen jo otsikossa, voitaisiin kysyä, miksi suomalaiset kokevat turvattomuutta. Ehkäpä vastaukset olisivat moninaisempia. Ja ehkä turvattomuuden tunteen takaa löytyisi myös muita turvattomuutta ruokkivia tekijöitä. Sellaisia kuten vaikka huoli omasta tulevaisuudesta ja toimeentulosta.

Oikeus olla levittämättä mitä tahansa. Iltaan on kutsuttu keskustelijaksi äärioikeistolaisuuteen kytkeytyvän Finnish Defence Leaguen puheenjohtaja Jukka Ketonen. Ketonen johtaa yhdistystä, joka sanoutuu irti rasismista, mutta levittää fb-sivuillaan rasistista propagandaa ja sallii erittäin rasistisen keskustelun. Yle puolustelee Ketosen kutsumista sillä, että näin saadaan mahdollisimman monipuolinen näkemys aiheeseen. Samalla logiikalla iltaan voisi kutsua puheenjohtajan järjestöstä, joka ihannoi seksuaalirikoksia, ja tarjoaa foorumin rikosten ihailuun. Sen sijaan toista ääripäätä ohjelmassa ilmeisesti edustavat kaksi rodullistettua kansanedustajaa, ja muutama turvapaikanhakijana Suomeen tullut ihminen.

Turvattomuusilta on pelottava ennen kaikkea siksi, että se osoittaa, miten sokea media on omille asenteilleen ja omalle roolilleen rasististen asenteiden synnyttäjänä ja ylläpitäjänä.