Aluksi haluan onnitella Minja Koskelaa puheenjohtajuudesta ja toivottaa menestystä haastavaa tehtävässä johtaa viherpunaista liikettä tuleville ekologisen realismin määrittelemille vuosikymmenille.
Samalla haluan kiittää Li Anderssonia pitkästä Vasemmistoliiton puheenjohtajuudesta, muutamista keskusteluistakin, joita olemme silloin tällöin, tosin vain ohimennen käyneet. Uudet haasteet odottavat Euroopassa, ehkäpä vielä Suomessakin, jahka kokemusta karttuu maailman menosta.
Itse olen 1970 -lukulainen, Lin näkisin 1990 -lukulaisena ja Minja on jo uudelta vuosituhannelta, 2010 -luvulta. Poliittisen heräämisen vuodet jättävät jäljet, joiden merkityksen itse ymmärtää usein vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Lille kysymys on vapaudesta:
”Kun me vasemmistossa puolustamme vapaata sivistystä, vapaata taidetta, vapaata kansalaisyhteiskuntaa, vapautta rakastaa ketä haluaa – silloin me puolustamme nimenomaan vapautta – ajatuksen, ilmaisun, politiikan ja inhimillistä vapautta. Ne eivät ole marginaalisia kysymyksiä, ne eivät ole identiteettikysymyksiä, vaan ne ovat demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan perusteita.” (1)
Minjalle kysymys on oikeusvaltioperiaatteesta ja ihmisoikeuksista, kuten mm. tiivistää:
”Kansallinen turvallisuus on kyettävä yhteensovittamaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Suomella on oikeus ja velvollisuus suojella suvereniteettiaan, mutta se on kyettävä toteuttamaan niin, että ihmisoikeuksia ei hylätä. … Oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen on myös turvallisuuskysymys. Se varmistaa demokratian säilymisen ja yhteiskunnan vahvistumisen. Näistä tinkimisestä meillä ei ole varaa.” (2)
Molemmat ovat – kuten minä asian ilmaisen – ekologisen realismin kannalla. Minja toteaa, että ”talouspolitiikkaa tulisi toteuttaa ilmaston ja ympäristön ehdoilla, ei päinvastoin”. Li tekee haasteesta paljon vakavamman:
”Vasemmistoliitto kuuluu niihin puolueisiin, jotka ovat olleet edelläkävijöitä ympäristökriisien vakavuuden ymmärtämisessä. Tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana tämä ymmärrys tulee entistä tärkeämmäksi, kun joudumme löytämään tapoja elää ja rakentaa yhteiskuntaamme sopeutuen aiheuttamaamme ympäristökriisiin ja rajoittaen edelleen merkittävästi päästöjä. Ilmasto on jo muuttunut, kriisi on jo realisoitunut ja sopeutuminen tähän todellisuuteen tulee osaksi meidän arkea. Silti pahimmat skenariot ovat vielä estettävissä ja meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen. … On kyse siitä, miten elämme, asumme, liikumme, kulutamme ja harrastamme. On kyse yhteiskunnan perimmäisistä arvoista, siitä, mitä pidämme kaikista tärkeimpänä.” (1, kurs. mvv)
Mitä jäin miettimään?
Kumpikaan ei asettanut kysymystä ulkopoliittisen realismin ja ekologisen realismin välisestä suhteesta. Mistä siis? Nyt käynnissä olevat monet sodat, joita käydään ”voima vastaan voima” -periaatteella on keino ratkaista ekologinen kriisi ”meille ensin” -lähtökohdasta. Kysymys on siis siitä, kuinka käännämme asetelman jaloilleen: kuinka ekologisen realismin lähtökohdasta meidän on ratkaistava suvereenien kansallisvaltioiden keskinäinen taloudellinen yhteistyö.
Kumpikaan ei aseta kysymystä työn ja tuotannon – siis reaalisen luontosuhteemme – ratkaisevasta asemasta kun vastaamme ekologisen realismin haasteeseen. Ratkaisevaa ei ole vain se, miten ”elämme, asumme, liikumme, kulutamme ja harrastamme” vaan myös ja erityisesti se miten tuotamme ja teemme työtämme. Kysymys on siitä, kuinka toteutamme ekologisen realismin edellyttämän ekologisen demokratian.
Molemmat tuntuvat uskovan, että meillä on olemassa kansainvälinen oikeus ja laki, joka pystyy asettamaan ehdottomia normeja (jus cogens) valtioiden käyttäytymiselle mm. sodan ja rauhan kysymyksissä. Oikeus (lawfare) olisi siis sodan (warfare) ulkopuolinen, sotaa säätelevä instituutio.
Näin ei ole (3). Kysymys on siitä, voimmeko ekologisesta realismista lähtien, löytämiimme luonnonlakeihin (natural law) vedoten asettaa kansallisvaltioille ehdottomia normeja (just cogens), joista ei voi millään verukkeella tai erillissopimuksilla poiketa.
Mikä voisi olla tallainen luonnonlaki? Elämä maapallollamme on entropian ja negentropian välistä, viivyttämiseen liittyvää tasapainoilua, siis energiagradientin, hukkalämmön (entropia) ja elämänmuotojen/tapojen (negentropian) keskinäissuhteiden hallitsemista siten, että emme tapa kaikkea elämää maapallollamme kuumuuteen. Energian käytölle ja sen aiheuttamalle hukkalämmön tuottamiselle on siis asetettava ehdottomat rajat.
Luokkapolitiikka?
Minja toteaa: ” Me emme hyväksy leikkauksia elintärkeisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, joiden heikentäminen on paitsi alueellisesti epätasa-arvoistavaa, myös erittäin kovaa oikeistolaista luokkapolitiikkaa. … meidän vaihtoehtomme on aidosti oikeudenmukainen. Me emme tee luokkapolitiikkaa, vaan puramme luokkayhteiskunnan rakenteita takaamalla palveluiden laadun kaikkialla Suomessa”.
Minja ottaa siis jo lähtökohdakseen sen ”rakennepolitiikan”, jonka Li hallituksessa ollessaan oli oppinut hyväksi toimintamalliksi. Minja ei kuitenkaan tee ”luokkapolitiikkaa” kuten oikeisto vaan aidosti oikeudenmukaista ”luokkayhteiskunnan rakenteiden purkamispolitiikkaa”.
Luokkayhteiskunnan rakenteiden, siis viimekädessä pääomasuhteen purkaminen, ensisijassa alue- ja sosiaalipolitiikan kautta on minulle uusi ajatus. Voisimmeko ajatella, että kysymys huolenpidosta (care, femitarism), kysymys työstä (labour to work, proletarism) ja kysymys ekologiasta (degrowth, biotarism) ovat yhtä ja samaa kokonaisuutta, yhtä, suuren enemmistön kansanliikettä? Niin minä ajattelen.
Menestystä molemmille. Maailma ei ole vieläkään valmis!
Viitteet:
(1) LI ANDERSSON: HYVINVOINTIAMME EI MÄÄRITÄ VELKALAIVAN KOKO, VAAN MAAPALLON KANTOKYKY
(2) MINJA KOSKELAN ENSIMMÄINEN LINJAPUHE: POLITIIKASSA ON AINA VAIHTOEHTOJA
https://vasemmisto.fi/minja-koskelan-ensimmainen-linjapuhe-politiikassa-on-aina-vaihtoehtoja/
19.10.2024
(3) Martti Koskenniemi, alustus 14.10.2014. Ilta tieteelle, Suomalainen tiedeakatemia.
https://enchant.fi/suomalainen-tiedeakatemia/ilta-tieteelle-lokakuu-2024
Kuvat: https://vasemmisto.fi/ajankohtaista/
