Taloustoimittajien 70 -juhlavuoden lounastilaisuudessa viime perjantaina  tiukkana kamreerina ja talousmiehenä tunnettu tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö avautui poikkeuksellisella tavalla ja kertoi rahahuolistaan, ei kuitenkaan omistaan vaan koko maailman: rahaa ja velkaa – yhtä aikaa – on maailmassa suunnattomasti ja lähes käsittämättömän paljon. Miten se on mahdollista?

Niinistön mukaan valtiot, yritykset ja kotitaloudet ovat velkaantuneet korviaan myöten vaikka keskuspankeilla on lupa ja kyky luoda uutta rahaa ja sitä ne ovat kylväneet valtaisan määrän rahaa talousjärjestelmään, erityisesti finanssikriisin jälkeen.

Jäiköhän Niinistöltä mainitsematta, että yksityiset pankit ovat harrastaneet tätä samaa jo vuosikymmenten ajan ja paljon suuremmassa mittakaavassa?

Vaikka rahaa on laitettu talouteen kiertämään tuhansia ja tuhansia miljardeja, velkaa on yhä vaan enemmän.

”Rahaa on nyt maailmassa enemmän kuin koskaan voitiin kuvitellakaan” Niinistö hämmästeli. Onko rahan valtava määrä muuttanut rahan olemusta ja eriyttänyt eri yhteisöjen käsitystä rahasta, Niinistö pohdiskeli ja kysyi: mikä on rahan merkitys?

– ”Se on niin vaikea kysymys, että minä en edes yritä vastata siihen” (Iltasanomat 12. 10.)

 

Rahan tekeminen tekemällä rahaa

Äkkiseltään tulee tietysti mieleen, että  jos rahaa on ylen määrin ja sitä voidaan tuosta vaan luoda lisää tyhjästä, niin miksi sitten velkoja ei makseta hetimiten pois?

Se ei käy päinsä sillä nykykirjanpidossa raha on ensisijaisesti velkaa eikä varallisuutta.  Jos kaikki velat maksettaisiin pois, ei olisi enää rahaakaan. Raha sitoo ja rajaa nyt tulevaisuutta eikä kerro enää paljonkaan menneisyydestä.

Pankeille ja rahoittajille me tavalliset kadun tallaajat olemme arvokkaita vain silloin kun meidän ja aiempien sukupolvien työn voidaan olettaa tuottavan uutta arvoa tulevaisuudessa. Rahalla, siis velalla, meidät pannaan se tekemään.

Kun pankki luo tyhjästä parilla napin painalluksella lainatilillemme rahaa, pankki vaatii meiltä lupauksen: maksamme rahan takaisin korkojen kanssa tiettyyn päivään mennessä.

Kun raha ja velka ovat toistensa vastineita, tulee ongelmaksi mistä otetaan ne rahat, joilla maksetaan korot. Niinpä velkojen maksu edellyttää lisävelan, siis rahan luomista, jotta selvittäisiin koroista. Siten raha- ja velkamäärät ovat pikemminkin kasvamassa kuin vähenemässä.

Valtiovalta on tehnyt yksityisten pankkien kanssa diilin, että tämä tyhjästä luotu raha on käytöltään aivan samaa rahaa kuin mitä valtio itse painaa omissa rahapajoissaan. Valtioiden painamat seteli/kolikkorahat muodostavat tätä nykyä vain muutaman prosentin rahan kokonaismäärästä. Yksityiset rahoitustahot ovatkin saaneet rahan tekemiselleen huomattavan lisäedun, noin 1% BKT:sta, uusi muotoisena ”setelitulona” (seigniorage), joka aiemmin meni valtiolle (Macfarlane, L. et al, 2017).

 

Raha – siis mitä?

Kun rahan toiminnallisena ideana on ”että mikä tahansa voidaan vaihtaa mihin tahansa” (Hornborg 2017, 161), niin sillä on taipumuksena ottaa etäisyyttä kaikesta siitä, mitä vaihdetaan, siis maasta, työstä, energiasta ja materiaaleista. Kultainen vesihana ja puhdas vesi, Coca-Cola ja sademetsät ovat vaihdettavissa keskenään, jos vain hinnoista sovitaan.

Tämä taipumus tyhjentyä sisällöstä ja asettua itseensä viittaavaksi kirjanpidolliseksi numeroksi ei tietenkään ole rahan sisäinen ominaisuus vaan sen käyttäjien intressien ja keskinäisten valtasuhteiden lopputulema.

Mitä enemmän rahan ymmärtämisessä ja siten käytössä  sitoudutaan käyttäjien olemassa oleviin sosiaalisiin, valtiollisiin tai kaupallisiin vaihtosuhteisiin, sitä vähemmän raha viittaa siihen reaaliseen, jota vaihdetaan, siis maahan, työhön, energiaan tai luonnon materiaaleihin. Ja sitä enemmän voimme siirtää laskun viimekätiselle maksajalle, luonnolle.

Kun meidän on tätä nykyä pakko hyväksyä ajatus, että luonnonvarat ovat meille rajalliset, on meidän myös hyväksyttävä ajatus siitä, että jollekin annettu on toiselta pois. Raha ja teknologia ovat keinoja jakaa uudelleen reaalisia resursseja, siis maata, työtä, energiaa ja luonnon materiaaleja.

Voittojen laskudendenssin paineessa pääoman kasautumiselle energian  – maasta tai ihmistyöstä – käyttöönotto (appropriation) yhä voimaperäisemmällä teknologialla on ratkaisevan tärkeää: teknologia avaa tien energian saamiseen, energian hankkiminen puolestaan edellyttää rahaa ja paljon.

Siten teknologian kehitys ei ole neutraalia vaan se palvelee sekä energian hankkimista että sen yhä tehostuvaa käyttöä, tilanteessa, jossa palkkojen kehitys – ja siten kokonaiskysyntä – ei ole seurannut tuottavuuden nousua.

Viime kädessä siis kysymys on energian ja rahan välisestä suhteesta. Energia on kykyä tehdä työtä. Rahan tulisi olla voittointressin sijaan ”sosiaalinen vaihdon strategia”, joka ”vahvistaa yhteisöä ja identiteettiä ja samalla vähentää haavoittuvuutta ja ympäristön pilaantumista.” (Hornborg, 2016, 162).

Siten kestävä taloudellinen kehitys on määritettävissä luonnosta luontoon ainesten läpikulun määrällä (throughput) siten, että se vastaa luonnon uusintamis-  ja vastaanottokykyä. Taloudenpito on siis luonnon uusintamista (reproduction), luonnon ehdoilla, ihmisen tukemana.

Silloin nykyinen funktionaalinen tavara- ja palvelutuotanto rajautuu ja tukeutuu ulkoisen luonnon uusintamisen ehdoille ja työvoiman uusintaminen, re-production, puolestaan kääntyy hallitsevaksi (itse)tuotannoksi (production) ulkoisen luonnon uusintamisen opastamana.

 

”Mutta en oikein usko, että tällainen kehitys voi loputtomiin jatkua”

Tästä olen Sauli Niinistön kanssa täysin yhtä mieltä. Näin ei voi jatkua. Alf Hornborg kuvaa tilannetta näin:

”Haluaisin lisätä joitain pohdintoja siitä, miten maailmantalous nähdään pelinä. Sitä tavanomaisesti pidetään ”vapaina” globaaleina markkinoina, mutta kuten kaikissa peleissä, markkinoiden ”vapaus” tarkoittaa vapautta noudattaa sääntöjä, ei enempää eikä vähemmän.

Kuitenkin verrattuna shakkiin tai muihin suosittuihin lautapeleihin, tällä pelillä on joitakin ominaisuuksia ja epäsymmetriaa, joita shakin pelaaja tuskin suvaitsisi.

Ensinnäkin pelin säännöt ovat olleet ja ovat tuntemattomia enemmistölle pelaajista lähes koko pelin koko historian ajan. Toiseksi vähemmistö, joka tuntee säännöt, on varannut itselleen oikeuden muuttaa niitä pelin aikana. Kolmanneksi, kenelläkään ei ole mahdollista luopua pelistä. Ja neljäs, tässä pelissä voit menettää kaiken. Se on kirjaimellisesti elämän ja kuoleman peli.” (Hornborg, 2016, 163).

 

Lähteitä

Hornborg, A. 2016. Global Magic Technologies of Appropriation from Ancient Rome to Wall Street, New York: Palgrave Macmillan.

Iltalehti 12.10.2018. Presidentti Niinistö huolissaan rahan määrän valtaista paisumisesta maailmassa – ”Kehitys ei voi jatkua loputtomiin” https://www.iltalehti.fi/talous/67c535df-c824-4732-8a78-cbb53c86cc2a_ta.shtml  Luettu 13.10.2018

Macfarlane, L., Ryan-Collins, J., Bjerg, O., Nielsen, R., McCann, D. 2016. Making money from making money Seigniorage in the modern economy. New Economics Foundation, Copenhagen business school, CBS.