Yli sata kansanedustajaa allekirjoitti syyskuun lopussa lakialoitteen, jossa vaaditaan ns. saatavuusharkinnasta luopumista. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Vasemmistoliiton Anna Kontula.

Saatavuusharkinta on lainsäädännöllinen prosessi, jonka tarkoitus oli alun perin rajoittaa ulkomaalaisen työvoiman tarjontaa aloilla, joilla on työvoimapulaa. Käytännössä harkinta kuitenkin rajoittuu vain pieneen osaan työntekijöistä ja kohdistuu pieneen osaan lähinnä matalapalkka-aloja.

Vaikka saatavuusharkinnan rooli työvoiman määrän sääntelyssä on merkityksetön, laki aiheuttaa kohtuutonta haittaa sekä duunareille että työnantajille, joihin se kohdistuu. Siksi aloite sai kannatus yli puoluerajojen.

Odotetusti aloite myös nostatti paskamyrskyn, vaikka sitä oli pohjustettu yhdessä liittojen kanssa.

Lakia, jonka perusteluissa lukee kotimaisen työvoiman suojeleminen, on vaikea selättää järkiargumentein. Kukapa nyt ei suomalaista työvoimaa suojelisi? Ay-eliitti repikin pelihousunsa porvarin myhäillessä vieressä.

Väitettiin, että kohta Suomeen saapuu seitsemän miljardia maahanmuuttajaa töiden perässä ja että saatavuusharkinnasta luopuminen rapauttaisi yleisen palkkatason. Hurjimmissa spekulaatioissa jopa yleissitovuus oli uhattuna samoin kuin koko Vasemmistoliiton tulevaisuus. Avaukset päätyivät MV-lehteen ja jatkokeskustelussa ehdotettiin jopa Kontulan erottamista puolueesta.

Kaikki tämä lainsäädännön takia, joka koskee vain muutamaa tuhatta ihmistä, joista kolmannes on jo valmiiksi Suomessa. Koska saatavuusharkinnan piirissä oleva työlupa on alakohtainen, käytännössä henkilön oleskelu maassa on tiukasti sidottu työnantajaan. Menettäessään työt tai vaihtaessaan alaa, hän saattaa menettää työlupansa ohella myös oleskelulupansa.

Karkotuksen uhka on erittäin tehokas palkkaneuvotteluvaltti ja heikentää työntekijän asemaa. Siksi käytäntö rinnastetaan yleensä ihmiskauppaan.

Saatavuusharkinnan piiristä on pikkuhiljaa vuosien saatossa poistettu maatalousala, metalliala ja ravintolakokit sekä Uudeltamaalta siivous- ja rakennusala. Silti Suomeen ei saapunut seitsemää miljardia maahanmuuttajaa, eikä yksikään ay-pamppu kirjoittanut blogia.

Ruotsi luopui saatavuusharkinnasta työlupauudistuksen yhteydessä vuonna 2008 ja vaikka lainsäädäntöä on jouduttu korjaamaan, ei työlupien määrä räjähtänyt eivätkä palkat romahtaneet kuten vastustajat ennustivat. Määrä toki kasvoi, mutta vakiintui pian. Sama trendi on nähty myös Suomessa aloilla, joista harkinnasta on osin tai kokonaan luovuttu.

Toinen yleinen argumentti saatavuusharkinnan poistoa vastaan on palkkadumppaus, jonka osalta ongelma ei ole saatavuusharkinnassa itsessään vaan valvonnan epäonnistumisessa. On kohtuutonta, että rankaisemme tästä ennestään matalapalkkaisia duunareita kafkamaisella lailla.

Lait eivät voi perustua mielikuviin vaan faktoihin. Ei ole mitään näyttöä, että maahanmuuttajien työllistyminen heikentäisi kantaväestön tai maassa jo olevien työllistymismahdollisuuksia tai laskisi palkkatasoa.

Saatavuusharkinnasta revennyt riita osoittaakin, että ulkomaisen työvoiman työehtojen valvonta ontuu pahasti. Siitä kertovat kaikki ne kokemusasiantuntijat, jotka ovat lain tiimoilta palautetta antaneet. Ongelmat ovat aitoja, mutta ani harva palautteesta liittyi itse saatavuusharkintaan.

Turun telakan pääluottamusmies Juha Jormalainen totesi Kansan Uutisissa, että: ”on yhdentekevää onko ulkomailta tänne pyrkivillä työntekijöillä tarveharkintaa, jos valvonta puuttuu.” Saatavuusharkinnan kautta muodostuva riippuvuus työnantajasta ei ainakaan tätä valvontaa helpota.

Suomalaisten työmarkkinoiden ongelmia ei ratkota globaalissa maailmassa rajoja sulkemalla tai köyhiä potkimalla. On sekä liittojen, duunarin että suomalaisten työmarkkinoiden etu, että mahdollisimman moni Suomessa työskentelevä kuuluu valvonnan piiriin. Jos ongelmiin oikeasti haluttaisiin puuttua, yksi keino olisi kanneoikeus liitoille: aloite, jota vasemmisto on äänekkäästi ajanut.

Nyt keskustelussa kärpäsestä on tehty härkänen ja saatavuusharkinnan piirissä työskentelevien muutaman tuhannen pääosin pienituloisen duunarin niskaan on kaadettu kaikki kaikki suomalaisten työmarkkinoiden ongelmat.

Jos me vasemmistossa emme puolusta pienituloista duunaria, kuka häntä sitten puolustaa? Useassa keskustelussa on mainittu, että aloite on imagohaitta. Sitä se voi olla, mutta miten uskottava duunarin puolustaja on puolue, joka imagohaittaan vedoten jättää vaikeat asiat käsittelemättä ja pienituloiset duunarit työnantajan armoille.

Oikeudenmukaisen politiikan ajaminen ei saa koskaan olla vasemmistolle imagohaitta. Myös Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset työntekijät tarvitsevat suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen ja vasemmiston tuen.